Lyhyet

Huono-osaisuus periytyy – siksi elintapojen tuijottaminen ei ratkaise terveyseroja

4.3.2021

Suomessa terveyserot ovat suuria muihin Länsi-Euroopan maihin verrattuna: Suuri osa suomalaisista ihmisistä on terveempiä kuin koskaan, mutta sairaudet kasaantuvat niille, jotka ovat muutenkin heikoimmassa asemassa. Kun haastattelin asiantuntijoita ja tutkijoita terveyseroja käsittelevään juttuumme ”Vähän huonommat kortit”, jokainen haastateltava nosti esiin yhden asian yli muiden: lapsuuden. Mikään ei määritä terveyseroja yhtä paljon. Huono-osaisuudella on tapana kasaantua. Ja kun niin käy, vaikutukset ulottuvat yli sukupolvien. Lapsuuden elinolot vaikuttavat oikeastaan aivan kaikkeen: syömiseen, liikuntaan, pituuteen, painoon, päihdekäyttöön, koulutukseen, työmarkkina-asemaan, mielenterveyteen, tapaturmiin, koettuun terveyteen ja oikeastaan kaikenlaiseen elämässä selviytymiseen lapsikuolleisuudesta elinajanodotteeseen. 

Karu seikka on se, että tilastollisesti tarkasteltuna terveyseroja ei voi täysin kuroa umpeen edes luokkanousulla. Lapsuusajan huono-osaisuus vaikuttaa sairastamiseen myöhemmin elämässä siitäkin huolimatta, millaiseen yhteiskunnalliseen asemaan ihminen aikuisiällä kipuaa.

Julkisuudessa terveyseroista puhutaan yleensä hyväosaisten näkökulmasta ja siksi myös ratkaisut ovat sen mukaisia. Köyhien sairastamisen syitä etsitään heidän elintavoistaan: Eipä ihme jos ihminen voi huonosti, jos juo, polttaa ja syö huonosti. Pitäisi syödä terveellisemmin!

Mutta tutkimusten mukaan suuret erot terveydessä eivät selity yksinään alempien sosiaaliluokkien runsaalla tupakoinnilla tai alkoholin käytöllä. Ja ennen kaikkea: eihän se ole mikään selitys. Pitäisi kysyä, miksi alemmassa sosiaaliluokassa poltetaan tupakkaa – tai oikeammin, miksi ihmeessä ei poltettaisi. Miksi kukaan haluaisi luopua viiden minuutin tupakkatauoista kuormittavassa työssä?

Lääketieteellisen sosiologian professori Tea Lallukka on tutkinut terveyserojen periytymistä sukupolvelta toiselle. Hän sanoo, että terveellinen elämä ei ole vain omasta motivaatiosta kiinni. On huomioitava yksilön tilanne ja olosuhteet laajemmin. Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia terveellisiin valintoihin.

Pitäisikin ajatella toisin päin: Mikä ihmistä motivoi lopettamaan tupakoinnin, haluaako hän edes lopettaa? Mitä pitäisi tapahtua, jotta hän haluaisi lopettaa?

”Liian usein näkee ihmisiä syyllistettävän siitä, että he ovat lihavia, syövät epäterveellisesti tai eivät harrasta liikuntaa. Pitäisi tarkastella ihmisen koko elinkaarta ja huomioida erityisesti lapsuuden olosuhteet ja vanhempien kuormittuneisuus.
Vanhempien koulutus, tulot, tavat ja tiedot vaikuttavat lapsen elämään vielä pitkälle aikuisuuteen.”

Ja aikuisena tapojaan on todella vaikea muuttaa.

Hyvänä esimerkkinä ongelman mutkikkuudesta ovat niin sanotut interventiot, joilla on yritetty kaventaa terveyseroja, mutta pahimmillaan jopa onnistuttu lisäämään niitä entisestään. Interventio voi olla esimerkiksi työpaikalla järjestetty taukojumppa tai jaetut liikuntasetelit. Jumppia ja liikuntaseteleitä kuitenkin käyttävät jo valmiiksi aktiiviset työntekijät, jotka ovat terveitä ja usein tekevät keskiluokkaista toimistotyötä.

Toisenlainen interventio on esimerkiksi salaatin sijoittaminen koulun ruokalan linjastolle ensimmäiseksi. Salaattia otetaan enemmän, kun lautanen on vielä tyhjä. Tällä on toki jonkin verran väliä: kaikki lapset syövät ainakin yhden terveellisen, kasviksia sisältävän aterian päivässä. Se ei kuitenkaan tee terveellisestä ruoasta yhtään halvempaa tai vaikuta siihen, jaksavatko vanhemmat kotona valmistaa aterioita tai vahtia lapsen syömisiä.

”Terveellisten elintapojen edistämiseen tähtäävät interventiot voivat joskus kasvattaa terveyseroja, jos ne eivät kohdisteta kohdistu niihin, jotka apua eniten tarvitsevat. Pitäisi esimerkiksi kysyä, miten saadaan liikkumaan ihminen, joka ei liiku lainkaan tai liikkuu vain hyvin vähän”, Tea Lallukka sanoo. ”Siinä ei riitä, että tässä on liikuntaseteli. Ei voida keskittyä vain yksilön elintapaanelintapoihin, koska niin elintavoissa kuin terveydessä on suurta sosiaalista eriarvoisuutta. Siksi haavoittuvimmassa asemassa olevat tarvitsevat yhteiskunnan tukea mahdollistamaan terveelliset valinnat. Tulisi ajatella kokonaisia väestöryhmiä ja heidän toimintamahdollisuuksiaan. Esimerkiksi suositusten mukainen ruoka veisi kohtuuttoman osan pienituloisen henkilön käytettävissä olevista tuloista.”

Eräässä norjalaistutimuksessa kävi ilmi, että teinit, joiden perheessä oli enemmän taloudellisia vaikeuksia, nukkuivat huonommin kuin muut ikäisensä. ”Se kertoo koko perheen kuormituksesta”, sanoo Tea Lallukka.

Köyhyydessä ei ole kyse ole vain siitä, onko ihmisillä varaa harrastaa liikuntaa tai kokata monipuolisesti. Köyhyys itsessään on niin iso huoli, etteivät ihmiset useinkaan ehdi keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Jos heikoimmassa asemassa olevien perustarpeita ei varmisteta, interventiot ovat kuin laastareita avohaavaan. Paljon halvempaa ja helpompaa olisi hoitaa terveyttä kuin sairautta.

Tilastojen perusteella näyttää nyt siltä, että terveyskuilua ei voi koskaan täysin kuroa umpeen. Aikuisten välisiin eroihin puuttuminen on yksinkertaisesti liian myöhäistä. Se taas tarkoittaa, että Suomessa mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu. 
HUS:ssa lastenlääkärinä ja anestesialääkärinä työskentelevä Heli Salmi toteaa jutussamme, että tasapuolinen palveluiden tarjoaminen ei ehkä riitä. Hän ehdottaa toisenlaista lähestymistapaa: ei kaikille yhtäläisesti, vaan kullekin tarpeen mukaan.  
Salmesta olisi järkevää, jos sosioekonomiset erot tunnustettaisiin terveydenhuollossa riskitekijöiksi. Samalla tavalla kuin potilaalta nyt kysytään, että tupakoitko tai onko suvussasi sepelvaltimotautia, voitaisiin siis kysyä, mitkä ovat vuositulosi tai oletko ollut työttömänä viimeisen viiden vuoden aikana.

”Ei sen takia, että leimattaisiin, vaan sen takia, että tunnistettaisiin ne ihmiset, jotka ovat suuremmassa riskissä.”

Lue "Vähän huonommat kortit" täällä.

LP98