Vähän huonommat kortit

Pitkät - LP 98

Vähän huonommat kortit

Suomessa hoidon saaminen on vaikeinta niille, jotka tarvitsevat sitä kipeimmin.

Suomalaista terveydenhuoltoa tavataan kehua maailmalla. Mutta jos katsotaan terveyseroja ihmisryhmien välillä, kuva on synkkä. Samalla kun iso osa suomalaisista on terveempiä kuin koskaan, järjestelmä on epäonnistunut heikommassa asemassa olevien hoitamisessa. Mikä eriarvoisuutta kasvattaa, ja miksi sitä on niin vaikeaa muuttaa?

EI OLLUT MIKÄÄN salaisuus, että kun hätäkeskukseen tulee ilmoitus lapsen hätätilanteesta, ambulanssi lähetetään usein ennestään tuttuihin osoitteisiin. Erikoislääkäri Heli Salmi tiesi, että pelastustoimen ensihoitajat puhuvat asiasta silloin tällöin: lasten hätätilanteet keskittyvät. Ja hän oli itsekin poliklinikalla päivystäessään huomannut, että lapsipotilaita tuli poikkeuksellisen paljon tietyiltä alueilta.

”Mutta tällaisia oletuksia on terveydenhuollossa paljon muitakin”, Salmi sanoo. ”Se, mikä tuntuu varmalta, ei välttämättä ole totta.”

Sen vuoksi HUSin Lastenklinikka ja HYKSin ensihoito päättivät muutama vuosi sitten tutkia, onko olettamuksessa perää. Sattuuko lapsille ensihoitoa vaativia hätätilanteita joillain alueilla Helsingissä enemmän kuin toisilla?

Salmi työskentelee lastenlääkärinä ja anestesialääkärinä HUS:ssa, ja hän oli mukana tutkimusryhmässä. Tutkijat poimivat tietojärjestelmistä vuosilta 2012 ja 2013 kaikki sellaiset Helsingin alueella tapahtuneet kiireellisen ensihoidon ambulanssihälytykset, jotka koskivat 15-vuotiaita tai sitä nuorempia lapsia. Luvut suhteutettiin alueiden lapsimäärään. Sitten tutkijat tarkastelivat, miten alueen tulo- ja koulutustaso sekä työttömyysaste vaikuttivat asiaan.

Tulokset olivat hätkähdyttäviä. Niistä näkyi selvästi, että lasten ensihoito tosiaan keskittyy Helsingissä köyhemmille alueille. Matalan tulotason alueella lapsi tarvitsi ambulanssin apua jopa kuusi kertaa useammin kuin muualla. Ja asia saattoi olla aika pienestä kiinni: kun alueen keskimääräiset vuositulot vähenivät 10 000 eurolla, ambulanssikyytien määrä nousi 20 prosentilla.

”Aika kovahan se tulos oli”, Salmi sanoo. ”Jos on kuusinkertaisia eroja siinä, kuinka usein ambulanssi käy lapsen luona, niin asia kannattaisi huomioida ainakin terveyspalvelujen suunnittelussa.”

Osa Salmen kollegoista ajatteli, että tulos selittyisi varmaankin sillä, että köyhemmillä alueilla tapahtuu enemmän tapaturmia. Ehkä vanhemmat eivät jostain syystä pysty vahtimaan lapsiaan niin tarkkaan?

Tutkimusryhmä jatkoi hanketta. Seuraavaksi se otti tarkasteluun vuodet 2014–2018 ja erotti toisistaan tapaturmista johtuvat hälytykset ja sellaiset, joissa syynä oli sairaus.

Tulos oli jälleen yllätys. Tapaturmat eivät selittäneet hälytysten määrää juurikaan. Sen sijaan useimmiten syynä oli lasten sairastaminen.

Tulokset näyttivät viittaavan siihen, että köyhempien perheiden lapset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa. Tilanne ehtii mennä niin pahaksi, että lopulta tarvitaan ambulanssia.

”Mitä tälle sitten voisi tehdä ja mistä tämä pohjimmiltaan johtuu, sitä ei ole tällä tutkimuksella valitettavasti vielä osoitettu”, Salmi sanoo.

Syitä voidaan arvailla. Voi olla, että köyhemmillä alueilla perheet eivät käytä palveluita yhtä paljon tai hakeudu hoitoon yhtä hyvin. Voi myös olla, että näissä perheissä lasten terveys on lähtökohtaisesti paljon huonompi. Tai sitten he joutuvat odottamaan hoitoa kauemmin kuin muut. Jo lähes puolella suomalaisista lapsiperheistä on yksityinen terveysvakuutus, jolla palveluihin pääsee jonottamatta.

”Jos pitää hakeutua iltaisin ambulanssilla päivystykseen ja syy on sairaudessa eikä tapaturmassa, niin onhan tämän pakko liittyä jotenkin siihen, että perheessä joko ei ole päästy tai osattu hakeutua hoitoon ajoissa”, Salmi sanoo.

”Ja jos minun pitäisi veikata, uskon, että molemmilla seikoilla on vaikutusta.”

1700-LUVUN ALUSSA italialainen lääkäri Bernardino Ramazzini huomasi, että nunnilla esiintyy enemmän rintasyöpää ja vähemmän kohdunkaulansyöpää kuin naimisissa olevilla naisilla. Hän aprikoi, että asiantila liittyy ehkä jotenkin siihen, että nunnat eivät harrasta seksiä. Se oli ensimmäisiä kertoja, kun lääketiede yritti selittää ihmisryhmien välisiä terveyseroja sosiaalisilla seikoilla. Vuosisadan loppupuolella englantilainen kirurgi Sir Percivall Pott raportoi puolestaan tietystä syövästä, joka oli yleinen nokikolareilla. Vähitellen lääketieteen ammattilaiset alkoivat huomata muitakin yhteyksiä terveyden ja yhteiskunnallisen aseman välillä.

Seuraavalla vuosisadalla, kun väestötutkimus kehittyi, alettiin selvittää sosiaaliluokkien välisiä kuolleisuuseroja. Pian Euroopassa esitettiin jo radikaaleja näkemyksiä, joiden mukaan yksilön sijaan olisi syytä muuttaa yhteiskuntaa, jos ihmisten terveys ja elämä on niin vahvasti kiinni taustasta.

Tämä ajatus on vahvistunut viime vuosikymmeninä. Rekisteriaineistojen piirtämä kuva länsimaissa on selvä: mitä matalampi sosioekonominen asema, sitä heikompi terveys ja suurempi kuolleisuus.

Mutta se, miksi näin on, onkin sitten kinkkisempi kysymys. Joskus eroja on yritetty selittää raskaalla työllä, joskus jopa älykkyydellä. Usein korostetaan huonojen elintapojen, kuten juomisen, tupakoinnin ja vähäisen liikunnan vaikutusta. Jo pitkään terveystutkijat ovat kuitenkin tienneet, että pelissä on jotain monimutkaisempaa. Siitä kertoo nyt vaikkapa sekin, että Helsingissä lasten ensihoito on keskittynyt matalamman tulotason alueille, kuten Heli Salmen tutkimusryhmä havaitsi.

Monessa maassa on jo vuosikymmeniä pyritty kaventamaan terveyseroja. Ne aiheuttavat suurta inhimillistä kärsimystä mutta tulevat myös kalliiksi. Suomessa asia on yhdenlainen häpeäpilkkukin: vaikka olemme pohjoismainen hyvinvointivaltio, meillä terveyserot ovat suuria moneen muuhun Länsi-Euroopan maahan verrattuna.

Monella mittarilla suomalaiset ovat huomattavasti terveempiä kuin ennen, mutta tutkimuksista paljastuu, että väestö jakautuu. Kun muut voivat entistä paremmin, heikoimmassa asemassa olevien terveys ei kohene. Varhaiset kuolemat, pitkäaikaissairaudet, päihde- ja mielenterveysongelmat ja muu pahoinvointi kasautuvat heille.

Tältä se näyttää tutkimusten valossa:

Pienituloiset kokevat kyselyissä terveytensä huonommaksi kuin suurituloiset, ja työttömät huonommaksi kuin työssäkäyvät. Työttömien lapset raportoivat vakavasta masennuksesta lähes kaksi kertaa muita useammin. Alhainen luokka-asema lapsuudessa altistaa sydän- ja verisuonitaudeille myöhemmin, riippumatta siitä, mikä ihmisen sosiaalinen asema aikuisena on. Hyvätuloiset elävät pidempään kuin köyhät; miehillä ero on jopa kymmenen vuotta.

Ja ennen kaikkea: huonotuloinen kuolee varakasta suomalaista useammin turhaan, syihin, jotka olisi voinut oikeaan aikaan annetulla hoidolla hyvin estää.

Tämä oli ilmainen näyte.