Satunnaistarkastus

Pitkät - LP 53

Etninen profilointi on laitonta. Silti sitä tapahtuu Suomessa jatkuvasti.

Näin sanovat sekä vähemmistöihin kuuluvat suomalaiset että heitä työssään kohtaavat poliisit. Asia nousee esiin myös Long Playn lukemassa, poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä. Sen sisältö on hyvin rasistista, vaikka poliisijohto puhuu julkisuudessa nollatoleranssista.

 

OLEN TEHNYT etnistä profilointia itsekin, tietysti”, sanoo Jari. Hän työskenteli useita vuosia poliisina 2000-luvulla. ”Liikennevalvonnassa poliisi katsoi vastaan tulevan auton rekisterinumeron ja sitten ohimennen, minkä näköinen kuljettaja oli. Jos tämä näytti vähän semmoiselta hampuusilta tai rikolliselta, niin auto ympäri ja perään. Samalla tavalla profiloituivat mustalaiset ja monet tummaihoiset. Aika usein sieltä tuli valitusta, että ’kun minä nyt olen mustalainen, niin te perkele pysäytätte sen takia’. Tai sitten, että ’kun minulla nyt sattuu olemaan vähän tummempi iho, niin sen takia perkele pysäytätte minut’. Totta kai se kiistettiin: ’Ei ei, ihan normaalia liikenteenvalvontaa.’”

Haastattelin Jarin lisäksi kolmea nykyistä poliisia etnisestä profiloinnista ja poliisiorganisaation sisäisestä rasismista. Petteri, Tapani, Janne ja Jari ovat työskennelleet poliiseina viidestä vuodesta yli kymmeneen vuotta, pääkaupunkiseudun lisäksi viidessä kaupungissa eri puolilla Suomea. Heillä on kokemusta organisaation eri osista, erityisesti poliisiautossa partioivan järjestyspoliisin työstä. He eivät suostuneet antamaan haastatteluja omilla nimillään, ja heidät on haastateltu erikseen.

Janne sanoo, ettei hän ole kuullut romanien profiloimisesta. Hän on työskennellyt eri paikkakunnalla kuin muut haastatellut poliisit. Käytännöt siis saattavat vaihdella.

Jarin mukaan taas romanien pysäyttäminen on sekä yleistä että ymmärrettävää.

”Jos romanin auton pysäytät, niin suuremmalla todennäköisyydellä siellä on jossakin katsastuksessa ja auton kunnossa ja ajo-oikeudessa puutteita.”

Petteri ei usko, että romanien profiloiminen liikenteessä on yhtään sen tehokkaampaa poliisitoimintaa kuin muidenkaan ihmisten pysäyttäminen. Hän sanoo, että se on vain tapa, joka opitaan kollegoilta.

”Voi olla, että työharjoittelun aikana yhdessä ainoassa vuorossa pysäytettiin kymmenen autollista romaneita ja yhdestä alkoi purkautua jokin huumausainevyyhti. Sitten se jää mieleen ja ajatellaan, että tämähän on tehokasta”, hän sanoo.

Petteri kuvailee, että romaniautoissa kaikilta kyydissä olevilta kysytään säännöllisesti henkilötodistuksia etsintäkuulutusten tarkastamiseksi. Hiljaisina iltoina saatetaan poliisiautossa olevaan tietokoneeseen syöttää kaikkien vastaan tulevien autojen rekisterinumerot.

”Sieltä kun pomppaa, että auton omistaa joku Tamara, niin voi olla, että mennään katsomaan, kuka sitä todellisuudessa ajelee. Rikollisten romanien keskuudessa on yleistä, että autojen omistus- ja haltijasuhteet ovat monimutkaisia.”

Petteri sanoo, että hänen kokemuksensa mukaan liikenteessä keskitytään erityisesti romaneihin.

”Voi sanoa, että automerkkejäkin profiloidaan. Jos on sopivan vuosimallin Volvo tai Mersu, pysäytetään ja katsotaan, oliko mustalaisia kyydissä. Ja jos vastaan tulevasta autosta nähdään, että siellä on Suomen romaneita, aika herkästi poliisiauto kääntyy perään.”