Juha Kauppinen: ”Kuten tavallista, kirjoitin jutun johtopäätöksiä hirvittävän epävarmuuden vallassa.”

Kesän aikana julkaisemme haastatteluja Long Playn kirjoittajilta, joiden juttuja nostetaan esiin kesän ”kolme parasta” -paketeissa. Tällä viikolla tutkiva toimittaja Juha Kauppinen kertoo työskentelytavoistaan. Kauppisen parhaiden juttujen paketti löytyy täältä hintaan 7,35e).

Toimittaja Juha Kauppinen on erikoistunut pitkiin ja työläisiin juttuihin. Hänen ensimmäinen Long Play -juttunsa, syyskuussa 2014 ilmestynyt ”Nopeammin, syvemmälle, tuhoisammin” kertoo Talvivaaran kaivoshankkeesta ja sen aiheuttamista ympäristötuhoista. Aihe oli Kauppiselle jo entuudestaan tuttu. Hän oli kirjoittanut Talvivaarasta Apuun ja Suomen Luontoon ja saanut jutuistaan sekä Bonnierin suuren journalistipalkinnon että tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon.

Long Playn juttua varten Kauppinen alkoi etsiä sisäpiirilähteitä, Talvivaaran omia työntekijöitä. Hän ajeli ympäri Kainuuta, puhui ihmisen kanssa tuntikausia ja kuuli asioita, joita ei aiemmin ollut kerrottu julkisuudessa.

Toimituksessa oltiin innoissaan. Oli selvää, että jutusta olisi tulossa kova. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Yhtenä päivänä Kauppisen postiluukkuun tipahti nimettömänä lähetetty kirjekuori, jossa oli muistitikku. Muistitikulla oli Talvivaaran kaivokseen liittyvän oikeudenkäynnin esitutkintamateriaali, joka oli vielä tuolloin salainen. Esitutkintapöytäkirjoja oli 4 500 sivua. Kauppisella oli alkamassa kesäloma. Hän keskusteli tilanteesta puhelimessa jutun editorin Ilkka Kariston kanssa, ja Karisto ehdotti varovaisesti, että ehkä Kauppisen kuitenkin pitäisi tutustua materiaaliin jo lomansa aikana. Kauppinen oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”Joo, kyllä mä jo itsekin tajusin, että mun täytyy perua loma tältä kesältä. Pitää puhua vaimolle.”

Esitutkintamateriaalin käytön pelisääntöjä pohdittiin toimituksessa pitkään, ja asiassa konsultointiin myös lakimiestä. Jutussa ei paljastettu, keitä poliisi epäili rikoksista.

”Keskityimme vain esitutkinnassa ilmenneisiin asioihin”, Kauppinen sanoo. ”Pystyimme vahvistamaan lukemattomia asioita, jotka lähteeni olivat kertoneet minulle. Siellä oli esimerkiksi Talvivaaran sisäisten kokousten pöytäkirjoja, joista löysin samoja asioita, joista lähteeni olivat puhuneet. Esitutkintapöytäkirjojen avulla pystyin siis arvioimaan lähteideni uskottavuutta.”

KAUPPISEN TOINEN Long Play -juttu, lokakuussa 2015 ilmestynyt ”Mullan linnake” kertoi pääministeriksi nousseen Juha Sipilän (kesk.) vallankäytöstä ja lähipiiristä. Juttua varten Kauppinen haastatteli valtavan määrän poliitikkoja. Jutussa he paljastavat kiinnostavia asioita Sipilästä, mutta eivät omaa nimeään. Nimettömien lähteiden käyttö vaatii Kauppisen mielestä toimittajalta erityistä tarkkuutta ja itsekritiikkiä.

”Pyrin olemaan hirmu tiukka itselleni. Jos en saa jotain tietoa vahvistettua, en voi laittaa sitä tekstiin, ja joskus käy niin, että etukäteen päätetty näkökulma on vaan hylättävä, kun en saa juuri sitä stooria kerättyä.”

Kauppisella on oma taktiikkansa, jolla hän varmistaa, että nimettöminä puhuvat ihmiset eivät vedätä häntä. Kun hän kuulee kiinnostavan väitteen, hän ei suinpäin ryhdy soittelemaan ihmisille ja kysy, pitääkö asia paikkansa. Se antaisi haastateltaville mahdollisuuden vahvistaa myös perättömiä tietoja – vaikkapa poliittisista motiiveista. Sen sijaan Kauppinen johdattelee keskustelun hienovaraisesti tiettyyn aihepiiriin.

”Sitten se on hoksottimista kiinni, kuinka sen lopullisen manööverin tekee ja saa haastateltavan puhumaan asiasta, johon liittyvää faktaa on vahvistamassa.”

Yksi ”Mullan linnakkeen” uutisista oli se, että poliittisesti kokemattoman Sipilän epävirallisena neuvonantajana toimi 1990-luvun lama-ajan pääministeri Esko Aho. (”Ei Juha pärjäisi ilman Eskoa”, yksi haastateltavista luonnehti yhteistyösuhdetta.)

”Ahon hevoskuiskaajan roolista kertoi minulle kymmenkunta lähdettä kolmesta eri puolueesta ja työmarkkinajärjestöistä. Asian kertominen vaati silti suurta harkintaa ja se piti varmistaa monista eri suunnista, sillä Sipilä kieltäytyi haastattelusta eikä Aho koskaan vastannut haastattelupyyntöön.”

KAUPPINEN JATKOI jatkoi hallituspuolueiden toiminnan ruotimista marraskuussa 2016 ilmestyneessä jutussaan ”Iivisniemen pesänjakajat”. Tällä kertaa kohteena olivat perussuomalaiset. Juttua tehdessään Kauppinen jututti taas kymmenittäin puolueen sisäpiiriläisiä ja muiden puolueiden poliitikkoja, ja sitä kautta hän ymmärsi, että perussuomalaiset oli jakautumassa kahtia: tiukan linjan maahanmuuttopolitiikkaa ajavat halla-aholaiset olivat aikeissa haastaa Timo Soinin. Asiasta ei ollut kirjoitettu silloin julkisuudessa vielä lainkaan.

”En meinannut millään tajuta, että juuri maahanmuuttokysymys jakaa ja voi jopa hajottaa puolueen, koska olin vähän turtunut koko maahanmuuttokeskusteluun. Voi kuulostaa ehkä hassulta, mutta asian tajuamisessa auttoi se, että luin juttuja Saksasta, jossa Frauke Petry oli kaapannut vallan AfD-puolueen maltilliselta johdolta. Ymmärsin, että näin voi tapahtua Suomessakin. Kun sitten kuuntelin uudestaan esimerkiksi Ville Tavion ja Laura Huhtasaaren haastatteluja, huomasin tiettyjä kohtia, joiden perusteella oli selvää, mihin he tähtäävät.”

Kauppisen jutussaan esittämä skenaario äärikansallismielisten puolueen kaappauksesta ei vakuuttanut kaikkia. Heti jutun julkaisun jälkeen Timo Soini arvosteli sitä blogissaan ”kevyeksi kuin pilvenlipare”. Kun Kauppinen vieraili Helsingin Sanomien podcast-ohjelmassa, kokenut politiikan toimittaja Marko Junkkari arvioi, että paljon todennäköisempää on, että valta perussuomalaisissa vain siirtyy tylsästi Sampo Terhon käsiin. Kauppinen myötäili itsekin Junkkarin puheita.

”En itsekään uskonut täysin nuivien vallankaappaukseen. Kuten itselleni on tavallista, kirjoitin jutun johtopäätöksiä hirvittävän epävarmuuden vallassa. Pohdin jopa sitä, pitäisikö maahanmuuttoasiaa häivyttää tekstistä. Mutta siihen ei lähdetty, vaan tehtiin päätös luottaa tiedonkeruun tuloksiin ja laajempaan yhteiskunnalliseen analyysiin. Loppusilauksena oli narratiivi perussuomalaisten historiasta, se, miten Soini oli vähän kerrassaan aivan tietoisesti ottanut nuivat osaksi puoluetta ja ratsastanut heidän avullaan vaalivoittoon. Ja sitten käenpoika, nuiva siipi, kasvoi puolueen sisällä isoksi ja oli lopulta valmis syömään Soinin.”

Juha Kauppien suosittelee kesälukemistoksi ajattomia juttuja:

● GQ:n hieno juttu nuoresta terroristista on vangitseva kertomus maailmoista ja kulttuureista, joista en tiedä mitään ja joista en normaalisti lue mitään. Yhden tarinan kautta nouseva analyysi Yhdysvalloista ja maailmasta. 
● David Grannin The New Yorkeriin kirjoittamista pitkistä tutkivista reportaaseista voisi valita minkä tahansa. Tämä tarina taideteosten aitouden varmistajasta on virtuoosimainen.
●  Wil S. Hylton on kirjoittanut The New York Timesille tämän huiman jutun maskuliinisuudesta, väkivallasta ja sukulaisuudesta. ”My Cousin Was My Hero. Until the Day He Tried to Kill Me.”

Juha Kauppisen kolmen parhaan Long Play -jutun paketti sisältää jutut: "Nopeammin, syvemmälle, tuhoisammin", "Mullan linnake" ja "Iivisniemen pesänjakajat". Osta juttupaketti täältä.