Lyhyet

Ilkka Karisto: ”Huonommalla elämänhallinnalla olisin itsekin voinut istua syytetyn penkillä."

9.8.2019

Ilkka Karisto: ”Huonommalla elämänhallinnalla olisin itsekin voinut istua syytetyn penkillä."

Kesän juttusarjassa Long Playn kirjoittajat kertovat juttujensa taustoista ja työskentelytavoistaan. Toimittaja Ilkka Kariston parhaiden juttujen paketti löytyy täältä hintaan 7,35 €. Jutun lopussa hän suosittelee hyvää lukemista!

ILKKA KARISTO ON Long Playn toimitussihteeri ja yksi julkaisun perustajista. Hänen kolme parasta juttuaan – ”Maassa maan tavalla”, ”Sali 403”, ”Tämä peli on jo hävitty” – ovat kaikki reportaaseja, ja se onkin Karistolle journalismin genreistä mieluisin.

”Tykkään kierrellä, katsella ja kuunnella. Juttukeikoilla tuntee aina olevansa jotenkin enemmän elossa kuin työpöydän ääressä”, hän sanoo.
 
Keväällä 2014 Karisto matkusti Swazimaahan tapaamaan tv-asentaja Jorma Tulosta ja selvittämään Saloran värikkään historian ehkä kummallisinta sivupolkua. Salora rakensi 1970-luvulla Swazimaahan televisiotehtaan ja lähetti sinne satoja suomalaisia työntekijöitä. Kaikki mikä saattoi mennä pieleen, myös meni. Muut suomalaiset palasivat vähin äänin pohjoiseen, mutta Jorma Tulonen jäi Afrikkaan. Karisto kiersi hänen kanssaan Saloran vanhoissa tehdashalleissa ja kuunteli tarinoita suomalaisten teollisuuspomojen holtittomasta rahankäytöstä ja muusta sekoilusta.

”Saloran Swazimaan-operaatio oli yhdellä tasolla surkuhupaisaa rillumareita, mutta asiassa oli vakavampikin puoli: Saloran bisnesideana oli viedä televisioita kiertoteitse apartheid-hallinnon Etelä-Afrikkaan”, Karisto sanoo. ”Myös Swazimaan oma ihmisoikeustilanne oli umpisurkea, mutta Salora teki ilomielin bisnestä maan kuningashuoneen kanssa ja maksoi sille myös lahjuksia.”

Swazimaan ihmisoikeustilanne on yhä huono. Matkansa aikana Karisto tapasi vankilassa istuneita demokratia-aktivisteja sekä Swazimaata diktatoorimaisesti hallitsevan kuninkaan entisen neuvonantajan.

”Halusin tuoda juttuun myös Swazimaan surrealistista politiikkaa ja nykyarkea. Siinä maailmassa juttuni päähenkilö Jorma Tulonen on kuitenkin luovinut jo vuosikymmeniä.”

Swazimaasta palattuaan Karisto lähti kahdeksi päiväksi Mikkeliin, Elinkeinoelämän keskusarkistoon, jossa Saloran mappeja säilytetään. Se oli jutun lopputuloksen kannalta lähes yhtä tärkeä matka.

”Sain vahvistuksia erilaisille väitteille ja huhuille sekä paljon uuttakin tietoa. Teleks-kirjeenvaihto Saloran Salon pääkonttorin ja Swazimaan välillä oli huimaa luettavaa. Kun asiat Afrikassa luisuivat lopullisesti käsistä, tehtaan johtaja sai hermoromahduksen ja katosi yli viikoksi. Hänen peräänsä kyseltiin sitten lukuisissa närkästyneissä telekseissä."

Long Play


KARISTON TOINEN ARKISTOJUTTU,  helmikuussa 2015 julkaistu ”Sali 403”, kertoo suomalaisesta rikollisuudesta. Sitä varten Karisto istui kokonaisen kuukauden yhdessä Helsingin käräjäoikeuden salissa ja kuunteli kaikki siellä käsitellyt jutut.

”Tavoitteeni oli selvittää, millaista on ihan tavallinen suomalainen rikollisuus. Hypoteesini oli, että ihmisillä on vääristynyt käsitys rikollisuudesta, koska julkisuutta saavat vain kaikkein vakavimmat tai mieltä kuohuttavat rikokset.”

Kuukauden aikana salissa 403 käsiteltiin yli sata juttua, ja suurin osa rikoksista oli hyvin lieviä. Yksi mies oli humalapäissään hajottanut naapurinsa stereot käsipainolla. Toinen oli vienyt käytettyjä akkuja Viroon tietämättä että se on laitonta. Ja yksi myymälävarkaudesta syytetty mies oli löydetty Prisman hyllyjen välistä sammuneena puoliksi syöty Risifrutti-vanukas sylissään.

Paljon oli yksityisyrittäjien talousrikosjuttuja, joissa kirjanpidot oli jätetty tekemättä ja verot maksamatta.

”Osaa siitä porukasta kävi sääliksi. Itsellänikin oli siihen aikaan toiminimi, ja salissa 403 ymmärsin, että hieman huonommalla elämänhallinnalla minäkin olisin voinut hyvin istua siinä syytetyn penkillä.”

Long Play


VIIME SYKSYNÄ KARISTO vietti kymmenen päivää Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan rajalla selvittämässä, pahoinpiteleekö Krotatian poliisi Euroopan unioniin pyrkiviä turvapaikanhakijoita niin kuin nämä väittävät.

Juttukeikkansa aikana Karisto haali pahoinpitelyistä paljon erilaisia todisteita: silminnäkijälausuntoja, poliisiraportteja, lääkärien ja kansainvälisten avustustyöntekijöiden lausuntoja, kymmenittäin omin silmin nähtyjä mustelmia ja ruhjeita.

Long Play oli yksi ensimmäisistä eurooppalaisista viestimistä, joka uutisoi Kroatian poliisin kovista otteista. Aihe tuli vastaan sattumalta.

”Talvelta 2015 mieleeni oli jäänyt hurjia uutiskuvia Belgradin junavarikolta, jossa turvapaikanhakijat elivät pakkasen armoilla. Halusin tietää, onko heitä yhä siellä, ja sitä kautta huomasin, että Balkanin-reitti oli siirtynyt Bosnian puolelle. Kun googlailin asiaa, törmäsin erään pienen avustusjärjestön blogiin, jossa raportoitiin Kroatian poliisin julmuuksista. Sitten aloinkin järjestellä matkaa saman tien.”

Matkan aikana syntynyt juttu ”Tämä peli on jo hävitty” kertoo myös toisen tarinan. Samoissa metsissä, joissa siirtolaiset nyt kulkevat, vaelsi pakolaislaumoja myös 1990-luvulla Bosnian sodan aikana. Juuri siinä Bosnian nurkkauksessa julma ja sekava sota sai täysin absurdin sivujuonteen, kun paikallinen oligarkki Fikret Abdić kokosi oman yksityisarmeijansa, liittoutui vihollisen eli serbiarmeijan kanssa ja ryhtyi sotimaan naapurikaupunkeja vastaan. Nyt Abdić on kärsinyt sotarikostuomionsa ja palannut kotikaupunkiinsa kaupunginjohtajaksi – ja vastustaa jääräpäisesti turvapaikanhakijoiden auttamista.

”Tavallisista ihmisistä monet sen sijaan auttoivat tulijoita tarmokkaasti, he kun tietävät omasta kokemuksesta, mitä pakolaisuus on. Juttuun tuli näin luontevasti kaksi eri aikatasoa.”

Ilkka Kariston kolmen parhaan Long Play -jutun paketti hintaan 7,35e löytyy täältä. Sisältää jutut: Maassa maan tavalla, Sali 403, Tämä peli on jo hävitty.

Ilkka Karisto suosittelee lukemaan nämä kolme ajatonta hienoa juttua: 

The New Yorkerin jutussa toimittaja John Colapinto matkustaa lingvistiikan professorin kanssa Amazonin perukoille selvittämään kielitieteellistä mysteeriä. 
● Sama lehti: suvereeni henkilöjuttu Barack Obamasta, jossa toimittaja on päässyt hyvin lähelle kohdettaan mutta osaa silti ottaa siihen etäisyyttä: jutussa tulee käsitellyksi niin Obaman iltabileet kuin hänen Iran-politiikkansa yksityiskohdat.
● Ja yhä The New Yorkerista: tämä on huikea tarina siitä, kuinka Syyriasta on saatu salakuljetettua maan rajojen ulkopuolelle satojatuhansia Bashar al-Assadin hallinnon asiakirjoja, jotka voivat olla tärkeä todistusaineisto kidutuksesta ja massamurhista.