Anu Silfverberg: ”Ettei päätyisi tarinalla tekemään yleistyksiä, jotka eivät ole totta.” 

Kesän juttusarjassa Long Playn kirjoittajat kertovat juttujensa taustoista ja työskentelytavoistaan. Tällä viikolla vuorossa on toimittaja Anu Silfverberg, jonka parhaiden juttujen paketti löytyy täältä hintaan 7,35e. Lopuksi hän suosittelee hyvää lukemista kesäksi!

Anu Silfverberg on Long Playn toimituspäällikkö ja yksi julkaisun perustajista. Hänen kirjoittamansa ”Katoaminen” ilmestyi tammikuussa 2014 ja se kertoo hänen oman isoäitinsä muistisairaudesta ja sen kautta yleisemmin Alzheimerin taudista, muistista ja identiteetin katoamisesta.

”Alun perin minun oli tarkoitus ottaa selvää, miten Alzheimerin tautiin etsitään lääkettä ja miten tautia pyritään hoitamaan ja parantamaan. Jossain vaiheessa tajusin, että se ei kanna isoksi tarinaksi ja että minua kiinnostivat muut asiat: mitä sairaus tekee ihmiselle ja hänen läheisilleen, ja miten sitä hahmottaa maailmaa, jos aikajana on mennyt rikki”, Silfverberg kertoo.

Silfverberg oli kirjoittanut Alzheimerista ennenkin, mutta vasta isoäidin kuoleman jälkeen hän sai sanottua kaiken minkä halusi. Jutussa puhutaan suoraan myös siitä ärtymyksestä ja raivosta, jota Silfverberg koki seuratessaan mumminsa sairauden etenemistä.

”Ei ole kauhean ylevää, että terve omainen tuntee raivoa muistisairaan ihmisen heikkouden ja sekavuuden edessä, mutta yleistä se on. Eikä siitä juuri puhuta. Julkisuudessa kaikki omaishoitajatarinat ovat sellaisia, että joku jalo lehmänhermoinen ihminen pyyteettömästi hoivaa rakastaan.”

Katoamisen editoi Silja Hiidenheimo, joka oli aiemmin kustannustoimittanut Silfverbergin kirjoja. Jonkin version luettuaan Hiidenheimo sanoi, että teksti on synninpäästö omaisille. Se lause jäi Silfverbergin mieleen ja auttoi jutun valmiiksi saattamisessa.

”Se ei siis ollut mikään kehu, vaan sellainen määritelmä, että se on tämän tekstin idea. Se antoi varmuutta siihen, mikä jutun rajaus on. Tajusin, että voisin tehdä jutusta sellaisen, mitä itse olisin toivonut lukevani silloin kun mummini sairasti. Tiesin, mihin kysymyksiin pitää etsiä vastauksia ja myös sen, että jos ei vastausta löydy, niin sekin on hyvä kertoa.”

Juttua tehdessään Silfverberg yritti pitää koko ajan mielessään, että vaikka hän kirjoittikin omasta isoäidistään ja itsestään, tekstin pitää kertoa samaan aikaan edustavasti ihmisistä yleisemminkin. Siksi hän peilasi omia kokemuksiaan muistisairaudesta tehtyihin tutkimuksiin. Niin hän tekee aina kirjoittaessaan juttua, joka pohjautuu yksilön tarinaan.

”Ettei päätyisi tarinaa kertomalla tekemään maailmasta yleistyksiä, jotka eivät ole totta.” 

Marraskuussa 2018 ilmestynyt ”Päätös” kertoo erään suomalaisen pariskunnan vaikeasta valinnasta. Pariskunta oli pitkään toivonut lasta, ja kun nainen sitten tuli raskaaksi, he saivat down-seulonnassa ikäviä uutisia. Abortti oli vielä mahdollista tehdä, mutta olisiko se oikein? Pariskunta oli päätöksestä eri mieltä.

Silfverbergin jutussa raskaus ja sen eteneminen kohti lopullista päätöstä kerrotaan kummankin näkökulmasta. Hän myös haastatteli miehen ja naisen erikseen heidän omasta toivomuksestaan.

”Tunsin suurta ihailua sitä kohtaan, kuinka kunniottavasti he puhuivat toisistaan ja toisen erilaisesta kokemuksesta. He todella halusivat ymmärtää toisiaan, silloinkin kun se ei ehkä ollut mahdollista.” 

Silfverberg oli jo pitkään halunnut kirjoittaa laajan jutun abortista. Aiemmat suunnitelmat eivät olleet toteutuneet, koska jutulta puuttui idea ja näkökulma.
 
”Olin kirjoittanut jotain sepustuksia siitä, millä eettisillä perusteilla aborttia puolustetaan tai vastustetaan, ja se ei vienyt oikein minnekään. Ne ovat ihan kiinnostavia ajatusharjoituksia, mutta tuntuvat hiusten halkomiselta ja älyttömän teoreettiselta, kun ottaa huomioon, että abortteja joka tapauksessa tehdään.”

Jutun muoto alkoi täsmentyä kahta reittiä. Silfverberg huomasi tilastoista, että myöhäisillä viikoilla tehtyjen aborttien määrä oli kasvanut selvästi. Yleensä kyse oli nimenomaan down-raskauksista. Ulkomaisista lehdistä hän huomasi, että myöhäiset abortit olivat politisoituneet maissa, joissa on vahva abortin vastainen liike. Hän päätti keskittyä nimenomaan myöhäiseen aborttiin.

”Kun ymmärsin tehdä tuon rajauksen ja tehdä päähenkilöistä ihan oikeasti päähenkilöitä, teksti alkoi vetää kunnolla.”

Maaliskuussa 2019 julkaistu ”Yön sankarit” on juttu unettomuudesta – mutta aivan erilainen juttu unettomuudesta kuin ne sadat muut viime vuosina julkaistut jutut, joissa annetaan vinkkejä unettomuudesta paranemiseen.

”Tuskastuin täysin juttuihin, joissa unettomalle annetaan loputtomasti vinkkejä ja ohjeita, joilla hän voi muokata itseään. Se alkoi suoraan sanottuna oksettaa. Aloin miettiä asiaa yhteiskunnan ja historian kannalta. Miksi juuri kukaan ei juuri nyt juuri täällä pysty nukkumaan? Jos ongelma on kollektiivinen, miksi siihen tarjotaan ratkaisuksi sitä, että yksilö muuttaa itseään ja kilvoittelee kaikin tavoin. Mitä siinä kontrolloidaan?”

Jutusta tuli huima sukellus unen ja unettomuuden kulttuurihistoriaan. Se kulkee suurelta osin minä-muodossa. Silfverberg kirjoittaa omasta unettomuudestaan – ja sen kautta kaikkien kohtalotovereidensakin unettomuudesta.

”Jutun valmistumisen jälkeen oma unettomuuteni ei enää tuntunut asialta, joka minun pitää ratkaista. Toivoisin, että juttu antaa saman luvan muillekin.”

”Yön sankareiden” julkaisemisen jälkeen Silfverberg on lakannut lukemasta lehtijuttuja, joissa annetaan vinkkejä unettomuuden selättämiseen.

”Ihmisten pitäisi ryhtyä boikotoimaan niin sanottua palvelujournalismia, jossa joka ikinen yhteiskunnan ongelma ratkaistaan sillä, että yksilöä opastetaan elämään paremmin ja kehittämään itseään. Niitä juttuja tehdään, koska niillä saadaan klikkauksia, mutta ne ovat haitallisia juttuja ja sairastuttavat meidät kaikki.”

Anu Silfverbergin kolmen parhaan jutun paketti löytyy täältä.

Anu Silfverberg suosittelee hyviä juttuja:

● Loistavassa "The Empathy Exams" -esseessään Leslie Jamison esittää erilaisia sairaita ihmisiä lääketieteen opiskelijoiden harjoittelua varten.
● David Foster Wallacen reportaasi hummerifestivaalilta taisi olla vähän erilainen kuin mitä Gourmet-lehti alun perin uumoili. 
● The Atlanticin juttu siitä miksi nuoret ihmiset harrastavat yhä vähemmän seksiä on loistoesimerkki tutkimuksen popularisoinnista.
● Tämä Vanity Fairin vanha juttu Hudson-jokeen laskeutuneesta koneesta ja muistakin lentoturmista on ehdotonta luettavaa kaikille lentoturmista kiinnostuneille.