Mitä mietit, Ben Zyskowicz?

Pitkät - LP 84

Mitä mietit, Ben Zyskowicz?

Kun lukee kaikki Zyskowiczin eduskuntapuheet, näkee Suomen muutoksen.

Zyskowicz on istunut eduskunnassa yhtäjaksoisesti 40 vuotta, ja hän on eduskunnan taitavimpia ja inhotuimpia puhujia. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen hän on käynyt ay-liikkeen, sosiaaliturvalla eläjien, rikollisten, turvapaikanhakijoiden, keskustapuolueen ja entisten kommunistien kimppuun. Kokoomukselle Zyskowicz on ollut kullanarvoinen hahmo, koska hän on vastannut aina ajan huutoon.

 

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczilla on poliittisissa väittelyissä seitsemän  bravuuritemppua, ja kun eduskunta kesäkuussa 2013 käsitteli eläinsuojelulain muuttamista, hän käytti niistä viittä.
Zyskowicz aloitti puheenvuoronsa vastaamalla perussuomalaisten kansanedustajille Jussi Niinistölle ja Vesa-Matti Saarakkalalle, jotka olivat kannattaneet niin sanotun rituaaliteurastuksen kieltämistä. 
”En ole tässä asiassa yhtä hyvä asiantuntija kuin edustajat Niinistö ja Saarakkala, joten en tiedä, aiheuttaako eläimille enemmän kärsimystä se, että siltä viilletään kurkku poikki, vai se, että sille ammutaan joku pultti kalloon”, Zyskowicz sanoi käyttäen ensimmäistä asettaan, sarkasmia.
Sitten Zyskowicz teki toisen temppunsa. Hän vetosi pitkään uraansa politiikassa – ja korotti näin itsensä kuin vaivihkaa auktoriteetin asemaan. Hän kertoi olleensa parikymmentä vuotta aiemmin myötävaikuttamassa nykyisen eläinsuojelulain syntyyn ja totesi yksikantaan lain olevan ”tässä suhteessa hyvä”.
Zyskowiczin kolmas bravuuri, aiheen vaihtaminen lennosta, oli tällä kertaa poikkeuksellisen suorasukainen. 
”Olen voimakkaasti sitä mieltä, että kerjääminen Suomessa tulisi kieltää”, Zyskowicz sanoi yhtäkkiä kesken teurastuskeskustelun. ”Olen perustellut sitä muun muassa sillä, että Suomessa on vuosikymmeniä tehty työtä, että Suomesta tulisi sellainen hyvinvointiyhteiskunta, että kenenkään ei tarvitse täällä kerjätä pysyäkseen elossa. Ja kun me tähän olemme päässeet, että täällä ei kenenkään tarvitse kerjätä pysyäkseen elossa, niin on mielestäni järjetöntä, että me sanomme muualta maailmasta tai Euroopasta tuleville kerjäläisille, että tulkaa Suomeen kerjäämään. Toinen hyvä syy kieltää kerjääminen on se, että se ei mielestäni ole ihmisarvoinen tapa hankkia elantonsa.”
Tässä vaiheessa toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) kopautti nuijallaan pöytää ja kysyi: ”Liittyykö tämä nyt tähän käsiteltävään aiheeseen?”
”Ehkä, puhemies, voin jatkaa, koska tämä liittymä tulee kyllä hyvin pian esiin”, Zyskowicz vastasi. ”Toinen syy, miksi olen kannattanut kerjäämisen kieltämistä, on tosiaan se, että se ei ole ihmisarvoinen tapa hankkia elantonsa. On muitakin hyviä syitä: oheisrikollisuus, ihmisten hyväksikäyttö ja niin edelleen. Kun olen vaatinut kerjäämisen kieltämistä, niin julkisessa keskustelussa maan johtavat niin sanotut ihmisoikeusjuristit Martin Scheinin, Tuomas Ojanen ja kumppanit ovat sanoneet, että kerjäämistä ei saa kieltää…”
Joutsenlahti kopautti taas nuijaansa.
”No niin, nyt pitää…”
Zyskowicz: ”Ehkä puhemiehen kannattaa odottaa, niin tämä liittymä selviää ihan kohta.”
Joutsenlahti: ”Pitää vähän nopeammin palata asiaan.”
Zyskowicz: ”Puhemiehen kanssa ei auta kiistellä, mutta kun puheenvuoroni jatkuu, niin huomaatte, että tämä liittyy aivan oleellisesti nyt käsiteltävänä olevaan asiaan. Nämä ihmisoikeusjuristit ovat sanoneet, että jos kerjääminen kielletään Suomessa, niin se kohdistuu käytännössä tiettyihin kansallisiin vähemmistöihin tai kansalaisuuden perusteella oleviin ihmisiin. Ja kun se de facto, tosiasiallisesti, kohdistuu heihin, niin se on syrjivää lainsäädäntöä, jonka perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus kieltävät. Näin ollen emme voi Suomessa kieltää kerjäämistä. Tämän argumentin monet poliitikot ovat ostaneet. Esimerkiksi pari iltaa sitten Ajankohtaisessa kakkosessa sosiaalidemokraattinen kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren sanoi, että Suomessa ei saa kieltää kerjäämistä, koska se on syrjivää lainsäädäntöä, koska se kohdistuu käytännössä romanialaisiin ja bulgarialaisiin romaneihin.”
Varapuhemies Joutsenlahti jo vähän hermostui: ”Nyt palataan asiaan!” 
Silloin Zyskowicz käytti neljännen vakiotemppunsa: rinnasti toisiinsa kaksi asiaa, jotka eivät ensi silmäyksellä liity toisiinsa mitenkään. Hän kysyi, miksi kerjäämisen kieltäminen olisi perustuslain vastaista vähemmistöjen syrjintää, mutta juutalaisten ja islamilaisten perinteisen teurastustavan kieltäminen taas ei, vaikka sekin kohdistuisi selvästi tiettyihin vähemmistöihin.
”Puhemies! Tässä yhteydessä nostan esiin tämän kysymyksen ja itse asiassa toivoisin, että se media, jota nyt ei lehterillä näy, joka tässä kerjäämisasiassa on kyllä onkinut näiltä ihmisoikeusjuristeilta ja eräiltä muiltakin valtiosääntöasiantuntijoilta näitä mielestäni täysin järjettömiä kannanottoja siitä, ettei kerjäämistä voisi kieltää, koska se muka on syrjivää lainsäädäntöä, tämä media kysyisi nyt näiltä samoilta ihmisoikeusjuristeilta, että kai meillä sitten tämä juutalais-islamilaisen teurastustavan kieltäminenkin olisi perustuslain vastaista.”
Nyt ilmaherruus oli Zyskowiczilla. Keskustelu, jonka piti koskea eläimiä, pyöri hänen omissa suosikkiaiheissaan, romanikerjäläisissä ja ihmisoikeusjuristeissa. Kun vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen paheksui Zyskowiczin käyttämää termiä ”niin sanottu ihmisoikeusjuristi”, Zyskowicz lähti karnevalisoinnin tielle (hänen viides vakiotemppunsa): ”Mitä tulee sitten siihen, että kutsun näitä niin sanottuja ihmisoikeusjuristeja niin sanotuiksi ihmisoikeusjuristeiksi, se perustuu siihen, että he ovat omaksuneet erittäin kunniallisen käsitteen ’ihmisoikeusjuristi’, ja kuitenkin he edustavat tiettyä pientä näkökulmaa tai koulukuntaa tässä asiassa. Se on vähän sama kuin jos minä omaksuisin semmoisen käsitteen, että minä olen vaikka ’oikeudenmukaisuusjuristi’, ja edellyttäisin, että edustaja Tynkkynen ja muut sitten kutsuisivat edustaja Zyskowiczia tunnetuksi oikeudenmukaisuusjuristiksi. Tämän vuoksi kyseenalaistan tämän käsitteen ja usein näissä yhteyksissä puhun niin sanotuista ihmisoikeusjuristeista varsinkin, kun monet heistä eri yhteyksissä korostavat erilaisten konnien oikeuksia niin paljon, että joskus jopa ilmaisu ’konnanoikeusjuristi’ kuvaisi paremmin heidän ajatteluaan.”
 

Ben Zyskowicz, 65, on istunut eduskunnassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1979. Hän on siis ollut päättämässä likipitäen kaikesta, mistä valtakunnan politiikassa on viimeisten 40 vuoden aikana päätetty. 
Eduskunnan täysistunnoissa Zyskowicz on puhunut enemmän kuin kukaan toinen nykyinen kansanedustaja, yli 3 500 kertaa. Ja yleensä käy niin, että kun Zyskowicz puhuu, muut kansanedustajat reagoivat. Reaktio voi olla tilanteesta ja ihmisestä riippuen esimerkiksi tuohtunut välihuuto, naurunremakka, kehu tai vastahyökkäykseen käyminen.
Zyskowiczia on nimitelty eduskunnassa ”asterixmaiseksi riidankylväjäksi” (Paavo Arhinmäki, vas.), ”koulukiusaajaksi” (Esko-Juhani Tennilä, skdl.) ja ”knoppailevaksi jupiksi” (Matti Ryhänen, kesk.). Eräässä budjettikeskustelussa hänen arkkivihollisensa, keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen, tuskastui jatkuvaan välihuuteluun niin pahasti, että parahti: ”Kantakaa edustaja Zyskowicz ulos!”
Toisaalta poliittiset vastustajat myös arvostavat Zyskowiczin puhetaitoja. Demarikansanedustaja Antero Kekkonen sanoi kerran täysistunnossa, että ”Zyskowicz on niin taitava puhuja, että jos kuolleet voisi herättää puhumalla, niin hän siihen pystyisi”. 
Zyskowicz osaa löytää muiden puhujien heikot kohdat ja tarraa niihin armotta. Hän ei vaikuta milloinkaan väsyvän jankkaamiseen. Jos selitystä ei tule, hän tivaa sitä yhä uudestaan ja uudestaan – ja kiristää samalla ruuvia. 
Syyskuussa 2018 Zyskowiczin pihteihin joutui silloinen oppositiojohtaja Antti Rinne (sd.). Rinne oli arvostellut Juha Sipilän hallitusta siitä, että se sotkeutuu liiaksi työmarkkinapolitiikkaan. Hallitus ajoi irtisanomissuojan heikentämistä, jota ammattiyhdistysliike vastusti tiukasti. 
Zyskowicz kysyi: ”Mistä teidän demokratiakäsityksenne on kotoisin? Ei ainakaan Suomen perustuslaista, ehkä jostakin Kiljavan opiston kurssilta, kun sanoitte, että suutari pysyköön lestissään. Hallituksen ei siis pidä sekaantua sellaiseen lainsäädäntöön, joka koskee työmarkkinoita. Käsittämätön ajatus. Eikö kaikki lainsäädäntö kuulu hallitukselle ja eduskunnalle?” 
Kun Rinne ei omassa puheenvuorossaan vastannut kysymykseen, Zyskowicz jatkoi penäämistä: ”Minä todellakin kysyn edustaja Rinteeltä ja muilta sosiaalidemokraateilta, mistä tällainen demokratiakäsitys on peräisin. Onko se peräisin Mussolinin Italiasta, jossa todellakin oltiin sitä mieltä, että nimenomaan korporaatioille kuuluu työelämää koskeva lainsäädäntö, ei parlamentille?”
(Vain vuotta myöhemmin Rinne joutui jättämään pääministerin tehtävän pitkälti juuri siksi, että hän itse oli sotkeutunut liiaksi työmarkkinapolitiikkaan.) 
Välillä Zyskowiczin retoriset temput, esimerkiksi aiheen vaihtamiset, ovat hämmästyttäviä. Loppuvuodesta 1992 täysistunnossa piti käsitellä sianlihan tuotannon ohjausjärjestelmää, mutta niin vain Zyskowicz sai silloinkin käännettyä puheen ammattiyhdistysliikkeeseen, jota hän syytti ”ulkoparlamentaarisesta kiristyksestä” ja ”kansanvaltaisen järjestelmän halventamisesta”.
Zyskowiczin kuudes vakiotemppu perustuu omien vanhojen juttujen kierrättämiseen. Jos eduskunnassa puhutaan köyhyydestä ja joku epäilee, ettei Zyskowicz tunne köyhien arkea, hän alkaa kertoa omasta lapsuudestaan: nelihenkinen perhe asui vuokrayksiössä Helsingin Lapinlahdenkadulla. Sitten Zyskowicz ilmoittaa, että sellaista köyhyyttä ei Suomessa enää kukaan joudu kokemaan. Vasemmisto tuohtuu, ja alkaa hedelmätön juupas-eipäs-väittely siitä, asuuko Suomessa vielä nelihenkisiä perheitä yksiössä vai ei.
Kun kokoomus joutui 2000-luvun alkupuoliskolla oppositioon ja keskusta pääsi valtaan, Zyskowicz keksi oivan tavan kolkutella keskustalaisten omaatuntoa. Hän siteerasi paikallistason puoluetyötä 50 vuotta tehneen keskusta-aktiivin Taavi Laitilan kirjoitusta Suomenmaa-lehdestä. Laitila oli moittinut keskustaa vaalilupausten pettämisestä, ja Zyskowiczilla oli tapana päättää puheenvuoronsa sanoihin: ”Herra puhemies! Taavi Laitilan kirjoitukseen ei ole paljoa lisättävää.”
Zyskowicz siteerasi Laitilaa eduskunnassa niin usein, että jo pelkästään Laitilan nimen mainitseminen sai jotkut nauramaan, ja kerran perussuomalaisten Raimo Vistbacka huusi: ”Kymmenes kerta jo!”
Zyskowiczin seitsemäs – ja ehkä kaikkein tehokkain – kikka onkin poliittisten vastustajien vanhojen lausuntojen kaivelu. 
Toukokuussa 2005 Zyskowicz tivasi keskustalta vastausta siihen, miksi puolue ei ollut hallitukseen päästyään lunastanut lupaustaan opiskelijoiden asumislisän parantamisesta.
”Herra puhemies! Todellakin minulla on tämä keskustan vaaliohjelma, vaikka keskusta jo vaaliyönä pyrki piilottamaan kaikki vaaliohjelmat, mutta onneksi eivät osanneet työhuoneeni kaapista tätä hakea. Täällä todellakin sanotaan, suora sitaatti: ’Opintotuen parantamisessa kiireellisintä on muuttaa asumislisä ympärivuotiseksi’. Kun se on kiireellisintä ja kun vaalikaudesta on yli puolet mennyt, niin milloin te, edustaja Ala-Nissilä ja edustaja Lindqvist ja kaikki muut keskustan edustajat, milloin te toteutatte tämän, joka on kaikkein kiireellisintä?”
Etenkin viime vuosikymmenellä Zyskowicz lainasi kansanedustajakollegoidensa sanomisia niin usein, että näille ”lehdistökatsauksille” hieman naureskeltiinkin: jotkut alkoivat kutsua häntä ”arkeologiksi”.
Nyt Zyskowicz saa maistaa hieman omaa lääkettään. Tätä kirjoitusta varten olen lukenut eduskunnan pöytäkirjoista Zyskowiczin kaikki täysistunnoissa käyttämät puheenvuorot 40 vuoden ajalta. Niistä näkee, että vuoden 1979 jälkeen Suomi on muuttunut melkoisesti ja niin on politiikkakin. Mutta entäpä Zyskowicz?
 

Tämä oli ilmainen näyte.

Kirjoittaja