Lyhyet

Ulkomaalaislain kiristykset voivat johtaa pitkään Suomessa asuneiden somalialaisten karkotuksiin
Passittomuus voi johtaa ongelmiin, kun perheperusteinen oleskelulupa päättyy.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on kiristänyt ulkomaalaislakia monin tavoin. Lakimuutokset eivät vaikuta ainoastaan Suomeen pyrkiviin ihmisiin – myös maassa pitkään laillisesti asuneet voivat joutua yllättäviin ongelmiin.
Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n asiantuntija Veera Kaleva on huolissaan siitä, että Suomeen alaikäisinä perheenyhdistämisen kautta saapuneet Somalian kansalaiset voivat olla vaarassa joutua karkotetuksi, jos he eivät ole saaneet pakolaisasemaa tai Suomen kansalaisuutta.
Kun tällainen ihminen täyttää 18 vuotta, hänen siihenastinen oleskelunsa peruste lakkaa lain silmissä. Tuolloin hänen pitäisi hakea oleskeluluvalleen jatkoa esimerkiksi työn tai opintojen perusteella. Mutta sellaista Somalian kansalainen ei voi saada, koska Suomi ei hyväksy Somalian passia viralliseksi asiakirjaksi. Näin on ollut jo pitkään.
Kun perheperusteinen lupa päättyy, somalialaisen nuoren on ollut mahdollista saada oleskelulupa kiinteiden siteiden perusteella Suomeen. Hallitus on kuitenkin kiristänyt kansallisen matkustusasiakirjan vaatimusta. Luvan saamiseen tarvitaan passi.
Käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jää hakea oleskelulupaa yksilöllisestä inhimillisestä syystä, mutta sen saamisen kynnys on todella korkea.
”Ajaako tämä Suomessa pitkään asuneita nuoria aikuisia tilanteeseen, jossa pitää harkita turvapaikan hakemista?” Kaleva pohtii.
Hän korostaa, ettei hänellä ole tietoa yhdestäkään somalialaisesta nuoresta, jota tällä hetkellä uhkaisi karkotus passin puuttumisen vuoksi. Hän haluaa puhua asiasta, koska hänen työhönsä kuuluu lakimuutosten seurausten ennakointi ja niihin varautuminen.
Kaleva on nähnyt työssään muiden maiden kansalaisia, joilla passittomuus on johtanut yllättäen karkotuspäätökseen, vaikka ihminen on asunut Suomessa vuosikausia.
Somalian kansalaisten väylät hakea oleskelulupaa ovat jo valmiiksi rajalliset.
”Heidän tilanteensa on mahdoton”, Kaleva sanoo.
Jos perhesiteellä Suomeen tulleen nuoren perheenkokoaja – usein isä tai äiti – on saanut turvapaikan tai Suomen kansalaisuuden, on vielä yksi vaihtoehto. Silloin voi hakea lupaa ”muuna omaisena”. Mutta kun muuttaa pois kotoa, voi eteen tulla sama ongelma.
”Paperilla kiinteät perhesiteet yhtäkkiä katkeavat, vaikka tosielämässä tietenkään eivät“, Kaleva sanoo. ”Pitääkö parikymppisten asua loppuikänsä kotona vanhempien luona, jotta he eivät lennä ulos Suomesta?”
Long Playn tänään ilmestynyt pitkä juttu ”Kiristys” kertoo, miten Petteri Orpon (kok.) hallitus muutti ulkomaalaislakia ja mitä siitä on seurannut.
Julkisuudessa hallituksen kiristynyt maahanmuuttolinja on tulkittu perussuomalaisten suureksi voitoksi: puolue sai hallitusneuvotteluissa läpi lähes kaiken haluamansa, kun se vaihtokauppana myöntyi kokoomuksen leikkauspolitiikkaan.
Long Play on haastatellut hallitusneuvotteluihin osallistuneita ihmisiä eri puolueista. Osa heistä on sitä mieltä, että tulkinta ei pidä paikkaansa.
Kokoomuksen neuvottelija sanoo, että maahanmuuttopolitiikan kiristykset olivat valtaosin kokoomuksen omia ideoita.
Lue tai kuuntele "Kiristys" Long Playn sivuilla.