Lyhyet

Thaimaalaisten oikeudenkäynnissä mitataan suomalaisen yksinyrittäjän oikeusturva

23.1.2016

Kun syksyllä 2013 viisikymmentä thaimaalaista marjanpoimijaa keskeytti työnsä kainuulaisen marjayrittäjän kanssa syntyneen riidan vuoksi, yllätyin siitä, miten paljon kiukkua se herätti suomalaisissa.
Moni tuntui pitävän loukkaavana sitä, että jokamiehenoikeuden turvin suomalaisia marjoja poimineiden thaimaalaisten tapaukselle ylipäänsä uhrattiin aikaa ja palstatilaa. Onhan Suomessa isompiakin ongelmia, onhan Suomessakin köyhiä duunareita. (Toki poimijat saivat suomalaisilta myös paljon tukea.)
Juttu on tulossa Kainuun käräjäoikeuden käsiteltäväksi tämän vuoden aikana. Kesän 2013 marjanpoimijat vaativat nyt marjayrittäjältä maksamattomia palkkioita sekä sopimuksen kohtuullistamista. Kohtuullistaminen tarkoittaisi käytännössä korvauksia siitä, että poimijoiden mukaan yritys pimitti heiltä tietoa marjatilanteesta ja esti heitä siirtymästä paremmille marja-apajille. Huonosti suunnitellun kauden tappiot koituivat velkaantuneiden poimijoiden itsensä maksettaviksi.
Poimijoiden paluu tulee varmasti kuumentamaan tunteita. Ymmärrän, että se voi vaikuttaa myrskyltä vesilasissa. Joistakin kymppitonneista taistellaan jo kolmatta vuotta, ja juristien palkkiot juoksevat.
Tapaus voi kuitenkin olla yllättävän tärkeä suomalaisen työelämän kannalta. Suomen-matkansa vuoksi velkaantuneet marjanpoimijat tekevät työtään itsenäisinä yrittäjinä, vailla työsuhteen tuomaa turvaa. Samalla he ovat kuitenkin alttiita työn tilanneen yrityksen oikuille. Tällainen näennäisyrittäjyys on tulevaisuudessa yhä useamman pienipalkkaisen suomalaisen osa: fillarilähetin, siivoojan, valokuvaajan ja rakennusmiehen.
Marjaoikeudenkäynnissä mitataan siis yksinyrittäjän oikeusturvan rajoja. Miten suuria riskejä työn tilaaja saa ulkoistaa heikommassa neuvotteluasemassa olevalle alihankkijalle? Kuka suojelee yksittäistä alihankkijaa, jos palkkiot jäävät maksamatta?
Sitä ratkaisua odotetaan kymmenissä vaatimattomissa kodeissa ympäri Koillis-Thaimaata. Syytä jännitykseen olisi aika monella suomalaisellakin.