Lyhyet
Kaivosten luvattu maa
Olen lähdössä lomalle, Pohjois-Karjalaan laiturin nokkaan istuskelemaan. Seitsemän vuotta sitten sain tietää, että mökkilaiturin eteen tulee kaivos. Siitä alkoi Malmivaaran kirjoittaminen.
Suuri joukko suomalaisia on saanut samankaltaisia uutisia, sillä Suomi on juuri nyt huippukiinnostava kohde kaivosyhtiöille. Suomen kartalla on Tanskan kokoinen alue, jolla on jonkinasteinen varaus malminetsintään tai kaivostoimintaan.
Se sopii Suomen valtiolle, jonka tavoitteena on saada mineraaleista talouden tukijalka. Siksi kaivoksen saa esteettä perustaa neitseellisen puhtaan järven alle. Kaivoslupia myöntävän Tukesin mukaan kaivos on mahdollista laittaa jopa Natura-alueelle, ellei se pilaa juuri niitä luontoarvoja, joita alueella on määrä suojella.
Uudessakaan kaivoslaissa maanomistajilla ja alueen asukkailla ei ole valtaa kaivoksen perustamiseen.
Käytännössä siitä määrää yksi asia. Se on raha. Siksi Malmivaara! kertoo myös rahasta.
Mineraalistrategiassa ja muissa viranomaisten tuottamissa suunnitelmissa puhutaan kestävästä kasvusta ja ympäristön huomioimisesta. Käytännössä se tarkoittaa uskoa tekniikan voimaan ja lupamääräysten kirjoittamista niin, että ympäristöön pääsisi mahdollisimman vähän liuenneita metalleja ja muuta haitallista.
Talvivaaran jättimäinen, ratkaisematon ongelmapesäke on kuitenkin pahanpäiväisesti horjuttanut luottamusta viranomaisten ymmärrykseen ja kaivosyritysten vastuuntuntoon.
Se harmittaa kaivosyrittäjiä, muun muassa Vesa-Jussi Penttilää, jota haastattelin Long Playn kesäkuun juttuun. Penttilä on suorasukainen geologi ja pitkän linjan kaivosmies, joka haki ja sai luvat kaivoksen perustamiseen mökkijärveni alle.
Kun tapasin Vesa-Jussi Penttilän kesäkuun alussa, hän halusi korjata yleistä käsitystä kaivosten ja viranomaisten suhteesta.
“Lehdistä saa sellaisen käsityksen kuin toiminnanharjoittajien ja lupaviranomaisten välillä olisi yleensä skismaa”, Penttilä sanoo. Hänen mukaansa näin ei ole. Kun asiat sujuvat, syntyy pikkuhiljaa luottamussuhde valvojan ja valvottavan välille.
Hituran kaivos, jota Penttilä ennen eläkkeelle jäämistään johti, on saanut Penttilän mukaan 40 vuotta tehdä ympäristöanalyysinsä itse. Jos pitoisuuksissa ilmenee ongelmia, kaivokselta soitetaan valvojille. Siinä sovitaan, tulevatko valvojat käymään vai ryhtyykö kaivos korjaaviin toimiin omin päin.
Niin kaunis asia kuin luottamus onkin, sitä saattaa olla liikaa. Sen turvin ongelmat voivat kasvaa massiiviseen mittaan, niin kuin on käynyt Talvivaarassa.
Lue Annikka Mutasen Malmivaara! täältä
