Suomalaisiin koteihin on iskenyt rakkauden meteoriitti

Long Playn isänpäiväkalenterin viidennessä luukussa Hanna Nikkanen kirjoittaa suomalaisen perhe-elämän nopeasta muutoksesta. Tilastojen perusteella tilanne on keskimäärin fantastinen: isät ja äidit viihtyvät lastensa kanssa ja teinit luottavat vanhempiinsa. Silti julkinen keskustelu haikailee vanhoja aikoja takaisin.

Tilitoimisto Talenom julkaisi taannoin mainosvideon, jossa neljä yrittäjää kohtaa aikuiset lapsensa. Muisteloiden punainen lanka on tämä: isä oli aina töissä, mutta jälkeläisiä se ei sureta, vaan he ovat kiitollisia firman hyväksi tehdystä työstä. Hyvää yrittäjän päivää!

Videolla esiintyi vain miehiä, eikä ihme. Jos mainoksessa kerrottaisiin yrittäjä-äidistä, joka olisi aikoinaan, lastensa ollessa pieniä, käynyt kotona vain toisinaan nukkumassa, katsoja tuskin purematta nielisi mainoksen tarjoamaa imelää synninpäästöä. Isän armoton kiire ja poissaolo ovat sen verran tavanomaisia ilmiöitä, että niillä voi mutkattomasti mainostaa.

Tuskin enää pitkään.

Tilastokeskus tutkii noin kymmenen vuoden välein suomalaisten ajankäyttöä. Tutkimuksen mukaan suomalaisten vanhempien lastensa kanssa viettämä aika on lisääntynyt valtavasti yhden sukupolven aikana. Erityisen paljon ovat petranneet isät.

Vuonna 1988 isät käyttivät lastenhoitoon 4,5 tuntia viikossa. Vuonna 2010 he käyttivät siihen kahdeksan tuntia. Kasvua oli lähes 80 prosenttia.

Tilastojen valossa äideillä on yhä päävastuu lastenhoidosta, ja hekin ovat lisänneet lastensa kanssa viettämää aikaa 12 tunnista 15 tuntiin viikossa.

Koska pidän tilastoista ja olen muutenkin asiapentti, tulen toisinaan keskusteluissa viitanneeksi näihin ajankäyttötilastoihin. Huomio lasten ja vanhempien yhteisen ajan määrän reippaasta kasvusta herättää usein epäileviä reaktioita, ja moni selvästi uskoo todellisen muutoksen kulkeneen päinvastaiseen suuntaan. Niinpä vanhempien arvellaan esimerkiksi huijaavan tilastontekijää selaamalla Facebookia leikkipuistossa ja laskemalla sen yhdessäoloksi. (Ja miksipä sitä ei laskettaisi?)

Ässänä hihassani on toinen tilasto. Helsinkiläisiltä kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisilta kysytään säännöllisesti, onko heidän helppoa keskustella omista asioistaan vanhempiensa kanssa. Vuonna 2006 myöntävästi vastasi 49 prosenttia nuorista. Viime vuonna keskustelemista kuvasi helpoksi jo yli 68 prosenttia.

Perheen sisäisen luottamuksen koheneminen koski sekä poikia että tyttöjä, mutta erityisen selvästi poikia. Tämä nopea ja onnellinen käänne on tapahtunut samaan aikaan, kun isät ja äidit ovat tuntuvasti lisänneet lastensa seurassa käyttämäänsä aikaa.

Yhden sukupolven aikana elämä suomalaisissa perheissä on muuttunut täysin, ja erityisen paljon ovat muuttuneet isät. On kuin kotien läpi olisi pyyhkäissyt meteoriitti.

Tämä ei tosin ole katastrofielokuva. Se on lämmön ja rakkauden meteoriitti.

Jostain syystä perhearjen saavutuksia ei Suomessa juuri juhlita. Sen sijaan luemme jatkuvasti lehtijuttuja, joissa perheiden arki esitetään turmeltuneena. Vanhemmat tekevät liikaa töitä, räpläävät liikaa kännyköitä ja käyttävät liikaa konditionaalia pukiessaan lapselle haalaria. Äidit ovat itsekkäitä, isät lapsekkaita ja miehen mallit lapsilta hukassa.

Tilastojen perusteella keskiverto suomalainen perhearki on kuitenkin fantastista, etenkin jos sitä verrataan mihin tahansa menneeseen aikakauteen. Yhtäkkiä isät ovat omasta tahdostaan läsnä. Ja äidit vasta läsnä ovatkin. Teinit kertovat vanhemmilleen huolistaan, ja he myös ryyppäävät ja rötöstelevät vähemmän kuin edelliset sukupolvet.

Ei auvo tietenkään varjotonta ole: toimiva keskivertoarki jättää osan perheistä ulkopuolelleen. Päihdeongelmat ja väkivalta kasautuvat, ja ne perheet liukuvat nyt kauemmas muiden hyvinvoinnista. Heidän ongelmiaan ei ratkota paheksumalla kännykän ja konditionaalin käyttöä, vaan politiikalla ja interventioilla.

ILMOITUS