Lyhyet

Sisäilmauutisissa faktantarkistus unohtuu

4.6.2018

Anu Silfverberg, Ilkka Pernu

SISÄILMAONGELMAT OVAT suomalainen epidemia. Mediassa ympäristöyliherkkyyksiä käsittelevät jutut nousevat luetuimmiksi. Ja niiden kuvaamat ihmiskohtalot ovat hurjia. Usein sairastuneiden oireista puhutaan lehdissä suorasukaisesti ”sisäilmasairautena”, vaikka sellaista ei ole olemassa.

20. toukokuuta Helsingin Sanomat kirjoitti taas sisäilmaongelmista. Jutussa esiintyi nainen, jonka tilanteesta lehti on ennenkin raportoinut. Hänen kerrottiin kärsivän monikemikaaliyliherkkyydestä. Nainen on joutunut muuttamaan pois rakennuttamastaan vähäpäästöisestä talosta, jossa hänen oli ollut tarkoitus toipua. Mutta puhdistautumistalossakin oli tullut rajuja oireita.

Hesarin jutussa kerrottiin, että talon sisäilmaa oli tutkittu ”sisäilmatutkija Elisa Aattelan kehittämällä E-keräimellä”. (Elisa Aattela ei ole tutkija. Hän on valmistunut terveysteknikoksi ja työskennellyt aiemmin terveystarkastajana.) Menetelmää kuvailtiin jutussa näin: – – [S]isäilman vesihöyryä kerätään kuivajään avulla. Kun jää poistetaan keräimestä, huurre sulaa ja huurrevesi tutkitaan laboratoriossa. Näin voidaan selvittää, onko sisäilmaa terveellistä hengittää: ilmassa leijuvat kaasut ja höyryt päätyvät verenkiertoon, sillä keuhkot eivät suodata niitä.

SUOMESSA JO YLI SATA yritystä tarjoaa erilaisia sisäilmamittauksia.

Aihetta käsittelevissä lehtijutuissa ratkaisuksi oireisiin tarjotaan käteviä testausmenetelmiä ja rakennusratkaisuja, esimerkiksi kokonaan lasista tehtyjä tilapäisasuntoja ja monenlaisia kodinkoneita. (Helsingin Sanomien jutussa esiteltiin E-keräimen lisäksi sisäilmaongelmista kärsivän perheen kodin ilmaa puhdistava ”Falmecin designliesituuletin”.)

Vuosi sitten mediassa uutisoitiin laajalti ”mullistavasta” ja ”historiaa tekevästä” tutkimuksesta, jossa oli kehitetty  testi sisäilman toksisuuden testaamiseen. Tutkimusryhmä ehdotti, että sairaita rakennuksia voitaisiin seuloa sen menetelmällä.

THL ja Työterveyslaitos julkaisivat tuolloin yhteistiedotteen, jossa ne varoittivat nopeista johtopäätöksistä: yksittäisellä testillä ei sisäilmaongelmaa voi todeta.

Ilmasta ja pölystä tehdyt toksisuusmittaukset eivät paikanna epäpuhtauksien lähdettä, eikä mittaustulos vielä kerro, onko ilma ihmiselle haitallista vai ei. Erilaisia epäpuhtauksia on ilmassa myös aina niin monia, ettei yksi testi niitä pysty toteamaan.

Mistä kuluttaja sitten voi tietää, mistä kannattaa maksaa ja mistä ei?

”Olisin varsin kriittinen. Koska tämä on niin hyvin tiedossa oleva ongelma, se luo markkinoita yrityksille”, sanoo THL:n sisäilma-asioiden tutkimusprofessori Anne Hyvärinen. ”Toivosin yrittäjiltä vastuuta siitä, mitä he lupaavat ja miten tuloksia tulkitsevat. Jos he esimerkiksi sanovat jollekin perheelle, että kotinne sisäilma on myrkyllistä, sillä voi olla isoja seurauksia.”

Nyt markkinat ovat villit. Sisäilmatestit voivat olla luotettavia, osin luotettavia tai sitten täysin epäluotettavia. Kuluttajan on vaikeaa tunnistaa eroa.

Hyvärinen sanoo, että hyväksytyistä ja luotettavista menetelmistä antaa tietoa Valvira.

”Pääpainon pitäisi aina olla rakennuksen kokonaisvaltaisessa tutkimuksessa, jossa myös paikannetaan ongelmat.”

Tällä viikolla THL ja TTL ovat julkaisemassa uuden kannanoton testauksen sudenkuopista. Aihe on taas kuumentunut niin paljon.

TIEDE EI OLE VIELÄ saanut selville, miksi jotkut ihmiset saavat sisäilmasta oireita tai edes sitä, johtuvatko oireet altistumisesta vaikkapa homeelle. Syy-yhteyttä homeen ja oireiden välillä ei ole pystytty osoittamaan, vaikka asiaa on tutkittu vuosikymmeniä.

Se, että seinän sisällä on hometta, ei johda välttämättä ihmisten altistumiseen. Ja vaikka homeeseen liittyviä aineita sisäilmaan pääsisikin, pitoisuudet tapaavat olla huomattavasti pienempiä kuin ne määrät, joilla on todistettu olevan terveysvaikutuksia. Oireet ovat kuitenkin todellisia.

ASIANTUNTIJANA lukuisissa aihetta käsittelevissä lehtijutuissa (ja myös Helsingin Sanomien tuoreessa jutussa) esiintyy eläkkeellä oleva Hyksin ylilääkäri professori Ville Valtonen. Lähes aina kertomatta jää, että tiedeyhteisön silmissä Valtonen on toisinajattelija.

Valtonen esimerkiksi katsoo, että homesairaus on parantumaton ja aiemmat altistumiset vain pahentavat sitä. Tutkimusnäyttö ei tue hänen näkemystään.

Monet sisäilmaongelmista kärsivät suomalaiset arvostavat Valtosta suuresti, sillä häntä pidetään likimain ainoana lääkärinä, joka ottaa asian vakavasti. Toisin kuin muilta lääkäreitä, häneltä saa diagnoosin. Hänen toimintaohjeensa ovat usein dramaattisia: Valtonen on suositellut potilailleen vanhan kodin hylkäämistä, maaseudulle muuttamista ja muista ihmisistä eristäytymistä, kuten kerrotaan Long Playn 6.6. ilmestyvässä jutussa.

SUOMESSA TOKI on sisäilmasta oireilevia ihmisiä, tilastojen mukaan jopa hyvin paljon. Äskettäin julkaistun FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan sisäilmaan liitettyjä oireita on kokenut työpaikallaan viime vuonna lähes puoli miljoonaa ihmistä.

Sisäilmasta kirjoitettaessa sorrutaan kuitenkin usein yksinkertaiseen vastakkainasetteluun: jutuissa esiintyy kärsivä, avuton yksilö, joka ei saa ymmärrystä sen paremmin lääkäriltä kuin työnantajaltaan. Tuoreimmalle lääketieteelliselle tai rakentamiseen liittyvälle tutkimustiedolle on harvoissa jutuissa juuri sijaa.

Se on sääli, sillä juuri tieteellinen tutkimus on tässä jännittävien mysteerien äärellä. Miksi oireet eivät lakkaa, kun ihmiset muuttavat taloon, jossa hometta ei esiinny? Mistä johtuu, että Suomessa homeoireita raportoidaan enemmän kuin Hollannissa ja Espanjassa, vaikka kosteus- ja homevaurioita on noissa maissa enemmän kuin Suomessa? Ja ennen kaikkea mistä oireet johtuvat?

Long Playn seuraava pitkä juttu, toimittaja Ilkka Pernun ”Hylätyt talot, autiot pihat” ilmestyy keskiviikkona 6.6.