Lyhyet

Nya Ålandin toimittajien syytteet lopullisesti nurin – korkein oikeus antoi päätöksensä jutussa, joka sai alkunsa Long Playn artikkelista

28.4.2022

Korkein oikeus (KKO) on hylännyt Nya Åland -lehden päätoimittajan ja toimittajan syytteen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Syyte koski Nya Ålandin vuonna 2016 julkaisemaa juttua, jossa kerrottiin ahvenanmaalaiseen mieheen kohdistuneista rikosepäilyistä.

Nya Ålandin juttu pohjautui Long Playn pitkään artikkeliin ”Tämä mies on vaarallinen”, joka kertoo perinteikkään turkulaisen elokuvateatteri Dominon erikoisista vaiheista. Petoksesta epäilty ahvenanmaalainen mies oli mennyt naimisiin kiinteistön omistaneen, yli 80-vuotiaan ja muistisairaudesta kärsineen naisen kanssa ja esittänyt teatterissa luvattomia piraattikopioita klassikkoelokuvista. 

Nya Åland ei julkaissut jutussaan miehen nimeä. Syyttäjä kuitenkin nosti syytteen kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sillä perusteella, että Nya Ålandin nettiuutisessa oli linkki Long Playn juttuun, jossa miehen nimi kerrottiin. Ahvenanmaan käräjäoikeus hylkäsi syytteen, mutta myöhemmin Turun hovioikeus tuomitsi Nya Ålandin toimittajan ja päätoimittajan sakkoihin. 

Nyt korkein oikeus katsoi, että nimen paljastaminen linkittämällä ei selvästi ylittänyt sitä, mitä voitiin pitää hyväksyttävänä. KKO piti myös tärkeänä sitä, että haavoittuvien henkilöiden taloudellista hyväksikäyttöä koskevia rikosepäilyjä voidaan käsitellä julkisesti. 

Elokuvateatteria pyörittänyt mies ei koskaan kohdistanut Long Playihin mitään vaatimuksia, eikä Long Playn toimittajia epäilty mistään rikoksesta. Long Play perusteli nimen julkaisemista sillä, että mies oli esitellyt elokuvateatteritoimintaansa julkisuudessa aiemminkin. Long Play oli myös haastatellut miestä useita kertoja, ja mies oli vastannut avioliittoaan ja rikosepäilyjä koskeviin kysymyksiin.

Myöhemmin mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen kirjanpitorikoksesta ja tekijänoikeusrikoksesta, jotka liittyivät elokuvateatterin toimintaan. Oikeus kiinnitti huomiota siihen, että mies oli pyörittänyt teatteria yli 80-vuotiaan vaimonsa nimissä tämän heikentynyttä terveydentilaa hyväksikäyttäen. Hovioikeus on vahvistanut tuomion. 

Korkeimman oikeuden koko päätös on luettavissa ruotsiksi täällä.
Lue Long Playn juttu: "Tämä mies on vaarallinen".