"Katoaminen" nyt ilmaiseksi muistiviikon kunniaksi

Tällä viikolla vietetään muistiviikkoa. Sen kunniaksi lahjoitamme lukijoille ilmaiseksi Long Playn pitkän jutun, joka käsittelee Alzheimerin tautia. Juttu ilmestyi jo vuonna 2014, mutta aihe muuttuu aina vain ajankohtaisemmaksi. Yhä useampi suomalainen sairastuu muistisairauteen tai tuntee läheisen, jolle niin käy.

Anu Silfverbergin juttu kysyy, olemmeko yhtä kuin muistomme –  vai säilyykö jokin meissä samana silloinkin kun lähimenneisyys vähitellen katoaa.

"Alun perin lähdin kirjoittamaan juttua siitä, millaista muistisairaiden hoito voisi tulevaisuudessa olla, lähinnä koska olin vakuuttunut siitä, että ihmisiä makuutetaan liian pitkään kotona", Silfverberg kirjoitti jutun julkaisun jälkeen.

"Kävi ilmi, että asiat eivät olleet ihan niin yksinkertaisia. Kotiasuminen ei ole ongelma sinänsä vaan se, miten ihmisiä kodeissaan hoidetaan. Tutkimustulokset aiheesta ovat kiinnostavia, mutta helposti arvattavissa: oikeastaan kaikki sellainen, mikä auttaisi tervettä, auttaa myös sairasta: tarpeiden kuunteleminen, fysioterapia, yhdessä syöminen, läheisyys, kunnioitus, liikunta, apu. Se, ettei jää yksin. Tutkimukset siis osoittavat yhä uudestaan, että muistisairaat ovat ihmisiä siinä missä muutkin."

"Lopulta luovuin alkuperäisestä juttuaiheestani kokonaan. Tärkeämmältä tuntuivat toiset kysymykset. Jos sairastun, olenko sama ihminen ja elänkö samassa todellisuudessa? Jos en muiden silmissä ole entiseni, kumman tahtoa läheisten tulisi kuunnella, uuden vai vanhan minäni? Juttu vei Hollantiin uudenlaiseen dementiakotiin, joka ensin ärsytti ja lopulta itketti. Sitten se vei omaan menneisyyteeni ja isoäitini menneisyyteen. Lopulta se vei tapaamaan miestä, joka ystävällisesti tarjosi kahvia ja kertoi, miltä se tuntuu."

"Jutun kirjoittamisen aikana oma näkemykseni muistisairaudesta muuttui. On kaksi asiaa, jotka tuntuvat minusta varmoilta nyt, tässä kohtaa omaa aikajanaani. Ensinnäkin, jos sairaalla on turvallinen olo ja hänen ympärillään asioita ja ihmisiä, jotka ilahduttavat, silloin muutos on luultavasti vaikeampi läheisille kuin potilaalle itselleen. Toiseksi: muistisairas ei ole vähemmän itsensä, tai väärällä tavalla itsensä. Hän on yksi versio samasta ihmisestä pitkällä, pitkällä aikajanalla. Ei kukaan ajattele myöskään että kaksivuotiaan persoona ei ole täydellinen koska hän ei muista osoitettaan tai hänen motorinen kehityksensä ei ole nelikymppisen tasoa. Hän on oma itsensä kaksivuotiaana."

"Ihminen on kehonsa eikä siitä pois pääse. Kun läheiset tuskastuvat muistisairaaseen, he sanovat, että hän ei ole enää itsensä. Mutta kuka muukaan hän olisi?"

Nappaa "Katoaminen" täältä itsellesi, tai lahjoita se kaverille. Hyvää muistiviikkoa, rakkaat lukijat!