Vuodet Monican kanssa

Pitkät - LP 99

Vuodet Monican kanssa

Monica Lewinskyn tarinan merkitys ja opetukset.

 

Vaikka Bill Clintonin virkarikossyytteistä on kohta jo neljännesvuosisata, skandaalin jäljet näkyvät yhä Yhdysvaltain politiikassa ja kansan kahtiajakautumisessa. Monica Lewinskyn tarinassa ei ole kyse vain yhdestä salasuhteesta, vaan myös vallankäytöstä, julkisesta häpäisystä ja median vastuuttomuudesta. Kaikki olivat valmiit heittämään Lewinskyn susille. Miten se oli mahdollista?

KUN yhdysvaltalainen talk show -juontaja Jay Leno lopetti pestinsä The Tonight Show’n isäntänä vuonna 2009, hän kiitti jäähyväispuheessaan Monica Lewinskyä nimeltä.

Leno oli kertonut vuosien varrella loputtomasti vitsejä Lewinskystä. Esimerkiksi tällaisia: ”Monica Lewinsky on lihonut takaisin kaikki kilot, jotka laihtui viime vuonna. – – Itse asiassa, Lewinsky kertoi toimittajille harkitsevansa jopa leukansa raudoittamista kiinni – mutta ei sittenkään, ei hän halunnut luopua seksielämästään!”

Monica Lewinsky oli 22-vuotias harjoittelija Valkoisessa talossa, kun hän päätyi suhteeseen presidentti Bill Clintonin kanssa. Presidentti valehteli suhteesta valaehtoisesti ja jäi siitä kiinni, ja tuloksena oli yksi Yhdysvaltain lähihistorian suurimmista poliittista skandaaleista.

Jay Leno ei ollut ainoa, joka vitsaili Lewinskyn kustannuksella. Samanlaisia juttuja toistelivat kaikki Yhdysvaltain tunnetuimmat talk show -isännät: Conan O’Brien, David Letterman, Bill Maher ja niin edelleen. Punchline oli aina se, että Monica Lewinsky on läski tyttö, joka ottaa poskeen.

Siihen päälle pilakuvat: Oli esimerkiksi yksi, jossa hänen eteensä työnnetään kymmenittäin mikrofoneja, jotka ovatkin peniksiä. Toinen, jossa hän tunkee todistaja-aitiossa mikrofonia suuhunsa. Ja tietysti kolumnit ja purevat poliittiset kommentaarit. Ja rap-lyriikat, joissa häneen viitataan – yli satakaksikymmentä rap-lyriikkaa tähän päivään mennessä.

Vitsien aiheena olivat nuoren naisen seksuaalisuus ja ulkonäkö, ja yleisesti hyväksytty perustelu kaiken sen takana kuului, että Monica Lewinsky oli vapaata riistaa omasta syystään. Hän oli huomiohakuinen typykkä, joka oli tyrkyttänyt itseään sekä Yhdysvaltain presidentille että meille kaikille muille, julkisuudelle.

Olen melkein samanikäinen kuin Monica Lewinsky. Vuosituhannen vaihteen tienoilla kävin erään tietyn keskustelun kymmeniä kertoja eri ihmisten kanssa, useimmiten erilaisissa helsinkiläisissä anniskeluravintoloissa. Keskustelu meni osapuilleen näin: Ensin tuli puhetta ”Lewinsky-skandaalista”, kuten tapahtumat oli nimetty. Sen jälkeen joku alkoi päivitellä, millainen poliittinen soppa oli syntynyt vain sen vuoksi, että tuollainen tyrkky tyttö tunki itsensä jukisuuteen. Tässä vaiheessa minä kirskuin kuin kireä sarana: Mutta Monica. Lewinsky. Ei. Pyrkinyt. Julkisuuteen.

Monica Lewinsky nimittäin ei pyrkinyt julkisuuteen. Hänet revittiin sinne väkisin uhkailemalla ja pakottamalla, siitä huolimatta, että hän yritti pitää salaisuutensa ja jopa valehteli presidentin puolesta oikeudelle.

Lewinsky ei toivonut itselleen myöskään yli miljoonan dollarin oikeusjuttua, eikä hän toivonut, että hänen koko siihenastinen elämänsä käsiteltäisiin jokaisessa lehdessä ja jokaisella internetin juorupalstalla ja että Jay Leno kutsuisi häntä nimityksellä ”the slut in the hat”, ja että hänen entinen poikaystävänsä pitäisi lehdistötilaisuuden ja kuvailisi häntä seksihulluksi.

Hän ei pyrkinyt julkisuuteen, minä tolkutin toisella puolella maapalloa, uudestaan ja uudestaan, tuloksetta, ja muistin lisätä: mitä sitten, jos Monica Lewinsky olisi toivonut hieman huomiota osakseen – olisiko hän ansainnut kaiken, mitä hänelle tehtiin?

MONICA SAMILLE LEWINSKY syntyi vuonna 1973 San Franciscossa vauraaseen perheeseen, jossa yhdistyivät saksanjuutalainen ja venäjänjuutalainen sukulinja. Isä oli menestynyt syöpälääkäri ja äiti jonkin sortin seurapiirikolumnisti. Monica oli sosiaalinen mutta päätyi helposti kiusatuksi ja tuskaili murrosikäisenä kehnon itsetunnon kanssa. Ei ehkä siksi ole ihme, että hänen ensimmäinen pitkä ihmissuhteensa oli onneton sotku naimisissa olevan miehen kanssa, joka oli hänen entinen opettajansa. Läheiset katsoivat touhua huolissaan: mitä tehdä, kun toinen ripustaa koko olemassaolonsa tuhoisaan salasuhteeseen? Niin, ei kukaan oikein tiedä, mitä niissä tilanteissa pitäisi tehdä.

Mutta Monica – kutsutaan häntä nyt etunimellä – oli hänet tuntevien silmissä myös huomaavainen, terävä ja vitsikäs ihminen. Hän päätyi opiskelemaan psykologiaa Portlandiin, valmistui ja pääsi kesällä 1995 perhetutun avulla harjoitteluun Valkoiseen taloon.

Siellä Monica tapasi Bill Clintonin. Tavallisesti palkaton harjoittelija ei olisi päässyt lähelle Yhdysvaltain presidenttiä, mutta tapahtui eräs kohtalokas sattuma. Sinä syksynä liittovaltion hallinto oli useita päiviä suljettuna demokraattien ja republikaanien välisen budjettikiistan seurauksena. Sulun aikana palkattomat harjoittelijat paikkasivat kotiin lähetettyä henkilökuntaa ja pääsivät aivan vallan ytimeen asti.

Bill Clinton tunnettiin karismaattisena miehenä, jolla oli taito saada ihmiset tuntemaan itsensä erityisiksi. Monica kuuli, että itse asiassa koko talo on lätkässä Billiin. Hän ajatteli, että hän itse ei olisi – ikäloppuun nelikymppiseen mieheen – mutta pian hän oli. Siihen tarvittiin yksi lyhyt tervehtiminen virallisessa tilaisuudessa.

Kun Valkoisen talon nurmikolla sitten seuraavana päivänä pidettiin juhlat, Monica kävi nopeasti vaihtamassa vaatteet ja laittamassa ylleen vihreän mekon, joka hänellä oli ollut, kun he näkivät ensi kertaa. Hän toivoi, että Bill huomaisi. Se onnistui.

Siitä se alkoi: pitkiä katseita, huomaamaton kosketus. Huh huh.

Ensimmäiset kohtaamiset olivat lyhyitä ja sattumanvaraisia. Mutta eräänä päivänä marraskuussa yhdelle työntekijälle pidettiin syntymäpäiväjuhlat, ja yllättäen presidenttikin saapui paikalle hymyilemään ja ottamaan katsekontaktia. Samana iltana Monica käveli presidentin neuvonantajan George Stephanopoulosin huoneen ohi ja näki Billin istuvan siellä yksikseen. Tämä viittoi hänet sisään.

No nyt on tietysti jo aika selvää, mitä tässä on meneillään. Monica tunnustaa olevansa ihastunut. Bill ehdottaa siirtymistä takahuoneeseen. Siellä on hämärää. Saanko suudella sinua, Bill kysyy.

No juu.

Siitä se alkoi. Kirjeitä ja lahjoja! Salaisia kohtaamisia! Seksiä George Stephanopoulosin toimistossa!

Muutaman viikon kuluttua Bill soitti Monicalle kotiin ja ehdotti tapaamista: Monican tulisi kävellä hänen avoimen ovensa ohi ikään kuin vahingossa. Sitten Bill pyytäisi hänet sisään.

Bill oli Amerikan presidentti, joten häneen ei tietenkään voinut ottaa yhteyttä noin vain. Se tarkoitti, että kaikki salasuhteessa oli hänen aikatauluistaan ja aloitteistaan kiinni. Bill järjesti sattumanvaraiselta vaikuttavia kohtaamisia, joihin Monica ponkaisi, kun kutsu kävi. Koskaan ei voinut tietää, milloin seuraava tapaaminen onnistuisi. Niinpä Monica käytännössä lakkasi käymästä missään. Hän istui kotonaan tai teki pitkiä työpäiviä toimistolla ja vartioi puhelintaan. Hän ei halunnut hukata yhtään puhelua eikä yhtään tapaamismahdollisuutta.

Kun he tapasivat, usein Monica kuunteli, kun Bill kertoi huolistaan. Kävi ilmi, että presidenttinä oleminen on tosi, tosi stressaavaa. Monica liikuttui, kun Bill kertoi surusta, jota tunsi ajatellessaan Bosniassa kuollutta sotilasta. Hän yritti lohduttaa.

Epävarmuuden hetkinä Monica tivasi, halusiko toinen oikeasti tutustua häneen. Vai oliko tämä vain seksiä? Ei! Bill kiisti sen jyrkästi. Hän sanoi ”vaalivansa heidän yhteisiä hetkiään”.

Se kyllä rauhoitti mieltä.

Ja nyt tarkkana: juuri tämä olisi se virhe, josta Monica Lewinskyä tultaisiin rankaisemaan aina uudestaan, vuosikymmeniä: että hän luuli itsestään jotain. Kun asiat tulisivat julki, naurettaisiin hänen typeryyttään: todellako hän luuli, että maailman mahtavin mies jättäisi vaimonsa tuollaisen tytön takia?

Salasuhteiden pitäminen salassa on tietysti aivan mahdotonta, vaikka olisi koko universumin presidentti. Rakastuneet ihmiset ovat ilmeisiä ja tekevät virhearvioita. Monican pörrääminen liian lähellä presidenttiä huomattiin, huhumylly vahvistui kuukausi kuukaudelta. Vaalit olivat tulossa. Lopulta Monica vapautettiin tehtävistään ja hänet lähetettiin Siperiaan, mikä tarkoitti tässä tapauksessa toimistotöitä Pentagonissa eli Yhdysvaltain puolustusministeriössä. Siellä hän odotti kasvavan tunnekuohun vallassa, että Bill Clinton järjestäisi hänen paluunsa Valkoiseen taloon, kuten oli puhunut. Hän istui yhä useampia iltoja kotona odottamassa, että Yhdysvaltain presidentti soittaisi ja haluaisi harrastaa seksiä puhelimessa.

Tiistaina 5. marraskuuta 1996 Clinton valittiin jatkokaudelle. Monica oletti, että nyt paluu varmaankin järjestyisi. Hän valitsi vaatteet, leikkautti hiuksensa ja ryhtyi pakkaamaan. Mitään ei tapahtunut.

Tästä eteenpäin kaikki oli alamäkeä. Lopulta hän kirjoitti hurjistuneen kirjeen, jossa sanoi, että jos ei voisi saada työpaikkaansa takaisin, hänen olisi pakko selittää vanhemmilleen, mistä se johtuu. Nyt Clinton kutsui Monican luokseen. On laitonta uhkailla Yhdysvaltain presidenttiä, hän raivosi. Monica ajatteli kauhuissaan, että tämä taisi olla tässä.

Mutta ei se ollut. Tarina on tyypillistäkin tyypillisempi: salaista seksiä seuraa etääntyminen, mitä seuraa epätoivo, riitely ja lopulta ero, mutta erosta seuraa lisää seksiä, mikä puolestaan saa toisen uskomaan, että kyseessä onkin vuosisadan rakkaustarina.

Riidan päätteeksi presidentti alkoi lohduttaa itkevää tyttöä, ja pian oltiinkin taas touhuamassa kylpyhuonetiloissa. Monicasta tuntui,
että äkkiä Bill olikin aivan erityisen hellä ja huomaavainen. Bill sanoi toivovansa, että heillä voisi olla aikaa toisilleen. Ehkä presidenttiyden jälkeen, Monica pohdiskeli; silloin Bill voisi olla vapaa mies. Mutta entäpä kun olen 75-vuotias ja pissaan 25 kertaa päivässä, Bill vitsaili. Mietimme sitä sitten, Monica sanoi lempeästi. Hän lähti tapaamisesta hämmentyneenä, sillä tajusi nyt selvästi totuuden: tämä mies rakasti häntä!

Voi tyttö kulta.

Moni muu järjestelmän rattaissa oli näissä käänteissä aika huolissaan ja ärtynyt. Bill Clintonin henkilökohtainen sihteeri Betty Currie esimerkiksi oli epäilemättä ollut kyllästynyt tähän meininkiin jo pitkään. Tapaamisten ja lahjojen vaihdon järjestäminen jäi hänen kontolleen, ja hän nyt kuitenkin oli tullut töihin Valkoiseen taloon varmaankin hieman muut asiat mielessään. Ja sitten hysteriaan vaipuva nuori nainen lähettelee viestejä, vaatii tapaamisia ja tilittää epätoivoaan. Hän saapuu Valkoisen talon portille ennakkovaroitusta, ”jättämään muutamia lahjoja presidentille”.

Tällaisella puhelimen vieressä odottavalla epätoivoisella tytöllä on usein ystävätär, jolle hän uskoutuu. Monicalle tämä ystävä oli Linda Tripp, nelikymppinen työkaveri Pentagonista. Monica kertoi hänelle jokaisen ylä- ja alamäen, vitsaili ja tilitti ja parkui. Hän luki ääneen kirjeitään ja kertoi puhelinseksistä ja halustaan palata työhönsä Valkoiseen taloon – ja eräästä mekostaan, jossa oli luultavasti spermatahra. Linda sanoi, että Monican kannattaisi pitää mekko tallessa todisteena, siltä varalta, että sitä joskus tarvittaisiin. Monica sanoi, ettei sellaista tilannetta voisi tulla, koska hänhän ei koskaan paljastaisi suhdetta. Kun hän myöhemmin aikoi pestä mekon ja laittaa sen päälleen erääseen tilaisuuteen, Linda antoi ystävän neuvon: näytät lihavalta siinä mekossa.

Sitä Monica ei tiennyt, että Linda nauhoitti kaikki heidän puhelunsa. Pian ne kuulisi myös moni muu.

Lue tai kuuntele koko juttu ja tilaa Long Play.

Tämä oli ilmainen näyte.