Pimeyden ydin

Pitkät - LP 08

Pimeyden ydin

Neurobiologi James H. Fallon väittää tietävänsä, miltä psykopaatin aivot näyttävät. Hänellä itsellään on samanlaiset.

Kun kollega pyysi James Fallonia analysoimaan raakojen murhaajien aivokuvia, hän löysi niistä poikkeavia rakenteita. Myöhemmin hän löysi samat rakenteet omasta päästään. Läheiset eivät olleet yllättyneitä. Norjan kansallispäivänä Hanna Nikkanen ja Anu Silfverberg matkustivat Oslon laukkaradalle tapaamaan professoria, joka väittää olevansa psykopaatti. Kansallispukuisten juhlijoiden keskellä Fallon kertoi, miltä tuntuu nähdä muut ihmiset koneina. Mutta mitä on olla paha? Synnytäänkö sellaiseksi? Tekisikö Fallon oikeasti pahaa kärpäsellekään? Tekisimmekö me kaikki?

JAMES FALLON oli lähettänyt sähköpostissa satelliittikuvan Oslon yliopistosta. Rakennusten yllä kulki kolme punaista nuolta: kansallispäivän paraatin kulkusuunta, pääsisäänkäynti ja tapaamispaikkamme sijainti. Ohje näytti sellaiselta kaaviolta, joita lehdissä julkaistaan, kun esitetään sala-ampujan sijainti verilöylyyn päättyneessä paraatissa: ”tästä suunnasta luoti tuli”.

Ja onko tosiaan normaalia sanoa ”our viewing position from one of these university rooms”? Jotain patologista viestissä selvästi oli.

Tosin ehkä tulkintaan vaikutti se, että olimme tekemässä juttua psykopatiasta.

Neurobiologian emeritusprofessori James Fallonille aihe on läheinen. Hän on analysoinut hirveitä murhia tehneiden aivoja ja havainnut, että ne ovat tietyiltä osin erilaiset kuin tavallisen ihmisen.

Vuonna 2005 Fallon tarkasteli oman sukunsa aivokuvia, ja yksi niistä kiinnitti tutkijan huomion. Aivot näyttivät poikkeavilta – täsmälleen samalta kuin ne psykopaattimurhaajien aivot, joita Fallon oli aiemmin tutkinut. Niin siinä tietysti kävi, että ne olivat James Fallonin omat aivot. Neurobiologi löysi omasta päästään rakenteet, jotka hänen oman teoriansa mukaan tekevät ihmisestä hirviön.

65-vuotiaalla Fallonilla on menestyksekäs ja tavallaan hyvin tavallinen akateeminen ura. Hän on opettanut neuroanatomiaa tuhansille lääketieteen opiskelijoille Kalifornian yliopiston Irvinen kampuksella. Fallonin tutkimuslaboratoriosta on ponnistanut menestykseen kolme bioteknologiayritystä, ja hänen tutkimuksensa muun muassa Parkinsonin taudista ja kantasoluista tunnetaan tiedemaailmassa.

Hänellä on vaimo, kolme lasta ja koti Kalifornian Irvinessä. Hän voisi vetäytyä eläkkeelle. Sen sijaan hän matkustaa psykopaattina ympäri maailmaa ja alkaa olla siitä kuuluisa.

Haastattelupyyntöömme Fallon oli vastannut ehdottamalla, että Skype-puhelun sijaan tapaaminen järjestettäisiin Norjassa, ”toimittajien lähikulmilla”. Hän kun oli osallistumassa siellä järjestettävään ihmisoikeuskonferenssiin, Oslo Freedom Forumiin. Voisimme katsella Norjan kansallispäivän paraatia ja mennä yliopiston kokkareille. Päivän aikana Fallon kertoisi pahuuden neurobiologisesta taustasta.

OSLO, TOUKOKUU 2013. Kaupungin halki mateli tuntikausia kestävä paraati. Tuhansia miehiä, naisia ja lapsia marssi liput kädessään kohti kuninkaanlinnaa. Kaikilla, aivan kaikilla upporikkaista sekakäyttäjiin oli Norjan kansallispuvut. Vain romanikerjäläisillä ei ollut Norjan kansallispukua.

Norjan kansallispäivän juhla on yhteisöllisenä voimannäytteenä jotain aivan poikkeuksellista.

Paikalliset korostavat mielellään, että tämä kansallismielisyys on erityislaatuista: tervehenkistä ja yhdistävää, ei ollenkaan sellaista, joka saa ihmiset tarttumaan aseisiin.

Norjan 199. kansallispäivän aamuna James Fallon ei ollut pukeutunut kansallispukuun vaan vaaleanpunaiseen silkkipaitaan – mutta hän onkin amerikkalainen. Fallon seisoi yliopiston pääsisäänkäynnin portaissa: satakiloinen mies, pienet silmälasit päälaella kiharan tumman tukan seassa.

Hän ontui toista jalkaansa.

”Hauska tavata”, hän sanoi hymyillen, käsi ojennettuna. ”Jim!”

Seurassaan hänellä oli tunnettu norjalainen Alzheimer-tutkija Reidun Torp. Torpilla oli yllään kansallispuku, johon oli kirjailtu uskomattoman yksityiskohtaisia lintuja ja kukkia.

Fallon vaikutti innostuneelta ja lämpimältä. Hän johdatti meidät sisään yliopiston oikeustieteelliseen kirjastoon, missä yliopistoväki jo odotti cocktail-palojen saapumista.

Uteliaita katseita. Kättelyä, hymyjä, naurahduksia.

Fallon nappasi salista päivän ensimmäisen kuohuviinilasin, siirsi tuolin ikkunan eteen parhaalle paraatinkatselupaikalle ja istui alas.

”Aion ensin selittää, miksi psykopatiaa ei ole olemassa”, hän sanoi kumartuen kohti nauhuria.

”Sen jälkeen voimme puhua rauhassa siitä, mitä psykopatia on. Mutta muistakaa, että esitin aluksi tämän varauksen.”

Muistetaan kyllä!

”Kun joku nimittää toista ihmistä psykopaatiksi, hän luultavasti satuilee”, Fallon muistutti. ”Ja psykiatrian ongelma on se, että se antaa yksioikoisia diagnooseja. Potilaalla muka joko on persoonallisuushäiriö tai ei ole. Todellisuudessa meissä kaikissa on vähän kaikkea.”

Eikö aivotutkimus sitten ole ratkaisemassa näitä ongelmia?

”Pelkään, että se tekee kaikesta vain vaikeampaa. Laki, sosiaalipolitiikka, lääketeollisuus ja tavalliset ihmiset tarvitsevat mustavalkoisia selityksiä. Kyllä vai ei? Syyllinen vai syytön? Tavallinen ihminen haluaa kuulla lääkäriltään, onko hänellä syöpä vai eikö. Meissä kaikissa on vähän syöpää!”

Hän täsmensi: meissä kaikissa on psykopaattia. Ajatus tuntui jostain syystä mukavalta.

Tämä oli ilmainen näyte.