Melankolian neljä huonetta

Pitkät - LP 118

Melankolian neljä huonetta

Tervetuloa Euroopan unionin köyhimpään kolkkaan, jossa demokratia on muuttunut vitsiksi.

Ilkka Karisto matkusti Sunny Beachin bailuhelvettiin, Euroopan suurimpaan romanislummiin sekä Vidinin hylättyihin tehdashalleihin. Kun Bulgaria liittyi EU:hun, kansalaisten toiveet olivat suuria. Heistä tuli kuitenkin b-luokan eurooppalaisia, jotka kelpaavat lähinnä muiden lapsenvahdeiksi, siivoojiksi ja prostituoiduiksi. Entinen sosialistinen utopia on nyt kapitalistinen dystopia.
 

OLEN NÄHNYT toksisen maskuliinisuuden tulevaisuuden, ja sen nimi on Sunny Beach. Tätä kaikkea se on: Nuhruisia kojuja, joissa myydään popperseja, Viagraa ja ”yrttiviagraa”. Rantapyyhkeitä, joihin on painettu sellaisia tekstejä kuin ”Save a lollipop, suck a dick”.

Möliseviä miesporukoita hakkaamassa nyrkkeilypallokonetta, jonka digitaalinäyttö kertoo, kenen lyönti on kovin. Tarkkuusammuntaa ilmakiväärillä, tarkkuusammuntaa jousipyssyllä. Leuanvetokisoja. Englantilaisia pekoniaamiaisia ja kahdentoista tequilapaukun tarjouksia. Happy hour -mainoksia, joihin on kirjoitettu liidulla ”päivän vitsejä” (Ladies, what’s the difference between being horny and hungry? Where you put the cucumber.).

Aikuisia miehiä, jotka viheltelevät ja huutelevat teinityttöjen perään. Seksikauppoja ja strippiklubeja.

Karaokebaari, jossa sata brittiä karjuu Oasista nyrkki pystyssä ja jossa asiakkaat saavat haastaa karaoke-emännän kivi-sakset-paperi-kisaan ja voittaessaan lyödä tätä naamaan pehmeällä mailalla.

Elähtänyt Elvis-imitaattori ja vielä elähtäneempi Elton John -imitaattori, joista kumpikaan ei pysy nuotissa.

Rantaterassilla pyllynsä paljastava tanssijatar, jota lapsiperhe välttelee katselemasta ja jonka humalaiset prätkäjengiläiset kutsuvat esityksen jälkeen pöytäänsä kourittavaksi.

Katukiveyksellä kerjäävä vakavasti kehityshäiriöinen romanipoika, joka voihkii ja vääntelehtii ja alkaa ulvoa turistin nähdessään.

Neljätoista nilkastaan rautaputkeen kahlittua papukaijaa kirkumassa yhtä aikaa ja pyrkimässä lentoon. Mies, joka tuon kakofonian keskellä kaupittelee turisteille mahdollisuutta ottaa itsestään kuva papukaija olallaan. Turisti, joka tarttuu mahdollisuuteen. Papukaija, joka ei suostu asettumaan turistin olalle vaan yrittää yhä pakoon.

Rannassa yksi turisti-isä maksaa puoliväkisin poikansa keinuun, joka sinkauttaa lapsen valjaissa kymmenen metrin korkeuteen, kerta toisensa jälkeen. Poika haluaa pois, mutta isä vain nauraa, samoin keinun hoitaja. Lapsen huuto yltyy ja silmissä näkyy puhdas kauhu. Kun hänet lopulta päästetään takaisin maan pinnalle, hän juoksee kyyneleet silmissä pakoon omaa perhettään.

Myytävänä on ihan kaikkea. Kääntöveitsiä, Arnold Schwarzeneggerin muotokuvia, peniksenmuotoisia pullonavaajia. Zippo-sytytin on näköjään täällä yhä kova juttu. Muovia, loputtomasti muovia. Muovipulloja, muovimukeja, muovisandaaleja, muovisia dildoja, muovisia krokotiilejä, muovisia Teräsmies-nukkeja, muovisia lelupanssarivaunuja, joiden piiput sojottavat suoraan Mustallemerelle.

SUNNY BEACH on ääriesimerkki Itä-Euroopan entisten sosialistimaiden hallitsemattomasta rakennemuutoksesta. Se oli sosialistinen utopia, josta tuli kapitalistinen dystopia.

Sunny Beach rakennettiin 1950-luvun lopulla vehreäksi, puutarhamaiseksi lomakohteeksi, jonka ajateltiin sopivan ennen kaikkea terveys- ja perhelomailuun. Alueelle istutettiin 300 000 puuta ja 770 000 koristepensasta ja 100 000 ruusua. Hotelleja oli aluksi vain kolmekymmentä.

Kaikki oli suunniteltu tarkkaan kommunistisen puolueen elimissä. Sunny Beachista haluttiin tehdä Bulgarian näyteikkuna ulkomaailmalle, ja se sai nopeasti lempinimen ”Punainen Riviera”. Tänne houkuteltiin turisteja kaikkialta itäblokista mutta myös lännestä: Britanniasta, Saksasta, Suomesta.

Sosialismin vuosikymmeninä Sunny Beachilla ehti käydä yhteensä viisi miljoonaa ulkomaalaista turistia.

 

Tämä oli ilmainen näyte.

Kirjoittaja