Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman

MEREN RANNALLA sijaitseva teollisuusalue vaikuttaa hiljaiselta. Missään ei näy ketään. Maamerkkinä kohoaa kaksitoista hiilidioksidisäiliötä: kymmenien metrien korkuisia pömpeleitä.

”Tiedätkö, mihin sinun pitää mennä?” kysyy hotellinomistaja Steinar, joka on tarjonnut autokyydin Northern Lights -yhtiön pihaan. Olemme Blomøynan saarella Øygardenin kunnassa lähellä Bergeniä.

Yleensä täällä sataa ja tuulee jatkuvasti, mutta nyt lokakuussa sää on epätavallisen lämmin. Pohjanmeri kimaltelee tyynenä aamuauringossa.

Northern Lights on firma, jonka omistaa kolme öljy- ja kaasuyhtiötä: Equinor, Shell ja Total Energies. Öljy-yhtiön maille ei yleensä kävellä noin vain, mutta Northern Lightsiin saa kulkea vapaasti. Vierailukeskukseksi nimetyn rakennuksen ovi ei ole lukossa: sisään siis. Pukuhuoneiden ovet ovat auki, naulakoissa roikkuu huomiotakkeja ja hyllylle on pinottu kypäriä. Onko täällä ketään?

Jonkin ajan päästä ovi käy. Paikalle saapuu operatiivinen johtaja Aksel Plener. Aiemmin hän työskenteli Shellillä, mutta siirtyi vuonna 2022 Northern Lightsiin. Hän toivoo jatkavansa täällä eläkeikään asti.

Northern Lightsiin kohdistuu suuret odotukset. Se tarjoaa ilmastoratkaisua, jonka varaan Suomi, EU ja muu maailma laskevat tulevaisuuttaan. Northern Lights on ensimmäinen yritys, joka alkaa varastoida asiakasyritysten hiilidioksidia.

Asiakkaat maksavat sille, jotta se sijoittaa niiden päästöjä syvälle merenpohjan alle. Myös suomalaisten tehtaiden hiilidioksidia voi tulevaisuudessa päätyä tänne. 

Petteri Orpon (kok.) hallitus on nimennyt keskeiseksi ilmastotoimeksi hiilidioksidin talteenoton tehtaiden savukaasuista, ”piippujen tulppaamisen”, kuten ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) sitä kutsuu. Suomessa hiilidioksidia otetaan talteen vasta aivan pienimuotoisesti eikä sitä varastoi yksikään firma.

Northern Lightsin on tarkoitus toimia näin: Asiakasyritys paineistaa piipusta otetun hiilidioksidikaasun eli puristaa sen nesteeksi kompressorilla. Nestemäinen hiilidioksidi kuljetetaan joko maata pitkin säiliöautoilla tai haetaan laivalla satamasta.

Täällä Norjassa hiilidioksidi pumpataan rannalla seisovista säiliöistä merenpohjassa kulkevaa putkea pitkin sadan kilometrin päähän loppusijoituspaikkaansa keskelle merta. Merenpohjaan poratun injektiokaivon kautta se päätyy yli kahden ja puolen kilometrin syvyyteen merenalaiseen sedimenttikivikerrostumaan.

Sijoituspaikka on täysin luonnon muovaama: huokoinen kivikerros kovien kivikerrosten välissä. Syvällä maan alla vallitseva paine ja lämpötila saavat hiilidioksidin pysymään nestemäisenä, kemian kielellä ylikriittisessä olomuodossa. Se on tiheää kuin neste, mutta leviää kuin kaasu ja tunkeutuu huokoisen kivikerroksen joka rakoon.

Kova kivikerros yllä toimii kattona, jotta hiilidioksidi ei nouse haudastaan. Kun injektiokaivo aikanaan suljetaan, se tukitaan sementillä kuten vanhat öljynporauskaivot.

Menetelmää kutsutaan lyhenteellä CCS, ja se tulee sanoista carbon capture and storage eli hiilen talteenotto ja varastointi.

En ole matkustanut Norjan rannikolle asti tutustumaan tähän ilmastoteknologiaan vain siksi, että se on yksi potentiaalinen keino ratkaista ilmastokriisi. Tilanne on jo niin vakava, että hiilidioksidin varastointi näyttää olevan välttämätöntä, jotta pahimmat ilmastoskenaariot eivät kävisi toteen. Tämä polku on jo valittu, Euroopassa ja maailmassa.

Viimeistään Pariisin vuoden 2015 ilmastosopimuksen jälkeen kävi selväksi, että olemme pahasti myöhässä. Tuolloin valtiot päättivät rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousun 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta eli 1800-luvulta.

Siitä huolimatta ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee yhä. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on todennut, että CCS:ää tarvitaan kriisistä selviämiseen. Kaikki 1,5 asteen rajoissa pysyvät ilmastomallit ja melkein kaikki kahden asteen mallit vaativat päästövähennysten ohella merkittävää hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia.

CCS ei ole uusi keksintö. Teknologia on kehitetty vuosikymmeniä sitten, mutta sitä ei ole ikinä testattu laajassa käytössä. Nyt sen pitäisi kypsyä pikavauhtia valmiiksi, kannattavaksi ja skaalautuvaksi teknologiaksi. Kun tutkimus osoitti, kuinka myöhässä ilmastotoimet ovat, poliitikot eri maissa päättivät satsata tähän keinoon.

Northern Lightsin piti aloittaa hiilidioksidin varastointi jo tänä vuonna. Aksel Plener kertoo, että kaikki on valmiina. Ensimmäinen asiakas ei kuitenkaan ole saanut vielä omaa talteenottoaan toimimaan, joten aloitus viivästyy ensi vuoteen. Ensi vaiheessa tilaa on neljän asiakkaan hiilidioksidille. Ne ovat norjalainen lannoitevalmistaja Yara, saksalainen rakennusmateriaalien valmistaja Heidelberg Materials, tanskalainen energiayhtiö Ørsted ja norjalainen kaukolämpöyhtiö Hafslund Oslo Celsio.

”Tämä on pilotti. Tämä ei pelasta maailmaa, mutta tämä on alku.”

Näin voi sanoa. Alkuvaiheessa tänne on mahdollista varastoida 1,5 megatonnia eli 1,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa.

Sen verran ihmiskunta tuottaa ilmastopäästöjä varttitunnissa.

Ja pelkästään Shellin polttoaineiden käyttö aiheuttaa vuodessa yli tuhannen megatonnin päästöt.

Northern Lights pyrkii kaupallisesti kannattavaksi, mutta aluksi rahoituksesta 80 prosenttia tulee Norjan valtiolta. Se tarkoittaa julkista tilivelvollisuutta ja avoimuutta viestinnässä. Plener sanoo, että he joutuvat esittelemään teknogiaansa kilpailijoille.

”Se ei haittaa meitä. Hiilidioksidia riittää kaikille.”

ØYGARDENIN SAARISTOSSA maisemaa hallitsevat jylhät kalliot ja karut kosteikot, pienet kalastussatamat ja värikkäät venevajat. Norjan liput liehuvat tangoissa arkenakin. Seutu henkii vaurautta ja hyvinvointia. Jotain sympaattista on siinä, että Blomøynan saarta halkovan vuonon pohjukkaan, parhaalle näköalapaikalle, on rakennettu päiväkoti.

Lampaat määkivät retkeilypolulla, ja reitin varteen pystytetty taulu rohkaisee kulkijaa Søren Kierkegaardin sanoin: Kävelen parhaiden ajatusteni luo, eikä ole niin raskasta ajatusta, etten voisi kävellä siitä eroon.

Mutta Øygarden on myös energia-alan keskittymä. Täällä ilmastokriisin ongelma ja ratkaisu elävät rinnakkain. Hiilidioksidin varastointiin sopivat samantapaiset merenpohjan muodostumat kuin öljyn- ja kaasunporaukseen.

Läheiselle Kollsnesin tuotantolaitokselle virtaa joka päivä yli 140 miljoonaa kuutiometriä maakaasua muun muassa Trollilta, Euroopan suurimmalta maakaasukentältä. Pian säiliöalukset kuskaavat Northern Lightsille hiilidioksidia. Kun Trollilta pumpataan uutta kaasua ja öljyä, sen eteläpuolella pumpataan päästöjä takaisin syvyyksiin.

Se kuulostaa utopialta ja dystopialta samassa paketissa, mutta se on totta. Ihmiskunta on hirvittävässä tilanteessa ja samalla hirvittävän aikaansaavaa, se hallitsee ilmakehää ja maankuorta. Ei olisi ihme, jos täällä Øygardenissa porukka julistaisi kuten Norjan öljyhistoriasta ammentavan Lykkeland-televisiosarjan trailerissa: Elämme maailman jännittävimmässä paikassa, maailman jännittävimpään aikaan. Juuri nyt.

Käynti Northern Lightsilla nyrjäyttää aivot uuteen asentoon. Kasvihuonekaasut tuntuvat hyvin abstraktilta asialta: niinkin abstraktilta, että joidenkin ihmisten on vaikea uskoa koko ilmastokriisiin. Øygardenissa päästöt ovat sen sijaan täysin fyysistä tavaraa. 

Nestemäisiä lasteja rahdataan pian laivoilla laituriin, siirretään putkia pitkin säiliöihin ja pumpataan merenpohjaan. Kaikki on digitalisoitua, ja joka erän matkaa seurataan tehtaanpiipusta merenpohjaan. Kun firma saa käyttöön Kiinassa rakennetut neljä violetti-valkoista laivaa, ne kuljettavat kukin kerralla lastin, joka vastaa tuhannen suomalaisen vuosipäästöjä. Øygardeniin on määrä saapua laiva noin joka kolmas päivä.

Tekee mieli jatkaa kuvittelua: maailmassa syntyy päästöjä siihen tahtiin, että nesteeksi tiivistettyinä ne täyttäisivät ainakin kaksitoista Northern Lightsin laivaa joka minuutti. Jos siis eri kasvihuonekaasut muunnettaisiin yhteismittaan hiilidioksidiekvivalenteiksi,