Lähtö

Pitkät - LP 45

Lähtö

Kaksi vuotta sitten suomalainen nainen kirjoitti kirjeen Sveitsiin. Se alkoi: ”Täten esitän pyynnön, että Dignitas-järjestö aloittaisi avustetun itsemurhan valmistelut kanssani.”

Vakavasti sairas ihminen ei Suomessa saa lääkäriltä kuolinapua. Vaihtoehtoina ovat kuoleman odottaminen, itsemurha tai avustettu kuolema ulkomailla. Suomen laki ei kuitenkaan erikseen kiellä kuolinapua. Laki on monilta osin samanlainen kuin Sveitsissä, jonne matkustetaan kuolemaan eri puolilta maailmaa. Yksikään lääkäri ei kuitenkaan ole testannut lakia, koska oikeusoppineetkaan eivät ole varmoja, mitä siitä seuraisi.

LOKAKUUN 11. PÄIVÄNÄ 2014 Sanna, 46-vuotias opettaja, kirjoitti päiväkirjaansa:
En ole kovin toiveikas ja ajattelen paljon kuolemaa ja sitä, kuinka kuoleman saisi tulemaan mahdollisimman vaivattomasti ja kivuttomasti. Olen liittymässä sveitsiläisen Dignitas-järjestön jäseneksi. Jos oloni muuttuu sietämättömäksi, tilaan järjestöltä avustetun itsemurhan ja tulen tuhkauurnassa takaisin. Sitä varten minulla on oltava noin 15 000 euroa rahaa valmiina. Onneksi minulla ei ainakaan tällä hetkellä ole taloudellisia vaikeuksia tai ongelmia.
Kaksi päivää myöhemmin hän jatkoi kirjoittamista:
Säälin itseäni ja luen Lääketiedon artikkeleita sytostaateista ja pahoinvointilääkkeistä, joita tulen saamaan. En halua metoklopramidia, joka voi aiheuttaa mielialan vaihtelua ja itsemurha-ajatuksia. Olen huolissani siitä, että en selviä yksin täällä asunnossa. Tai että lähden kävelylle enkä pääse takaisin. Että minusta tulee asuntoni vanki. Pystynkö edes kirjoittamaan, jos lääkkeet vaikuttavat hienomotoriikkaan?
Säälin itseäni myös sen takia, että kukaan ei oikeasti ole kysynyt minulta, miltä minusta tuntuu tai mitä minä haluan. Sairaanhoitojärjestelmässä liikun eteenpäin kuin lihakimpale eikä kukaan ota huomioon sitä mahdollisuutta, että pidän itse asiassa raiskaavia ja väkivaltaisia hoitoja paljon pelottavampina kuin kuolemaa.

Sannan mahasyöpä oli diagnosoitu syyskuun lopulla, mutta tilanteen vakavuus selviäisi vasta myöhemmin leikkauksessa. Siksi kukaan ei voinut kertoa Sannalle, kauanko hän eläisi. Lääkäreiden vastaanotoilla hän oli yrittänyt rekisteröidä kaikki ilmeet, äänenpainot, väistetyt katseet ja kulmakarvojen rypistykset. Kotona hän teki niistä omia tulkintojaan ja luki lääketieteellisiä artikkeleita mahasyövästä. Sanna kirjoitti päiväkirjaansa:
Nyt tajusin taas, että ei minulla oikeasti ole toipumisen ja lopullisen paranemisen mahdollisuutta. Kukaan lääkäreistä ei missään vaiheessa ole sanonut, että voin parantua vielä kokonaan. Sen sijaan he ovat näyttäneet murheellisilta.
Kuolemasta minulla tulee mieleen kaksi kuvaa: ruumisauton kylki ja ajaessa liehuva Suomen lippu. Toisessa kuvassa olen tuhkauurnassa joka pönöttää jonkun auton etupenkillä ja uurnan kansi kolisee kuoppiin ajettaessa hilpeästi. Pidän enemmän tästä jälkimmäisestä kuvasta.

Seuraavalla viikolla hän lähetti Sveitsiin hakemuksen:
Täten esitän pyynnön, että Dignitas-järjestö aloittaisi avustetun itsemurhan valmistelut kanssani. Syy pyyntööni on se, että minulla on diagnosoitu mahasyöpä. Suomen syöpärekisterin mukaan vain 25 prosenttia mahasyöpäpotilaista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.
Tällä hetkellä lääkärit eivät kykene antamaan minulle ennustetta sairauden kehittymisestä. Ei ole tiedossa, onko syöpä levinnyt muihin sisäelimiin, mutta muutosalue on viiden senttimetrin pituinen ja lääkärini mielestä kasvain on vähintään luokkaa 2 (asteikolla 1–4). Potilaskertomuksessani todetaan, että ”leviämistä vatsan ulkopuolelle ei voitu osoittaa CT-kuvauksessa”. Kuvaus on kuitenkin tehty elokuun lopussa, ja seuraava tehdään vasta joulukuussa, kun sytostaattihoidot ovat päättyneet.
Juuri nyt minulla ei ole sietämättömiä oireita. Pelkään kuitenkin, että sytostaattihoito ja mahdollinen mahalaukun poistoleikkaus aiheuttavat minulle kestämättömiä sivuoireita. Lisäksi jos syöpä on levinnyt muihin elimiin, en missään tapauksessa elä enää kauan, mutta joudun loppuelämäni sietämään rankkoja hoitoja. Haluaisin aloittaa avustetun itsemurhan valmistelut siltä varalta, että terveydentilassani tapahtuu vakava käänne huonompaan.
Olen ollut onnekas ja saanut elää 46 vuotta ilman vakavia sairauksia tai vammoja. Koska minulla ei ole perhettä, olen säästynyt myös synnytyksen tuskilta. Toisaalta tämä tarkoittaa myös, etten ole kovin hyvä kestämään kipua. Tiedän, että moderni lääketiede pystyy lievittämään kipua, mutta en toisaalta halua kipulääkkeiden hämärtävän tajuntaani. Olen valinnut itsenäisen elämän ja pystynyt pitämään huolen itsestäni. Haluaisin kuolla samoin kuin olen elänyt: itsenäisesti ja siten, että pystyn huolehtimaan itse itsestäni.
Nämä ovat syyt pyynnölleni. Jos ette voi näiden terveystietojen perusteella hyväksyä hakemustani, toivon, että voitte lykätä päätöstä joulukuuhun, jolloin voin lähettää uuden potilaskertomuksen.

Tämä oli ilmainen näyte.