Kittilä

Pitkät - LP 19

Kittilä

Kolmikymppinen vihreä feministi Kauniaisista haki kunnanjohtajaksi keskustan sydänmaille Kittilään – ja sai pestin.

Kaikki meni hyvin, kunnes Anna Mäkelä puuttui kunnan oman pojan bisneksiin Levillä. Hiihtohissihankinnasta kasvoi valtataistelu, joka ulottui pienestä pohjoisen kylästä valtakunnan tasolle, nykyiseen valtiovarainministeriin Antti Rinteeseen asti.

OLI OIKEASTAAN sattuman ansiota, että Anna Mäkelästä tuli Kittilän kunnanjohtaja.

Vuonna 2009 Mäkelä asui aviomiehensä ja kahden lapsensa kanssa rivitalonpätkässä Kauniaisissa ja työskenteli Lohjan kaupungin perusturvakeskuksen kehittämispäällikkönä. Mies tilasi Kittilän paikallislehteä, koska perhe omisti paikkakunnalla maata ja mökkejä. Eräänä päivänä lehdessä luki, että Kittilän kunnanjohtaja aikoo jäädä eläkkeelle seuraavana keväänä.

”Hae sinä sinne”, mies ehdotti vaimolleen.

Se olisi hyvin voinut olla vitsi.

Napapiirin pohjoispuolella sijaitseva Kittilä on vahvasti keskustalainen paikkakunta, jonka edelliset kunnanjohtajat ovat olleet keskustataustaisia, iäkkäänpuoleisia miehiä.

Mäkelä oli tuolloin 34-vuotias, ja hän oli asunut koko elämänsä pääkaupunkiseudulla.

Valmistuttuaan maisteriksi hän oli työskennellyt Helsingin yliopiston viestinnän laitoksessa tutkijana ja kirjoittanut juttuja muun muassa Yliopisto-lehteen ja Cosmopolitaniin. Hän oli toiminut naisliikkeessä ja ollut Tulva-lehden päätoimittaja. Feminismin kautta Mäkelä oli kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja keksinyt siksi pyrkiä Kauniaisten kaupunginvaltuustoon vihreiden listalta. Siellä hän oli hullaantunut kunnalliseen päätöksentekoon, kokouksiin, esityslistoihin ja lausuntoihin. Mäkelästä oli hienoa, miten kunta työpaikkana kattoi koko ihmiselämän kirjon. Ja kaiken sen ytimessä oli kunnanjohtaja: siinä pestissä todella pääsi vaikuttamaan ihmisten arkeen.

Anna Mäkelä päätti hakea Kittilän kunnanjohtajaksi.

Samaan aikaan pohjoisessa moni valtuutettu halusi tehtävään ulkopuolisen, joka ei ollut ryvettynyt vanhoissa liemissä.

Kittilän kunnanvaltuusto valitsi Anna Mäkelän virkaan helmikuussa 2010. Päätös syntyi nopeasti, vieläpä selvällä äänten enemmistöllä 18–9.

KITTILÄ, inarinsaameksi Kittâl, pohjoissaameksi Gihttel, on pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suurin kunta. Neliökilometrejä on miltei 8 300. Paikkakunnalla on 6 500 asukasta ja 12 000 poroa. Kunta tunnetaan kuvataiteilijoistaan, sillä siellä ovat syntyneet herkkiä maisemamaalauksia tehnyt Einari Junttila, ahdistusta ja perversioita kuvannut Kalervo Palsa sekä räiskyvin värein Lapin luontoa tulkinnut Reidar Särestöniemi.

Pohjoisen kunnat mielletään usein autioituviksi ja rappeutuviksi. Kittilä ei ole sellainen. Sen asukasluku ja verotulot ovat kasvaneet 2000-luvulla. Levin hiihtokeskus tuo kuntaan vuosittain yli 200 miljoonaa euroa ja monta sataa työpaikkaa.

Kirkonkylän läpi kulkee tie numero 79, joka vie Rovaniemeltä Muonioon. Sen varrella, punatiilisen kunnantalon toisessa kerroksessa sijaitsee kunnanjohtaja Anna Mäkelän työhuone. Huone on skandinaavinen ja moderni. Seinällä on Reidar Särestöniemen kunnalle lahjoittama maalaus.

”Kittilä ei ole mikään Helsingin nukkumalähiö. Tämä on omat palvelunsa tuottava kunta, jossa on itsenäinen elinkeinoelämä”, Mäkelä kehuu.

Kun hän aloitti työssään huhtikuussa 2010, pohjoisen pimeä talvi oli juuri väistymässä.

Harppaus kunnanjohtajan saappaisiin ei tuntunut niin valtavalta kuin voisi olettaa. Mäkelän kannalta suurin muutos oli tapahtunut jo keväällä 2007. Silloin hän oli jättänyt akateemisen uran ja siirtynyt Uudellamaalla sijaitsevan Siuntion kunnan määräaikaiseksi perusturvajohtajaksi. Hänestä oli tullut kertaheitolla 140 ihmisen esimies, jolla oli 12 miljoonan euron budjettivastuu. Kun ystävät tekivät tutkijanhommia ja luovan alan pätkätöitä, Mäkelä valmisteli Siuntion ja Lohjan sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämistä.

Tuttujen mukaan Mäkelä on vakuuttava, kunnianhimoinen ja terävä. Huono sietämään virheitä. Usein sarkastinen.

Kieltämättä hän vaikuttaa topakalta. Mäkelä puhuu kokonaisia valmiita virkkeitä ja sanoo suoraan, mitä ajattelee. Hänen kanssaan ei tekisi mieli riitaantua.

Ennen muuttoaan Mäkelä oli vieraillut Kittilässä vain hiihtoturistina.

”Vaikka en tuntenut täältä ketään, minusta tuntui, että vastaanotto oli lämmin. Terveyskeskuksessa he tekivät minulle täytekakunkin.”

Ensimmäisinä viikkoina kalenteri täyttyi uusista ihmisistä, kokouksista ja tapaamisista. Päivät venyivät. Mäkelällä oli 450 alaista, ja hän halusi ymmärtää, mitä kukin teki. Hän kiersi läpi kunnanviraston osastopäälliköt ja pyysi heitä kertomaan, miten kaikki toimii.

Ensimmäistä kertaa elämässään eteläsuomalainen törmäsi sellaisiin asioihin kuin kalaportaat, malminetsintälupa ja rikastushiekka-allas.

Kun Mäkelä oli kolmatta päivää töissä, Liikenneviraston silloinen johtaja Juhani Tervala vieraili Kittilän naapurikunnassa Kolarissa. Mäkelä matkusti Tervalan kanssa samassa autossa Kittilän lentokentälle.

Tervala tiedusteli, miten työt olivat lähteneet käyntiin.

”Eikö kunnanjohtajaksi ollut lainkaan paikallisia hakijoita?” Tervala kysyi.

”Oli kyllä”, Mäkelä vastasi.

Tervala naurahti.

”Se voi kyllä sitten jatkossa tuottaa vaikeuksia. Mutta ei sellaisilla kannata itseään harmaannuttaa.”

Tämä oli ilmainen näyte.