Lyhyet
Yhden käden tieto
Mikko Parantainen ei vastannut moneen kuukauteen puhelimeen. Facebook-viesteihin hän vastasi lyhyesti tai ei ollenkaan. Ylen Poliisi-TV oli tehnyt viime vuoden huhtikuussa Parantaisen Facebook-sivusta jutun, joka ei ollut sellainen kuin hän olisi halunnut. Sivustolla julkaistaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen nimiä ja kuvia, ja Poliisi-TV:n mukaan ne saattoivat leimata vääriä ihmisiä. Samannimisiä suomalaisia löytyi hakupalvelu Fonectasta useita, ja kuvista oli vaikea erottaa, kenestä tarkalleen oli kyse.
Tämän Long Play -jutun olisi voinut periaatteessa tehdä ilman Parantaisen haastatteluakin. Olisi voinut käyttää samoja keinoja kuin Parantainen ja hänen kaverinsa käyttävät lasten seksuaalirikoksista tuomittujen jäljittämiseen.
Soittamalla numerotiedusteluun saa Parantaisen yhteystiedot; vanhoista lehtijutuista löytyy vaimon nimi ja lapsen kuva. Googlen satelliittikuvissa näkee hänet seisomassa pihallaan Adidaksen verkkareissa. Keskustelupalstoja ja Facebook-kommentteja lukemalla ymmärtää nopeasti, miksi Parantainen julkaisee tuomittujen nimiä ja kuvia Facebookissa. Profiilikuvissaan hän poseeraa hangessa Suomi-konepistoolin kanssa.
Jos vielä viitsii soittaa muutaman puhelun, saa käsityksen siitä, mitä hänestä ajatellaan. Ne, jotka netin mukaan ovat olleet tekemisissä Parantaisen kanssa, sanovat hänen olevan pelottava, vähän uhkaava, netin pohjasakkaa, asialleen omistautunut.
Tällaista kutsutaan doxingiksi, saatavilla olevien tietojen jäljittämiseksi ja yhdistelemiseksi. Netistä ja julkisista asiakirjoista löytyy kenen tahansa länsimaalaisen elämästä niin paljon vihjeitä kuin jaksaa kaivaa, erityisesti jos jäljitettävä käyttää internetiä.
Tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa on nimittänyt ilmiötä jokuveljeksi. Se on väännös isoveli-käsitteestä, joka kuvaa, miten valtaapitävät pystyvät valvomaan mielivaltaisesti ketä tahansa kansalaista. Nyt kun kaikki ovat yhteydessä toisiinsa netin välityksellä, kansalaisilla on mahdollisuus tarkkailla paitsi valtaapitäviä myös toisiaan. Siihen tarvitaan vain syy.
Usein syy on kostaminen. Koska hakkeriaktivistiryhmä Anonymouksen mielestä kukaan muu ei rankaise lapsipornosivujen ylläpitäjiä ja kävijöitä, Anonymous kaatoi salatun kuvienvaihtopaikan vuonna 2011 ja julkaisi yli 1 500:n sivuilla vierailleen IP-osoitteet. Yksi sivuilla käyneistä oli belgialainen oikeistopoliitikko, joka kielsi syyllisyytensä, mutta jätti uutisen takia kunnallisvaalikampanjansa kesken.
Kiinassa miljoonat ihmiset ovat etsineet rangaistavia nettifoorumeilla jo vuodesta 2001. Rénròu Sōusuǒ eli ihmislihahakukone on paljastanut muun muassa kissansa tappaneen naisen henkilöllisyyden, vaimoaan pettävien miesten yhteystiedot ja viranomaisten korruptiotapauksia. Se on paljon voimakkaampi kuin englanninkielinen internet: perinteinen media on Kiinassa valtion kontrollissa, joten kaikki tieto haetaan netin keskustelupalstoilta. Kun ihmislihahakukone löytää nimen, se ei jää yhdelle foorumille. Seurauksena häpäistyjä virkamiehiä ja aviopuolisoita on erotettu viroistaan, heidän kotejaan on töhritty ja omaisiaan häiriköity.
Doxing on tietenkin sitä helpompaa, mitä avoimempaa tieto on. Ruotsissa, missä kunkin rikoksen asiakirjat pitää erikseen tilata samalla tavalla kuin Suomessa, pyörii nettipalvelu, jonne käyttäjät voivat lähettää haalimansa tuomiot. Sivulla on julkaistu vuodesta 2008 saakka seksuaalirikoksista epäiltyjen ja tuomittujen nimiä, kuvia, osoitteita ja sosiaaliturvatunnuksia.
Yhdysvalloissa, missä lapsiin sekaantuneiden rikollisten rekisteri on julkinen, on sovelluksia, joiden avulla voi pitää tuttavapiirinsä puhtaana. Friend Verifier -palvelu vertaa kansallista seksuaalirikollisrekisteriä Facebook-kavereiden tietoihin ja ilmoittaa jokaisesta, jolla on sama nimi. Seuranhakupalvelu Tinderin deittiehdokkaita voi seuloa Creep Shield -nimisellä apurilla. Kumpikaan sovelluksista ei vastaa tietojen oikeellisuudesta, vaan on käyttäjän vastuulla tarkistaa, kuuluvatko nimi ja kasvot samalla henkilölle.
Kun Mikko Parantainen vihdoin suostui haastatteluun, hän ei ollut yhtään pelottava tai uhkaava. Asialleen omistautunut hän kyllä on: hänen Facebook-sivullaan, jonka nimi on nykyään Pedofilian uhrien puolesta, ei ole todistettavasti julkaistu yhtäkään väärää nimeä tai kuvaa.
Ongelmatonta julkaiseminen ei silti ole. Tämän jutun luettuaan Parantainen sanoo, ettei aio enää koskaan antaa harrastukseensa liittyviä haastatteluita. Se on harmi, sillä kun seksuaalirikollisten jahtaamista koskevaan keskusteluun osallistuvat vain ne, jotka ovat siitä yhtä mieltä, faktoista tulee tietyn tarkoituksen mukaisia. Samalla tavalla: Suurin osa netistä ja asiakirjoista Parantaisesta löytyneistä tiedoista pitivät kyllä paikkansa, mutta ilman Parantaisen haastattelua niitä ei olisi voinut julkaista. Ne olisivat saaneet väärät mittasuhteet.
Lue Aurora Rämön juttu: Jahti
