Turkisala on kriisissä, mutta päättäjät katsovat muualle

Elinkeinosiirtymässä epäonnistuminen voi heikentää luottamusta koko yhteiskuntajärjestelmään, sanoo tutkija.

Sen jälkeen, kun lintuinfluenssa levisi turkistarhoille, alan yrittäjien keskuudessa on herännyt keskustelu koko elinkeinon tulevaisuudesta. Vasabladetin ja Ylen mukaan joukko yksittäisiä yrittäjiä on kokoontunut syksyn aikana keskustelemaan alan alasajosta ja siitä, olisiko elinkeinosta luopumiseen mahdollista saada korvauksia, jos ammatin harjoittaminen käy mahdottomaksi.
Lokakuun alkuun mennessä Ruokavirasto on määrännyt lopetettavaksi jo noin 270 000 eläintä tarhoilta, joilla tartuntoja on ilmennyt. (Eläimistä valtaosa on kettuja. Lisäksi lopetettavaksi on määrätty minkkejä ja supikoiria). Tarkoituksena on estää virusta kehittämästä muunnoksia, jotka voisivat tarttua ihmisiin. Tilanne ei koske vain Suomea. Ruotsi on ilmoittanut selvittävänsä, voisiko koko elinkeinon kieltää maassa. Liettua on jo päättänyt kiellosta.
Jo ennen lopetuspäätöksiä monien suomalaisten turkisyrittäjien tilanne on ollut vaikea. Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat tyrehdyttäneet myyntiä keskeisille markkinoille Kiinaan ja Venäjälle. Länsimaissa kuluttajat taas eivät enää halua ostaa turkistuotteita entiseen tapaan eettisistä syistä, ja useat muotitalot ovat lakanneet hankkimasta turkiksia. Kauppalehden mukaan vuonna 2022 alan yrityksistä oli tappiollisia valtaosa, 62 prosenttia.
Turkisyrittäjien ulostulot ovat poikkeuksellisia, sillä keskustelu alan olemassaolosta on eräänlainen ikuisuuskiistanaihe. Turkistuotantoa on vastustettu Suomessa vuosikymmeniä eläinoikeussyistä, mutta elinkeino on pitänyt pintansa. Puolustajia on riittänyt politiikassa, sillä ala on ollut tärkeä monella sellaisella paikkakunnalla, jossa vaihtoehtoisia työllistäjiä on vähän.
Luopumistukia haluavat yrittäjät eivät ole toiveidensa kanssa yksin. Kansalaisaloite ”Turkistarhaus historiaan – Oikeudenmukainen siirtymä turkistarhattomaan Suomeen” keräsi parissa viikossa yli 100 000 allekirjoittajaa. He vaativat, että tarhaajille asetetaan kohtuullinen siirtymäaika ja luodaan luopumistukijärjestelmä.
Vaikka alan sisällä ja julkisuudessa kuohuu, poliitikot ovat olleet hiljaa. Ennen tautitilanteen puhkeamista Petteri Orpon (kok) hallitus oli asettunut puolustamaan turkistarhauksen jatkamista Suomessa. Kesäkuussa julkistetussa hallitusohjelmassa sanotaan, että ”hallitus tunnistaa suomalaisen alkutuotannon kuten eläintilojen, porotalouden, turkis- ja puutarha-alan sekä taimituotannon tärkeyden ja erityishaasteet” ja että ”turkisalan laatujärjestelmiä kehitetään yhdessä toimialan kanssa”.
Mutta syksyllä tilanne on ollut aivan eri kuin kesän alussa. Esimerkiksi saksalainen virologi, Geneven yliopiston professori Isabella Eckerle käski elokuussa X-palvelussa Suomea ajamaan turkistarhauksen alas. ”Sulkekaa nämä tilat ja lopettakaa näiden eläinten kasvatus! Tämä on tulella leikkimistä ja todella provosoi viruksen leviämistä nisäkkäisiin. Emme ole valmiita uuteen pandemiaan eikä tilanne näytä olevan lainkaan hallinnassa”, hän kirjoitti.
Jotkut kansanedustajat ovat ehdottaneet elinkeinosiirtymän käynnistämistä. Esimerkiksi Rkp:n Joakim Strand totesi syyskuussa Talouselämälle, että pitäisi harkita tukipakettien myöntämistä niille turkistarhaajille, jotka haluavat luopua elinkeinosta.
Hallitus on antanut asiasta niukasti kommentteja. Esillä ovat olleet lähinnä rahalliset hyvitykset, joita turkisyrittäjille myönnetään niistä eläimistä, jotka tautivaaran vuoksi lopetetaan. 
Long Play pyysi elinkeinoministeri Wille Rydmania (ps) ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia (kd) kommentoimaan sitä, onko hallitus aikeissa suunnitella turkisalalle oikeudenmukaista siirtymää.
Rydman ei suostunut haastatteluun mutta lähetti lyhyen sähköpostiviestin, jossa hän toisti hallitusohjelman kirjaukset ja kirjoitti: ”Hallitusohjelma on kokonaisuudessaan voimassa, myös näiltä osin. Tämä hallitus ei ole ajamassa turkiselinkeinoa alas. Sellaisella ei kannata edes spekuloida.”
Sari Essayahin kanta on epäselvempi. Puhelinhaastattelussa hän korostaa, että hallitus hoitaa kriisiä hillitsemällä lintuinfluenssan leviämistä pian voimaan astuvan lintuinfluenssa-asetuksen avulla. Hän kertoo seuranneensa yrittäjien jaksamista.
”Korviimme ei ole kantautunut, että yrittäjät kokisivat, että heidät olisi jätetty oman onnensa nojaan. Tai että ei olisi oltu pulssilla.”
Riski alan romahtamisesta on yhä olemassa. Pitäisikö oikeudenmukaisen siirtymän suunnittelemisesta keskustella hallituksessa?
”Se päättääkö henkilö lopettaa elinkeinon vai ei, jos eläimiä joudutaan lopettamaan eläintautilain nojalla, on tietenkin ihmisen elinkeinovapauden piiriin kuuluva asia”, Essayah sanoo.
”Mielestäni kannattaa huomioida, kuinka paljon tiloja on ollut lopetuspäätöksen kohteena ja kuinka monilta tiloilta on ylipäänsä löytynyt tartuntoja.”
Ruokaviraston mukaan lintuinfluenssaa on löytynyt 27 turkistarhalta. Turkistarhayrityksiä on noin 450.
”Tällaisessa tilanteessa – ja kun meillä on vielä tiloja käymättä läpi – tuollaisen johtopäätöksen tekeminen ei mielestäni perustu kokonaisuuteen.”
Eli tilanne ei ole niin vakava, että keskustelu siirtymästä olisi tarpeen?
”Niin kuin sanoin, tässä kannattaa huomioida juurikin nämä lukumäärät.”

LAPIN YLIOPISTON Arktisen keskuksen tutkija Hanna Lempinen pitää päättäjien haluttomuutta puuttua tilanteeseen ristiriitaisena. Lempinen on aiemmin tutkinut elinkeinosiirtymiä turvealan näkökulmasta, ja nyt hän seuraa turkisalan tilannetta. (Long Play kirjoitti turvealan kriisistä syyskuussa uutiskirjeessä). Lempinen huomauttaa, että myös päättäjillä on vastuu turkistuottajien ongelmista, sillä koko ala on ylipäätään olemassa pitkälti aluepoliittisten päätösten seurauksena. Etenkin alkuvuosikymmeninä julkinen valta innosti ihmisiä alalle esimerkiksi kouluttamalla heitä työhön. Myöhemminkin yrityksille on myönnetty erilaisia investointitukia ja sitä on tuettu avokätisesti vielä esimerkiksi koronakriisin aikaan. ”Poliitikot eivät voi vain ulkoistaa kriisiä yrittäjille ja ajatella, että tällainen elinkeino on virinnyt täällä spontaanisti”, Lempinen sanoo.
Lempisen mukaan elinkeinosiirtymät on tehtävä suunnitellusti ja harkitusti. Muuten seuraukset voivat olla vakavia. Kun hän haastatteli turveyrittäjiä alan romahduksen jälkeen, hän pani merkille, että kriisi oli heikentänyt monien, etenkin työnsä menettäneiden yrittäjien luottamusta koko yhteiskuntajärjestelmää kohtaan. ”Ihmiset kokivat, etteivät enää ymmärrä sitä yhteiskuntaa, jonka osana pitäisi olla ja että he ovat tippuneet kyydistä”, hän sanoo. ”Yksikin turveyrittäjä sanoi, että ennen hän oli äänestänyt, mutta ei enää, koska ei sillä ole mitään merkitystä. Minusta tuntuu, että demokraattisena yhteiskuntana meillä ei pitäisi olla varaa tällaiseen.”
Lempisen mukaan turkistarhayrittäjien on  yhä mahdollisuus välttää turveyrittäjien kohtalo, sillä keinot siirtymissä onnistumiseen tunnetaan.
Nyt pitäisi tehdä poliittisia linjauksia, määritellä siirtymäaika ja kohtuulliset korvaukset elinkeinosta luopumisesta – ja ottaa turkisyrittäjät mukaan näihin keskusteluihin. Tällaisen prosessin aloittaminen näyttää Lempisen mielestä kaukaiselta.  
”Ensimmäinen asiahan tietysti olisi se, että tarvittaessa pitäisi olla valmius edes keskustella siirtymän mahdollisuudesta.”

TURKISALAN yrittäjien ulostuloista huolimatta Suomen Turkiseläinten kasvattajain liitto Fifur ei näytä olevan halukas edistämään siirtymää. Päinvastoin: liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura sanoi Ylen haastattelussa syyskuussa, että Fifur haluaa ”jatkaa sekä kehittää turkistarhausta Suomessa”.
Tutkija Hanna Lempinen näkee tällaisessa viestinnässä riskejä, sillä ratkaisujen etsimisellä on kiire. ”Jos mennään laput silmillä liian pitkälle, voidaan menettää paljon.”
Hän huomauttaa, että etujärjestö voisi myös auttaa siirtymässä, koska sillä on valmiit verkostot jäsenistönsä tavoittamiseksi koko maassa. ”Edunvalvontajärjestöt ovat lobbaamisen mestareita. Nehän tekisivät todella hyvää työtä, jos ryhtyisivät neuvottelemaan korvauksista kunnolla.”
Fifurin toiminnanjohtaja Marja Tiura ei suostunut Long Playn haastatteluun. Hän ohjasi haastattelupyynnön viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissiselle.
Nissinen myöntää, että osa turkisyrittäjistä on vaikeassa tilanteessa ja heidän joukossaan on virinnyt toiveita oikeudenmukaisen siirtymän suunnittelemisesta. Etujärjestö ei kuitenkaan voi hänen mukaansa olla asiassa aktiivinen.
”Meillä on kohta sata vuotta vanha liitto, jonka säännöt perustuvat turkiselinkeinon edistämiseen ja turkisalan toimintaympäristön edistämiseen”, Nissinen sanoo. ”Jos nyt spekuloidaan sillä, miten järjestö voisi muuttaa toimintansa tarkoitusta, niin sehän vaatii, että kaikkien järjestön päättäjäelinten pitäisi päättää niin.”
Entä jos tälläinen päätös tehtäisiin – olisiko liitto sitten valmis toimimaan?
Nissinen ei vastaa kysymykseen.
”Yrittäjät päättävät, mitä järjestö tekee. Palkansaajat eivät päätä, mitä yrittäjäjärjestö tekee, vaan yrittäjäjärjestön päättävät elimet päättävät sen.”
Voisi ajatella, että Fifurilla on kuitenkin vastuu huolehtia, etteivät alan yrittäjät ajaudu kriisiin. Eikö asiasta pitäisi herätellä keskustelua?
Nissinen sanoo, että järjestön piirissä on käyty paljon avointa ja suoraa keskustelua, mutta virallisia esityksiä siirtymän ajamisen aloittamiseksi ei ole ollut pöydällä.
Hän huomauttaa, että tukien myöntäminen turkistarhauksesta luopuville olisi kimuranttia lainsäädännön kannalta, koska viimeisin maatilojen luopumistukea koskeva säädös päättyi vuonna 2018.
Toisaalta Sanna Marinin (sd) hallitus myönsi silti turvealalle vuonna 2021 yhteensä 70 miljoonan euron paketin elinkeinosta luopumiseen. 
Etujärjestön voisi kuvitella keksivän keinoja asian ratkaisemiseksi.
”Varmaan pitää toistaa se, että yrittäjäjärjestö tekee sitä, mitä jäsenet haluavat” Nissinen sanoo. ”Näin se menee. Meillä toiminta perustuu nyt toiminnan jatkamiseen.”