Tässä kuussa selviää, saako syvänmeren kaivosryntäys alkaa

Joukko valtioita ja yhtiöitä haluaa hyödyntää syvänmerenpohjan mineraaliesiintymiä – riskeistä ja suuresta vastustuksesta huolimatta. 

Atlantin ja Tyynen valtameren pohjan laajat mineraaliesiintymät houkuttavat nyt kaivosteollisuutta, kun vihreä siirtymä kasvattaa kaivannaisten kysyntää. Muun muassa Norja, Nauru ja Cookin saaret pyrkivät perustamaan kaivoksia syvänmerenpohjaan mahdollisimman nopeasti. 
Mahdollista lähtölaukausta syvänmerenpohjan kaivoslupien myöntämiselle käsitellään Jamaikan Kingstonissa heinäkuun 10. päivä alkavassa kansainvälisen merenpohjajärjestö ISA:n kokouksessa. Pyrkimys luoda kansainvälisiä sääntöjä on ajautunut pattitilanteeseen. Nyt ISA voi päätyä myöntämään kaivoslupia, vaikka vastustus on kovaa eikä säännöistä ole sovittu. 
Kaivostoimintaa vastustetaan laajasti ennen kaikkea sen aiheuttamien ekologisten riskien vuoksi. Tutkijat ovat varoittaneet, että kaivostoiminta voi tuhota syvänmerenpohjan ekosysteemejä, joita tiede ei vielä juurikaan tunne. Myöskään kaivostoiminnan vaikutusta meren hiilinieluihin ei ole ehditty tutkia. 

Sääntöjä syvänmerenpohjan tutkimukselle ja kaivauksille on laadittu jo noin 30 vuoden ajan. YK:n merioikeussopimus (UNCLOS) koskee kaikkea meriin kohdistuvaa toimintaa. Se tuli voimaan 1994. Euroopan Unioni ja 168 muuta osapuolta ovat ratifioineet sopimuksen. Isännättömien eli valtioiden aluevesien ulkopuolisten osien käytön ohjaus perustuu siihen. 
Kansainvälinen merenpohjajärjestö ISA on myöntänyt tutkimuslupia syvänmerenpohjan kaivauksiin vuodesta 2001 lähtien. Tutkimuslupia on myönnetty erityisesti Clarion-Clippertonin alueelle Tyynellämerellä. Noin 1,5 miljoonan neliökilometrin laajuinen alue sijaitsee kansainvälisellä merialueella Havaijin ja Meksikon välissä. Tutkimusluvan saaneet yhtiöt ovat voineet tehdä kaivauksia syvänmerenpohjassa selvittäkseen, mitä mineraaleja siellä on. 
”Ongelma on se, että tutkimustoiminnalle on säännöstö, mutta kaivossääntöä ei ole. ISA:n tehtävä on myös huolehtia merensuojelusta”, kansainvälisen Greenpeacen globaalien projektien johtaja Louisa Casson toteaa Long Playlle.
Tiedemiehet löysivät hiljattain alueelta 5578 eliölajia. Yhdeksän kymmenestä oli tieteelle täysin uusia, ja tutkijoiden mukaan on suuri riski, että ne kuolisivat sukupuuttoon kaivausten seurauksena.

Epävarmaan tilanteeseen päädyttiin, koska Naurun valtio aktivoi vuonna 2021 YK:n merioikeussopimukseen kirjatun kahden vuoden säännön. Sen mukaan ISA:n on saatava kaivossääntö hyväksyttyä kahden vuoden kuluessa siitä, kun jokin valtio on kertonut aikeistaan hakea syvänmerenpohjan kaivoslupaa. Aikaraja umpeutuu 9. heinäkuuta.
ISA:lle tulevalla kaivoslupahakemuksella pitää olla takaajavaltio, joka varmistaa, että luvan saava kaivosyhtiö toimii merioikeusyleissopimuksen ja kaivossäännön sekä saamansa kaivosluvan mukaisesti. Naurun valtio sponsoroi Nauru Ocean Resources Inc:a eli NORIa, joka puolestaan tekee yhteistyötä  kanadalaisen The Metals Companyn kanssa. The Metals Company on ilmoittanut aikovansa hakea ISA:lta syvänmeren kaivoslupaa vielä kuluvan vuoden aikana.
On epäselvää, mitä tapahtuu, jos ISA ei saa kaivossääntöä valmiiksi ennen hakemuksen jättämistä.
Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöelin EASAC puoltaa kaivoslupien kieltoa, kunnes niiden ympäristövaikutukset tunnetaan.  Myös Suomi, joukko muita valtioita ja monet johtavat teknologia- ja sähköautoyritykset kannattavat merenpohjan kaivostoiminnan kieltoa siihen asti, kunnes sille on laadittu säännöt. 
YK:n ympäristöohjelman UNEP:in kumppanuusrahoitusohjelma on kehottanut sijoittajia siirtymään pois syvänmerenpohjan kaivauksia ajavasta teollisuudesta. Kehotus on saanut vastakaikua: esimerkiksi laivayhtiö Maersk ei enää sijoita The Metals Companyn syvänmerenpohjan kaivauksiin.

Maailmanlaajuisesti metallien käyttö on lähes nelinkertaistunut vuodesta 1970 vuoteen 2019. Merenpohjan mineraaleja halutaan hyödyntää muun muassa aurinko- ja tuulienergian tuotantoon, akkujen ja sähkömoottoreiden valmistukseen sekä aseteollisuuden käyttöön. 
Syvänmerenpohjan kaivauksia ajavat valtiot ja kaivosyhtiöt perustelevat toimintaa ilmaston suojelemisella. Euroopan kansallisten tiedeakatemioiden järjestö EASAC pitää perustelua harhaanjohtavana.
”Syvänmerenpohjan metallien kaivaus ei tuottaisi suuria määriä vihreässä siirtymässä ja korkean teknologian aloilla kriittisesti tarvittavia materiaaleja”, sanoo EASAC:n ympäristöjohtaja Michael Norton järjestön tiedotteessa.
”Kierrätys ja uudet teknologiat esimerkiksi akkujen valmistuksessa tulevat todennäköisesti vaikuttamaan siihen, mitä metalleja tarvitaan. On paljon epävarmuutta siitä, minkä verran syvänmerenpohjasta saatavia metalleja tarvitaan tulevaisuudessa.”
Syvänmerenpohjasta halutaan kaivaa muun muassa polymetalli- ja mangaaninoduuleita, jotka sisältävät mangaania, kobolttia, nikkeliä ja kuparia. Niiden lisäksi tavoite on saada sulfidimalmiesiintymistä kuparia, sinkkiä, hopeaa ja kultaa. Noduulit ovat noin perunan kokoisia metalli- ja mineraalimöykkyjä, joita esiintyy syvänmerenpohjan eri osissa.
Jos kaivosyhtiöt saavat aloittaa syvänmerenpohjan louhinnan, aseteollisuus on yksi kaivannaisten suurista ostajista. Se tarvitsee raaka-aineita valmistamiinsa tuotteisiin: käsiaseista monimutkaisiin tietokonelaitteistoihin, virtuaalilaseihin, droneihin ja valtaviin hävittäjäkoneisiin.
Yksi aktiivisimmista syvänmeren kaivausten edistäjistä on ollut yhdysvaltalainen Lockheed Martin, joka valmistaa pääasiassa aseita, lentokoneita ja avaruustekniikkaa. Sillä on ollut muun muassa Ison-Britannian takaama syvänmerenpohjan tutkimuslupa. Yhtiö kuitenkin myi tämän vuoden maaliskuussa englantilaisen tytäryhtiönsä UK Seabed Resourcesin – ja sen myötä takaussopimuksensa – norjalaiselle Loke Marine Mineralsille. 
Loke Marine Mineralsilla on nyt hallussaan yksi suurimmista tutkimusluvista Clarion-Clippertonin alueella. Sen tavoite on aloittaa syvänmeren kaivaukset vuonna 2030. 
Kesäkuussa Norja ilmoitti valmistautuvansa aloittamaan kaivaukset omilla merialueillaan, joilla se ei tarvitse ISA:n lupaa. Kaavaillut alueet sijaitsevat Barentsinmerellä, Norjanmerellä ja Grönlanninmerellä. Osa alueista ulottuu syvänmerenpohjaan, joissa pätee YK:n merioikeusyleissopimus ja joilla tarvitaan ISA:n lupa. Alueelta louhittaisiin ainakin polymetallinoduuleita.
Norjan eläkerahaston analyytikko Arild Skedsmo kommentoi Norjan päätöstä juuri ISA:n kokouksen alla hämmentäväksi. Herää kysymys, yrittääkö Norja sillä vaikuttaa tulevaan kokoukseen, jossa ratkaistaan kaivoslupien mahdollisesta myöntämisestä. 
”Pitkän ajan taloudellisesta näkökulmasta on vaikea ymmärtää Norjan hallituksen motivaatiota sijoittaa rahaa toimintaan, joka vaarantaa koko planeetan elämää tukevan ekosysteemin. Päätös on hyödytön ja provoisoiva erityisesti juuri ennen ISA:n antamaa päätöstä kaivoslupien myöntämisestä.”

Cookinsaaret on 15 saaren muodostama itsehallinnollinen saariryhmä, joka sijaitsee Polynesiassa Tyynellämerellä. Se on yksi merenpohjajärjestön jäsenistä, joka tukee kaivosyritystä ja on halukas antamaan luvan kaivauksille myös omilla merialueillaan.
Cookinsaaret kärsivät jo nyt ilmastonmuutoksesta, ja merenpinnan nousu tulee jatkossakin muuttamaan merkittävästi saariryhmän elämää. Ilmastokriisi vaikuttaa erityisesti turismiin nojaaviin kansantalouksiin, ja ne etsivät uusia tulonlähteitä. Muun muassa Cookinsaaret, Nauru ja Tonga yrittävät kohentaa talouttaan syvänmerenpohjan metalleilla. 
”Olemme erittäin huolissamme, koska olemme monella tavalla riippuvaisia merestä. Saamme sieltä ruokamme ja se on osa kulttuuriamme”, Cookinsaarilla toimivan kansalaisjärjestön The Ipukarea Societyn johtaja Alanna Matamaru Smith sanoo. 
Huoli on perusteltu, sillä kaivaukset toteutettaisiin valtavilla koneilla useiden kilometrien syvyydessä. Kaivettu aines nostettaisiin putkia ylös pinnalla olevalle alukselle. Siellä aineksesta eroteltaisiin halutut metallit ja loppu pumpattaisiin takaisin mereen jätteenä. 
Tutkijoiden mukaan merenpohjan eliöstö kuolisi kaivausalueella kokonaan. Tuhot ulottuisivat myös ympäröiville alueille, kun kaivausjäte leviäisi merivirtojen mukana jopa tuhansien kilometrien päähän. Pieniksi hiukkasiksi jauhettu aines on erityisen haitallista ravintonsa siivilöiville eläinlajeille.
Meret ja niiden eliöstö ovat tärkeitä hiilinieluja. Kaivausten arvellaan nostavan hiilidioksidia ilmakehään ja heikentävän hiilinielujen toimintaa, ja siten pahentavan ilmastonmuutosta.
Alanna Matamaru Smithin mukaan paikallinen väestö on huolissaan myös tiedoista, joiden mukaan merenpohjasta nostettavissa polymetallinoduuleissa on radioaktiivisia aineita. Ne voivat päätyä kaivausjätteiden mukana ravintoketjuun. Nature-lehden mukaan merenpohjan mineraalien säteilymäärä voi ylittää turvalliset säteilyrajat tuhatkertaisesti. 

Suomi on ollut mukana ISA:ssa vuodesta 1996 lähtien ja aktivoitunut kaivossäännön neuvotteluiden vuoksi. Suomella ei ole äänivaltaa merenpohjaneuvostossa, mutta se voi olla kokouksissa läsnä ja osallistua keskusteluun. Tällä hetkellä Suomi vaikuttaa työryhmässä, jossa neuvotellaan kaivossäännön ympäristömääräyksistä. 
”Halusimme vaikuttaa ympäristönäkökohtien huomioimiseen”, Suomen edustajana ISA:n neuvoston kokouksissa istuva ulkoministeriön lainsäädäntöneuvos Sari Mäkelä kertoo.  
EU:n ministerineuvosto on loppuvuodesta 2022 linjannut, että syvänmeren hyödyntämisen pitää tapahtua varovaisuusperiaatteella, ja haitat pitää sekä selvittää että ehkäistä. Linjaus ei toteudu, jos kaivostoiminta saa alkaa jo nyt. 
Kaivossääntöneuvotteluissa ympäristönsuojelun lisäksi päättämättä on taloudellinen puoli. Koska syvänmerenpohja on koko ihmiskunnan yhteistä perintöä, sieltä saatavista hyödyistä pitää merioikeusyleissopimuksen mukaan maksaa osa ISA:lle. Maksujen määräytymisestä ei ole vielä sopua. Kaivossääntöä neuvoteltaessa pitäisi sopia myös, miten hyödyt jaetaan edelleen kaikille valtioille.
Kansainvälisten sopimusten mukaan takaajavaltioilla on vastuu siitä, että meriympäristölle ja biodiversiteetille ei aiheudu vahinkoa. Käytännössä korvausten periminen mahdollisista vahingoista voisi olla vaikeaa, jos takaajina toimii Naurun ja Cookinsaarten kaltaisia pieniä, ilmastonmuutoksen kurittamia maita. Maiden kansantalous vastaa kooltaan noin kymmenesosaa Kainuun taloudesta.
“Pitäisi ratkaista myös, miten sellaiset haitat korvataan, joista takaajavaltio ei ole vastuussa eikä kaivausluvan saaja kykenisi huolehtimaan. Yksi vaihtoehto on rahasto, mutta sitä ei ole päätetty, miten se koottaisiin tai toimisi”, Mäkelä sanoo. 
”Kysyttävä on sekin, ovatko vahingot ylipäänsä rahallisesti korvattavissa.”