Saamelaiset poronhoitajat menettävät hakkuiden vuoksi miljoonia euroja

Tuoreen selvityksen mukaan uudet rakennusprojektit poronhoitoalueilla ovat laittomia, koska metsätalous on jo aiheuttanut saamelaiselle poronhoidolle liikaa haittaa.

Metsätalous on aiheuttanut Lapissa vuosikymmenten ajan huomattavaa haittaa saamelaiselle poronhoidolle, selviää saamelaisten totuus- ja sovintokomission tilaamasta selvityksestä. Selvityksen tekijät katsovat haittojen olevan niin suuret, että uusien teollisten maankäyttöprojektien – esimerkiksi tuulivoimaloiden tai kaivosten – perustaminen rikkoisi lakia neljän paliskunnan alueella.

Mukana selvityksessä olivat saamelaisten kotiseutualueen intensiivisimmät metsätalousalueet eli Muddusjärven, Hammastunturin, Lapin ja Ivalon paliskunnat.

Metsätalouden vaikutuksia saamelaiskulttuuriin ei ole aiemmin selvitetty näin kattavasti.

Selvityksen mukaan metsähakkuut ovat vähentäneet porojen ravinnon eli jäkälän ja lupon määrää porolaitumilla dramaattisesti. Hakkuut vähentävät maajäkälien kasvua, ja lupon kasvu loppuu avohakkuualueilla kokonaan pitkäksi aikaa.

Toisen maailmansodan jälkeen joissain paliskunnissa on hakattu yli puolet hyvistä laidunmetsistä. Se on kaventanut poronhoidon liikkumatilaa ja aiheuttanut poronhoitajille paljon kustannuksia, sillä he ovat muun muassa joutuneet järjestämään poroilleen lisäruokintaa.

Totuus- ja sovintokomission selvityksessä haitoille laskettiin ensimmäistä kertaa hintalappu. Aiemmista hakkuista arvioidaan aiheutuvan saamelaisille poronhoitoyhteisöille nykyisin noin kahden miljoonan euron vuosittaiset tappiot. Selvityksen tekijöiden mukaan näin suuri taloudellinen menetys rikkoo saamelaisten poronhoitoyhteisöjen oikeuksia. Huomattavan haitan aiheuttaminen saamelaiskulttuurille on lain mukaan kielletty.

”Nyt pitäisi haitan aiheuttaminen lopettaa”, sanoo tekniikan tohtori Jan Saijets, toinen selvityksen tekijöistä.

Metsätalouden osalta tämä tarkoittaisi sitä, että saamelaisten kotiseutualueella jäljellä olevat luonnonmetsät tulisi suojella. Lisäksi metsätalouskäytössä olleiden laitumien tilaa pitäisi parantaa ennallistamalla niitä, Saijets sanoo. Talousmetsien pitäisi jatkossa säilyä peitteisinä ja niiden hoidossa pitäisi huomioida poronhoidon tarpeet.

Jatkossa myöskään muut maankäyttömuodot eivät saisi enää aiheuttaa poronhoidolle haittaa. Toisin sanoen metsätaloudesta kärsineisiin paliskuntiin ei saisi enää tulla muutakaan saamelaiskulttuuria haittaavaa teollista maankäyttöä, esimerkiksi tuulimyllyjä, vesivoimaa, metsäautoteitä, kaivoksia, koneellista kullankaivuuta tai  matkailuinfrastruktuuria. Ne kaikki vaikeuttavat perinteistä poronhoitoa pirstomalla porojen laitumia.

”Tämä on ongelma maankäytössä, että kaikki nämä maankäyttäjät kumuloivat niitä haittoja.”

SAAMELAISKULTTUURIN heikentämiskielto on kirjattu useisiin lakeihin, ja lisäksi Suomea sitoo kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva KP-sopimus, jonka tulkintakäytännön mukaan alkuperäiskansan kulttuurille ei saa aiheuttaa huomattavaa haittaa. KP-sopimuksella on Suomessa kansallisen lain asema, joten se velvoittaa suoraan viranomaisia.

Lapin yliopiston alkuperäiskansaoikeuden dosentti ja tutkija Leena Hansen kertoo, että YK:n ihmisoikeuskomitean tulkinnan mukaan huomattavan haitan määrittely edellyttää niin sanottua ”kumulatiivisten vaikutusten arviointia”.

”Jotta pystytään toteamaan se huomattava haitta – että onko sitä –, niin silloin toimenpiteiden vaikutukset tulee arvioida.”

Ja jotta vaikutukset voidaan arvioida oikein, täytyy huomioida yksittäisen toimenpiteen lisäksi myös alueen aiempi maankäyttö ja tulevaisuuden suunnitelmat.

“Eihän yksi asia vaikuta yleensä kovin paljon, mutta sitten kun otetaan se kokonaisuus…”

Myös Suomessa saamelaisten oikeuksiin liittyvissä hallitusten esityksissä noudatetaan samaa tulkintaa.

Käytännössä maankäyttölupia myöntävät ja muut maankäyttöä suunnittelevat viranomaiset ovat vastuussa siitä, että huomattavaa haittaa ei synny. Niiden pitäisi siis pystyä tunnistamaan, milloin eri maankäyttöhankkeiden yhteisvaikutus saamelaiskulttuuriin muodostuu merkittäväksi.

Jos huomattavan haitan kynnys ylittyy, uusille hankkeille ei enää saa myöntää lupia.

MAANKÄYTTÖHANKKEISTA päättävillä viranomaisilla ei vaikuta olevan yhtenäistä käytäntöä siinä, miten ne arvioivat maankäytön vaikutuksia saamelaiskulttuuriin.

Sodankylässä rakennusvalvonnasta vastaava rakennustarkastaja Joni Kiemunki kertoo, että jokainen rakentamishanke arvioidaan ja luvitetaan lähtökohtaisesti erikseen, rakentamislain mukaisesti. Jos hankkeella voi olla merkittäviä vaikutuksia saamelaiskulttuuriin, kunta pyytää lausuntoja esimerkiksi saamelaisilta sidosryhmiltä. Kiemungin mukaan eri maankäyttömuotojen yhteisvaikutukset tulevat lupaprosessissa huomioiduksi näiden lausuntojen kautta.

Inarin kunnan tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela sanoo, että eri maankäyttömuotojen yhteisvaikutuksia ei huomioida yksittäisen rakentamisluvan käsittelyssä, koska rakentamislaissa ei ole sellaiseen perusteita.

Maankäytön yhteisvaikutuksia tarkastellaan silloin, kun kunnassa suunnitellaan strategista maankäyttöä, eli päätetään esimerkiksi kaavoituksesta tai rakennusjärjestyksestä. Silloin tietoa kumulatiivisista vaikutuksista kootaan saamelaisten ja muiden sidosryhmien antamien lausuntojen ja erilaisten kuulemisten kautta.

Kaivoslupia Suomessa myöntää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Uudessa kaivoslaissa on määritelty, että luvan hakijan pitää hakemusvaiheessa selvittää saamelaiskulttuuriin kohdistuvat vaikutukset.

Vastuu vaikutusten selvittämisestä on siis luvan hakijalla. Tukesin tehtäväksi jää arvioida kokonaiskuvaa ja harkita, ylittyykö huomattavan haitan kynnys. (Ryhmäpäällikkö Terho Liikamaan mukaan Tukes pyytää vaikutustenarviointia varten lausuntoja myös saamelaisilta ja neuvottelee tarvittaessa heidän kanssaan. Lisäksi lupakäsittelyssä käytetään apuna karttajärjestelmää, jossa voi tarkastella muuta maankäyttöä lupa-alueen ympäristössä.)

Metsätaloudesta saamelaisten kotiseutualueella päättää pitkälti Metsähallitus, sillä se omistaa 90 prosenttia alueen metsistä. Metsähallitus neuvottelee paliskuntien kanssa metsänkäyttösuunnitelmistaan. Metsähallitus ei kuitenkaan ole tehnyt kumulatiivisten vaikutusten arviointeja, vaikka saamelaiset poronhoitajat ovat sitä pyytäneet.

Viime vuonna Metsähallituksen luontopalvelut kertoi, että se tulee kehittämään kumulatiivisten vaikutusten arviointia. Tulevaisuudessa Metsähallitus pyrkii arvioimaan yksittäisten hankkeiden sijaan ”erilaisten hankkeiden kokonaisvaikutusta suhteessa saamelaiskulttuurin harjoittamisen edellytyksiin”.

Long Play kysyi, missä vaiheessa kumulatiivisten vaikutusten arvioinnin kehittäminen on. Metsähallituksen viestintäpäällikkö kertoi, että ”työ ei ole toistaiseksi edennyt” ja että ”asia on selvityksessä”.

Dosentti Leena Hansen katsoo, että viranomaiset eivät tällä hetkellä arvioi maankäyttöhankkeiden kumulatiivisia vaikutuksia riittävän kattavasti.

Hänen mukaansa pelkät saamelaistahoilta saadut lausunnot eivät riitä. Viranomaisen pitäisi hyödyntää työssä nykyistä kattavammin myös muita menetelmiä, kuten erilaisia paikkatietomenetelmiä, ja arvioida vaikutuksia yhteistyössä saamelaistoimijoiden kanssa.

Tällaisia kattavia vaikutusten arviointeja maankäytöstä päättävät tahot eivät kuitenkaan ole tehneet. Se tarkoittaa, että saamelaiskulttuuria on voitu heikentää ilman, että sitä on maankäytön lupaprosesseissa edes huomattu.

”[Kun] ei arvioida niitä kokonaisvaikutuksia, niin kaikki voi sanoa, että ei huomattavaa haittaa ole.”