Päätoimittajan vuosikatsaus

JOITAKIN VUOSIA sitten osallistuin hieman kummalliseen paneelikeskusteluun. Lavalla oli lisäkseni vain yksi keskustelija, Ydin-lehden päätoimittaja ja entinen demarikansanedustaja Arja Alho. Hän oli samalla myös paneelin vetäjä. Tarkoitus oli puhua pienlehdistä ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Alho korosti sekä kysymyksissään että vastauksissaan pienlehtien ja valtamedian erilaisuutta ja antoi ymmärtää, että pienissä lehdissä kaikki tehdään toisin kuin isoissa lehdissä, minkä vuoksi pienlehdet ovat niin arvokkaita.

Hän selvästikin oletti, että olisin samaa mieltä. Tuotin varmasti pettymyksen. Toistin ainakin kahteen kertaa, että olen kirjoittanut samankaltaisia pitkiä juttuja sekä isoihin että pieniin lehtiin, enkä näe itse journalistisessa työssä mitään eroa.

Totesin myös, etten tee pienlehtiä myöskään siksi, että haluaisin niiden olevan ikuisesti pienlehtiä. Olisi monella tapaa kivaa, jos lukijoita olisi enemmän.

Lehden pienuus kun tarkoittaa yleensä aina myös pientä budjettia. Jos kirjoittajille ei ole varaa maksaa kunnon liksoja, he siirtyvät ennen pitkään työskentelemään jonnekin muualle tai vaihtavat alaa.

RAHA LIITTYY myös journalistiseen laatuun: etenkin tutkivan journalismin tekeminen on hidasta ja työvoimaintensiivistä puuhaa, suomeksi sanottuna siis kallista. Mutta juuri sellaiseen journalismiin me Long Playssa haluamme ja aiomme satsata, vaikka emme rahassa kylvekään.

Panostamme pitkäkestoisiin juttuprojekteihin, joihin liittyy paljon epävarmuuksia. 
Pidämme myös kiinni piinallisen pikkutarkasta toimituskulttuuristamme: jokainen iso juttu käy läpi päivien editointiprosessin, jossa punnitaan jokaisen virkkeen, sanan ja argumentin tehoa ja tarpeellisuutta.

Joku voisi ajatella, että vähemmälläkin tulisi riittävän hyvää. Yksi muissa hommissa työskentelevä ystäväni on keksinyt moton, joka sopii hänen mielestään kaikkiin töihin: ei pidä tavoitella kympin suoritusta, kasi plussa riittää, kukaan ei huomaa eroa.

Valitettavasti tuollainen ajattelu ei sovi Long Play -juttujen tekemiseen lainkaan. Jos haluamme erottua muista suomalaisista medioista, perfektionismi on ainoa vaihtoehtomme. Emme kilpaile nopeudella, määrällä tai tekoälyllä, vaan yksinomaan laadulla.

Uskon, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka näkevät eron kympin ja kasi plussan journalismin välillä.

NÄINÄ AIKOINA hitaahko julkaisutahti tuntuu ainakin journalismin tekijän näkökulmasta luksukselta: kun ei ole pakko julkaista koko ajan kaikkea, voimme keskittyä tekemään huolella sen, minkä teemme.

Palautteen perusteella tiedän, että juuri sitä myös lukijamme kaipaavat.

Aina välillä mietin jaottelua lukijoiden tarpeista, jonka Ilkka Malmberg teki aikoinaan kirjassa Journalismia! Journalismia? Filosofi Jürgen Habermasiin tukeutuen Malmberg jakoi lukijat karkeasti kahteen ryhmään.

Yhdet haluavat kuulla mahdollisimman nopeasti faktat: numerot, nimet ja lausunnot. Habermasilaisittain sanottuna heillä on tekninen tiedonintressi.

Toiset taas kaipaavat lehtijutuilta tulkintaa, kokonaiskuvaa ja tunnetta. Näiden lukijoiden tiedonintressi on hermeneuttinen.

”Heille uutinen ei ole kerrottu, kun siitä on sanottu faktat. Heille esimerkiksi Ruandan pakolaisongelma tulee todelliseksi vasta, kun he ovat lukeneet siitä reportaasin ja nähneet kuvia”, Malmberg kirjoitti.

Tuosta kirjoituksesta on pian 30 vuotta. Sen jälkeen juttujen tekemisen ja julkaisemisen tahti on journalismissa kiihtynyt valtavasti. Samalla nopeisiin uutisiinkin on alkanut tulla yhä enemmän myös Malmbergin kaipaamaa tulkintaa: toimittajat tehtailevat uutisanalyyseja ja ilmestyvät podcasteihin ja tv-studioihin selittämään, mitä mistäkin pitää nyt ajatella.

Periaatteessa kannatan lämpimästi ajatusta, että toimittaja ei tyydy vain luettelemaan faktoja vaan yrittää myös ymmärtää ja tulkita niitä. Mutta ymmärtäminen ja tulkinta vaativat aikaa.

Nyt monissa medioissa oletuksena tuntuu olevan, että se hoituu keneltä hyvänsä silmänräpäyksessä, perustyön ohessa. Pahimmillaan toimittajista tulee joka asian kommentaattoreita, pundiitteja, ja eniten omaa ääntään rakastavat ovat valmiit puolustamaan milloin mitäkin näkökantaa, kunhan se on vain kärkäs ja saa huomiota.

Me Long Playssa lupaamme jatkossakin toimia hitaammin ja harkitummin.

Toivon, että viihdyt juttujemme parissa. Jos pidät niistä, vinkkaa olemassaolostamme ihmeessä myös ystävävillesi. Jokainen tilaaja on meille arvokas. 

Koko toimituksen puolesta toivotan hyvää vuotta 2026!