Lyhyet

Oikeus hylkäsi Long Playihin linkittäneiden toimittajien syytteet

27.3.2018

Ahvenanmaan käräjäoikeus on hylännyt Nya Åland -lehden entistä toimittajaa ja päätoimittajaa vastaan nostetut syytteet kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Syytteet perustuivat siihen, että Nya Åland oli linkannut uutisensa Long Playn juttuun, jossa kerrottiin rikoksesta epäillyn nimi.
 
Oikeusjutun taustalla on Long Playn helmikuussa 2016 ilmestynyt artikkeli perinteikkään turkulaisen elokuvateatterin Dominon erikoisista vaiheista. Juttu kertoo siellä ilman lupaa klassikkoelokuvien piraattikopioita esittäneen Tom Appelqvistin toiminnasta ja häneen kohdistuneesta rikostutkinnasta.

Appelqvist oli mennyt naimisiin Dominon kiinteistön omistaneen, yli 80-vuotiaan ja muistisairaudesta kärsineen naisen kanssa.

Jutun julkaisun jälkeen Maarianhaminassa ilmestyvä Nya Åland teki uutisen sen pohjalta. Nya Åland ei kuitenkaan julkaissut uutisessaan lainkaan Appelqvistin nimeä, toisin kuin Long Play.

Maakuntasyyttäjä Ina Johansson vaati Nya Ålandin entiselle päätoimittajalle ja entiselle toimittajalle rangaistusta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, koska lehti kertoi rikosepäilystä, ja kunnianloukkauksesta, koska lehti kertoi avioliitosta.

Johansson perusteli rangaistusvaatimustaan sillä, että Nya Ålandin nettiuutisessa oli linkki Long Playn juttuun ja että LP:n jutussa Appelqvistin nimi mainitaan jo ilmaisessa lukunäytteessä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei Nya Ålandin julkaisemien tietojen ole edes väitetty olevan virheellisiä. Se, että joku voi muualta selvittää jutussa mainitun rikoksesta epäillyn nimen, ei oikeuden mukaan ollut rangaistavaa.

Oikeus otti huomioon, että Appelqvist oli antanut haastattelun Long Playlle, ja huomautti myös, että journalistien eettiset periaatteet edellyttävät lähteenä käytettyyn juttuun viittaamista.

Long Play perusteli nimen julkaisua sillä, että Appelqvist oli jo aiemmin esitellyt elokuvateatteritoimintaansa julkisuudessa. Long Playta kohtaan Appelqvist ei ole esittänyt vaatimuksia, eikä sen toimituskuntaa epäilty asiassa mistään rikoksesta.

Käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi käräjätuomari Pia Jacobsson. Syytteiden hylkäämisestä kertoi myös Nya Åland.

Lue "Tämä mies on vaarallinen" täältä.