Long Playn päiväkirja: Hidas onkin yllättävän nopeaa

Joitain vuosia sitten olin hieman stressaantunut ja pakka tuntui niin sanotusti hajoavan. Ystäväni suositteli silloin erästä tehtävänhallintasovellusta, johon listataan kaikki mitä pitää tehdä ja muistaa, jotta ei tarvitse koko ajan palauttaa asioita mieleen. Otin sen käyttöön ja aloin listata. Huomasin heti, miksi kuviot ovat pielessä. Listani oli mielettömän, käsittämättömän pitkä. Kun se oli olevinaan valmis, aivoni suoltivat vielä päivien ajan kymmeniä tehtäviä jostain alitajunnan pohjilta. 

Se sovellus opetti minut tekemään töitä järkevämmin.

Long Playn kaltaisessa työpaikassa järkevämpi on erityisen tärkeää, koska tehtävää on niin paljon. Tämä on nyrkkipaja, jossa kaikki tekevät kaikkea. Ei ole koskaan mitään toista ”osastoa” missä asioista vastataan, me olemme itse se osasto. Kun päätimme, että kirjoittaisin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi päiväkirjaa tavallisesta viikosta, huomasin heti alkuun, että tavallinen päiväni on sellainen sillisalaatti, ettei kukaan jaksa siitä lukea kokonaisen viikon ajalta.

Esimerkkipäivä: toimittaja Riku Siivonen kävi toimistolla ja käsittelimme hänen tulevan juttunsa pointteja fläppitaululla. Teimme juttuun liittyvän tietopyynnön, jolla oli kiire, sillä viranomaiset ovat alkaneet hidastella tiedonjakelussa. Kävimme päätoimittaja-Ilkan kanssa lounaalla korttelin päässä ja haaveilimme siitä, mitä tekisimme jos meillä olisi uusi toimittaja (enemmän ja parempia juttuja, tutkivia hankkeita, keskittymistä tiettyihin teemoihin!). Vastasin kahteen juttuvinkkiin ja kolmeen palautteeseen ja sovin lähteen kanssa tapaamisen loppuviikolle. Puhuin Karoliinan kanssa helmikuun jutusta ja ajastimme kirjoittamista kaksi tuntia. (Karoliina kertoi, mitä hänen pitäisi tehdä, ja minä lupasin kysyä kahden tunnin kuluttua, mitä on tehtynä. Ihmisen saa tekemään tällä metodilla mitä vain, nytkin 4300 merkkiä lehtijuttua.) Karoliinan kirjoittaessa ideoin perjantaikirjeeni aiheen ja ehdin naputella sen ensimmäisen jakson. Lisäsin julkaisujärjestelmässämme ylimääräisiä tilauskuukausia lahjaksi lukijoille, jotka olivat ostaneet LP: lahjaksi. Luin taustoja loppuviikon haastattelua varten, sovin kaksi koulutusta keväälle, laskin yhden kurssin budjetin, vastasin yli kymmenelle lukijalle tilauksiin liittyviin kysymyksiin, puhuin Hannan ja Ilkan kanssa ympäristötoimituksen tulevista aiheista, meilasin amerikkalaiskollegalle konferenssireissusta ja kirjoitin tekstejä somepostauksiin.

Kun kirjoitan itse pitkää juttua, valtaosan tästä hoitaa joku muu.

Usein ihmiset kuvittelevat, että työskentely hitaan journalismin julkaisussa on rauhallista. Saa oikein kunnolla ajatella ja syventyä! No, juttuja tehdessä on tietysti pakkokin ajatella ja syventyä. Mutta kyllä sekin tapahtuu lopulta melkoisessa paineessa. Noin keskimäärin hitaan journalismin tekeminen on osoittautunut todella… nopeaksi.
Ulospäin näkyvät tietysti vain valmiit jutut. Niin kuuluukin: kaikki se muu sälä on niille alisteista. Mutta jotta joku lukisi juttuja, täytyy ideoida, editoida, kuvittaa, äänittää, markkinoida, julkaista, päivittää ja pyörittää yritystä.
Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta olisi ihanaa jos meitä olisi enemmän. 
Sen vuoksi meillä on käynnissä Toimittaja tuhannella -kampanja: jos saamme tuhat uutta tilausta, palkkaamme uuden tutkivan toimittajan. Lähde mukaan täällä!