Lyhyet

Kuka puhuu valaiden äänellä?

27.1.2017

Verkostoitumispalvelu LinkedInin kuvassa hymyilee viehättävästi tummatukkainen, keski-ikäinen mies. Hänen nimensä on Rudy Rallis, ja koulutukseksi ilmoitetaan Columbia Business School.

Aiemmin Rallis on LinkedInin mukaan työskennellyt viestinnän ja mainonnan alalla, mutta jo kahdeksan vuotta on ehtinyt kulua ympäristönsuojelun parissa: environmental services. Rallis on kreikkalaisen Attica-eläintarhan osaomistaja.

Suomalaisessa mediassa hän puhuu usein valaiden, tarkemmin sanottuna pullokuonodelfiinien, äänellä. Atticaan päätyivät tamperelaishuvipuisto Särkänniemen neljä delfiiniä viime syksynä.

Särkänniemi sulki kävijäkadosta kärsineen delfinaarionsa syksyllä 2015. Sitä ennen Long Play oli jutussaan ”Veden vangit” kertonut, että delfinaarion historia oli täynnä valheita ja poikaskuolemia.

ELÄINOIKEUSJÄRJESTÖT OLIVAT moittineet Attican oloja ja syyttäneet sitä säännösten rikkomisesta. Särkänniemi siirsi silti delfiinit sinne suomalaisviranomaisen luvalla ja yritti tehdä operaation salaa.

Kirjoitin aiemmin, kuinka suomalaisen median oli mahdotonta löytää riippumattomia asiantuntijoita kommentoimaan siirtoa ja eläinten oloja Atticassa. Lähteeksi kelpasivat kyllä toimittajien omat havainnot, Särkänniemen palkkaama eläinlääkäri – ja tietenkin Rudy Rallis.

Heti kun delfiinit oli tuotu Atticaan, Rallis arvioi, että ne tulevat nauttimaan olostaan.

Torstaina Attica tiedotti suru-uutisesta: yksi Särkänniemestä tuoduista delfiineistä oli kuollut, tiedotteen mukaan sydänpysähdykseen. Aamulehti julkaisi samana päivänä uutisen, jossa äänessä oli jälleen Rallis.

Rallisin mukaan eläintarhan henkilökunta oli surun murtama. Mutta hän osasi arvioida myös pienentyneen delfiinilauman mielenmaisemaa.

Delfiineissä ei Rallisin mukaan havaittu ”kerta kaikkiaan mitään merkkejä” stressistä.

”On kamala sanoa, mutta ne vaikuttivat iloisilta”, Rallis sanoo lehdessä. Muita haastateltuja jutussa ei ole.

Aiemmin eläinten oloja kehunut Rallis sanoo Aamulehdessä yllättäen, että kylmä sää on saattanut myötävaikuttaa delfiinin kuolemaan.

ELÄINSUOJELUJÄRJESTÖ ANIMALIA vaati perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa, että Attican loput delfiinit on siirrettävä turvakotiin. Sellaista Animalia oli yrittänyt esittää Särkänniemelle eläinten ollessa vielä siellä.

”Delfiinien siirto paikkaan, jossa eläinten hyvinvoinnista vastaavat viranomaiset eivät pysty valvomaan lakien toteutumista, oli vastuutonta sekä Särkänniemeltä että Suomen lupaviranomaisilta”, Niina Lätti Animalian valasryhmästä sanoo tiedotteessa.

Hän sanoo Long Playlle, etteivät Attican eläintenhoitotaidot vaikuta kovinkaan vakuuttavilta.

”Aluksi Rallis vakuutteli, että hyvin menee ja eläimet pärjäävät. Sitten hän sanookin, että kylmyys saattoi vaikuttaa eläimen kuolemaan. Pahaltahan se kuulostaa.”

Lataa toimittaja Ann-Mari Huhtasen artikkeli ”Veden vangit” ilmaiseksi:
PDF
EPUB