Kommentti: Viranomaiset ovat toistuvasti laistaneet saamelaisia koskevista velvoitteistaan – mikä avuksi?

Suomi on saanut YK:lta useita moitteita siitä, ettei se ole riittävästi osallistanut saamelaisia päätöksentekoon heitä itseään koskevissa asioissa, kirjoittaa Lotta Närhi. 

KUULIN HILJATTAIN eräästä tapauksesta, joka sai epäilemään Suomen kykyä turvata alkuperäiskansa saamelaisten oikeuksia.

Kyse oli malminetsintäluvasta, jonka Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes myönsi Geologian tutkimuskeskukselle vuonna 2016. Lupa sijoittui Käsivarren Lappiin, saamelaisten poronhoitajien perinteisille laidunmaille.

Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaan tällaiselle hankkeelle tulisi pyrkiä saamaan saamelaisilta niin sanotun FPIC-periaatteen mukainen ennakkosuostumus. (FPIC viittaa sanoihin free, prior and informed consent – vapaa, tietoon perustuva ennakkosuostumus.) Suostumuksen saaminen edellyttää kahta asiaa: saamelaiskulttuuriin kohdistuvien vaikutusten selvittämistä sekä neuvottelemista saamelaisten kanssa.

Tukes ei kuitenkaan tehnyt selvityksiä. Se ainoastaan pyysi paikalliselta paliskunnalta ja saamelaiskäräjiltä lausunnot ja järjesti pari neuvottelutilaisuutta. Saamelaiset ilmoittivat vastustavansa malminetsintää, mutta lupa myönnettiin silti.

Saamelaiset valittivat päätöksestä. Tapaus eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen.

Lopulta saamelaiset kääntyivät YK:n lapsen oikeuksien komitean sekä taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitean puoleen. Siellä heitä avusti kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin.

Scheinin otti Käsivarren tapauksen puheeksi, kun haastattelin häntä juttuun, joka käsittelee Jasper Pääkkösen ja hänen bisneskumppaneidensa luksushotellihanketta Inarin Nanguniemessä. Siinäkään tapauksessa viranomaiset eivät selvittäneet kaavasuunnitelmien vaikutuksia saamelaiskulttuuriin. Saamelaisten kanssa ei myöskään neuvoteltu. Halusin kuulla, mitä Scheinin ajatteli prosessista.

Väärin meni, hän totesi.

Ja niin meni myös Käsivarren malminetsintäluvan tapaus.

Vuonna 2024 YK:n komiteat totesivat malminetsintälupaa koskevissa ratkaisuissaan, että Suomi oli loukannut lapsen oikeuksien yleissopimusta sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaa kansainvälistä yleissopimusta. 

”Olen erityisen pettynyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen siinä tapauksessa”, Scheinin sanoi. ”KHO pani oman arvovaltansa sen taakse, että tässä on noudatettu FPIC:iä ja alkuperäiskansajulistusta, vaikka oli selvää että ei ollut.”

”Kaivosviranomainen oli vain järjestänyt kuulemistilaisuuden, jossa saamelaisille oli kerrottu, että tällainen hanke nyt on.”

TILANNE ON pitkän aikaa ollut kestämätön.

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset asettavat viranomaisille velvoitteita, joita on noudatettava aina kun suunnitteilla on saamelaisten asemaan vaikuttavia toimenpiteitä.

Silti toistuvat esimerkit ovat osoittaneet, että viranomaiset eivät aina toimi velvoitteidensa mukaisesti. Ja kuten professori Scheininin mainitsema esimerkki osoittaa: edes tuomioistuimet eivät aina ole osanneet edellyttää viranomaisilta riittäviä toimia saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi. 

YK:n ihmisoikeussopimusten valvontaelimet ovat toistuvasti kehottaneet Suomea korjaamaan tilanteen. Toistaiseksi korjaustoimet ovat jääneet puolitiehen.

Sanna Marinin (sd.) hallitus uskoi, että paras lääke olisi ihmisoikeusnormien kirjaaminen suoraan suomalaisiin lakipykäliin.

Esimerkiksi saamelaiskäräjälaki on kyllä vuodesta 1995 velvoittanut viranomaisia neuvottelemaan käräjien kanssa saamelaisten asemaan vaikuttavista toimenpiteistä. Laki ei kuitenkaan ole kovin konkreettisesti ohjannut sitä, miten viranomaisten tulisi neuvotteluissa menetellä. 

Vuonna 2022 Marinin hallitus antoi saamelaiskäräjälaista esityksen, jossa viranomaisia koskevaa neuvotteluvelvoitetta olisi laajennettu. Neuvotteluissa pitäisi myös pyrkiä saavuttamaan yksimielisyys tai saamelaiskäräjien suostumus. 

Esimerkiksi maankäyttökysymyksissä viranomaisten tulisi myös selvittää kaikkien kyseiselle alueelle kohdistuvien toimien yhteisvaikutus saamelaiskulttuuriin – ei siis vain arvioitavana olevan hankkeen. Saamelaiskulttuurin heikentäminen olisi kiellettyä.

Marinin hallituksen esitys jumittui lopulta perustuslakivaliokuntaan, joka jätti lakia koskevan mietintönsä laatimatta ajanpuutteeseen vedoten. Uudistus jäi seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Kun Petteri Orpon (kok.) hallitus sitten antoi oman esityksensä saamelaiskäräjälaista, viranomaisten neuvotteluvelvoitteen laajennus ja neuvottelumenettelyjä koskevat kohdat olivat yhä mukana. Sen sijaan saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa ja vaikutustenarviointia koskevat säännökset oli pudotettu laista pois.

Hallituksen esityksen mukaan näin oli tehty ”kompromissina” ja ”säännöksen keventämiseksi”.

Se kuulostaa aika ristiriitaiselta.

Saamelaiskäräjälain uudistus oli kokonaisuudessaan merkittävä onnistuminen Orpon hallitukselta. Laajempi neuvotteluvelvoite ja erityisesti saamelaiskäräjävaalien äänioikeuden perusteisiin tehdyt muutokset olivat saamelaisten itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeitä.

Mutta miksi tehdä ”kompromissi”, jonka myötä kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet viedään lakiin vain osittain? Sehän näyttää vähän siltä, että ei niitä kaikkia sentään haluta noudattaa.

On vaikea sanoa, mikä merkitys poistetuilla säännöksillä lopulta on käytännössä.

Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset sitovat viranomaisia saamelaiskäräjälain pykälien sisällöstä riippumatta – aivan kuten tähänkin saakka. Saamelaiskulttuurin heikentämiskielto ja vaikutustenarviointia koskeva velvoite ovat voimassa joka tapauksessa.

Toisaalta lakiahan kiristettiin juuri siksi, etteivät viranomaiset ole aina noudattaneet velvoitteitaan. Itse ajattelen, että se johtuu ainakin osittain siitä, että kansainvälisen oikeuden periaatteet eivät ole näkyneet suomalaisissa laeissa ja viranomaisohjeistuksissa riittävän selkeästi. 

Ja kääntäen: mitä tarkemmin periaatteet saadaan kirjattua suoraan niihin pykäliin, jotka viranomaisten työtä ohjaavat, sitä todennäköisemmin niitä tullaan myös noudattamaan.

Nyt tuo työ jäi saamelaiskäräjälain uudistuksessa hieman vaiheeseen. 

VIIME VUODEN LOPULLA Suomen valtion ja saamelaisten välillä alkoi uusi aikakausi, kun saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovutti loppuraporttinsa. Kyseessä on Suomen historian kattavin selvitys saamelaisten kokemasta syrjinnästä ja oikeuksien loukkauksista.

Loppuraportti sisälsi kymmeniä ehdotuksia toimenpiteiksi, joita saamelaisten hyvä tulevaisuus Suomessa edellyttää. Myös niissä nostettiin esiin saamelaisten oikeus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon: 

Uuden saamelaiskäräjälain ja siihen sisältyvän yhteistoiminta- ja neuvotteluvelvollisuuden periaatteet tulee sisällyttää kaikkeen lainsäädäntöön, viranomaismääräyksiin ja -toimiin, jotka voivat vaikuttaa saamelaisiin. 

Lait tulee yhteensovittaa kansainvälisessä alkuperäiskansaoikeudessa hyväksytyn FPIC-periaatteen [...] kanssa.

Totuus- ja sovintokomission työ saa kiitosta myös professori Martin Scheininilta.

Hänen mielestään kaikkien päättäjien tulisi lukea komission loppuraportti ja sen toimenpidesuositukset ajatuksella läpi.

Niin tehdäänkin paraikaa parlamentaarisessa työryhmässä, jonka valtioneuvosto asetti viime marraskuussa. Työryhmän tehtävä on arvioida suosituksia ja linjata, miten niiden toimeenpanoa voidaan käytännössä edistää. Ryhmän pääsihteerinä toimii entinen pääministeri Antti Rinne ja siinä on edustajia kaikista eduskuntapuolueista.

Scheinin sanoo, että työryhmä voi toimia Suomessa käänteentekevänä voimana. Hänen omat odotuksensa eivät kuitenkaan ole korkealla.

”En voi luottaa Suomen poliittiseen prosessiin, että se tälläkään kertaa ottaa tästä tilaisuudesta vaarin. Asialle on pantu sellainen poliittinen päällystakkityöryhmä, joka ehkä hautaa koko asian tai vesittää totuus- ja sovintokomission ehdotukset.”

”Mutta Suomella on tilaisuus ottaa toinen suunta.”

Parlamentaarinen työryhmä antaa omat toimenpide-ehdotuksensa tämän vuoden marraskuussa.

Koneen säätiö tukee Long Playn metsätoimitusta.