Kenen kultasormus jäi Neuvostoliittoon?

Viime kesänä Viipurin läheltä löytyi kultasormus vuodelta 1937. Siinä luki Alma. Long Play on yrittänyt selvittää, kuka Alma oli. Arvoitus ei ole vielä ratkennut, ja nyt kaipaamme lukijoiden vinkkejä.

Teksti: Antti Järvi, Ilkka Karisto

Kesäkuussa 2017 pietarilainen Yan Kuznetsov retkeili ystäviensä kanssa Viipurinlahdella Kubenskin saaressa ja näki maassa jotain kimaltavaa. Sammalikosta löytyi kultasormus, johon oli kaiverrettu nimi Alma ja päiväys 5–11–37.

Kuznetsov teki Facebook-päivityksen, jossa hän etsi sormuksen omistajan sukulaisia. Hän oletti Alman olleen suomalainen. Vuonna 1937 Kubenskin saari kuului vielä Suomelle ja se tunnettiin nimellä Santasaari.

Yli tuhat suomalaista jakoi Kuznetsovin päivityksen, ja monet viestimet, muun muassa Helsingin Sanomat, kertoi asiasta. Sormuksen omistaja ei kuitenkaan selvinnyt.

Kun löydöstä oli kulunut vuosi, Long Play päätti yrittää selvittää, kenelle sormus on kuulunut. Entä kuka oli tämä Alma? Minkälaisen elämän hän ja hänen sulhasensa elivät? Voisiko jompikumpi jopa olla vielä elossa? Ja miten ihmeessä sormus sattui jäämään vuosikymmeniksi sammalmättäälle rajan taakse?

Vielä emme ole löytäneet sormuksen omistajaa emmekä oikeaa Almaa, mutta arkistoissa vierailu on osoittautunut yllättävän koukuttavaksi. Sormuksen arvoituksen kautta aukeaa lavea siivu historiaa. Siksi kerromme nyt kaiken, minkä sormuksesta tiedämme, ja kutsumme lukijat mukaan: jos joku nokkelikko onnistuu johdattamaan meidät oikeille jäljille, hän saa palkinnoksi Long Playn ikuisen tilauksen sekä huomattavan paljon kunniaa ja ylistystä kaikissa kanavissa.

Tavallista enemmän kultaa

Etunimen ja päivämäärän lisäksi kultasormus sisältää muitakin vihjeitä. Merkintä NW paljastaa, että sormus on ostettu Helsingistä Westerbackin kultasepänliikkeestä. Perinteikäs kello- ja kultasepänliike on edelleen olemassa, mutta valitettavasti siltä ei löydy yli 80 vuoden takaisia asiakastietoja. Merkintä H6 kertoo puolestaan, että sormus on valmistettu vuonna 1937. Merkinnöistä selviää myös, että sormukseen on käytetty kultaa tavallista enemmän.

”Se kertoo mielestäni ostajan yhteiskuntaluokasta tai varallisuudesta”, sanoo Westerbackin nykyinen toimitusjohtaja Katja Warborn.

Sormus on luultavasti kihlasormus. Suomessa on perinteisesti ollut tapana, että pariskunnan molemmat osapuolet hankkivat kihlasormuksen ja myöhemmin vihkimisen yhteydessä nainen saa lisäksi vihkisormuksen. Tämä käytäntö ei kuitenkaan ole kiveen hakattu, joten yhtä hyvin kyseessä voi olla vihkisormus.

Kihlasormuksen omistajan jäljittäminen on hankalampaa kuin vihkisormuksen. Kihlautumisia on nimittäin harvoin merkitty seurakuntien virallisiin rekistereihin, ellei pariskunnalla sitten ole ollut lapsia. Seurakuntien tiedoista ei ole Alman jäljittämisessä muutenkaan paljon apua: vihkimisistäkään ei ole minkäänlaista valtakunnallista keskusrekisteriä, ja esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymästä tietoja luovutetaan vain jälkeläisille sukututkimusta varten.

Ennen – kuten nykyäänkin – kihlauksesta ja vihkimisestä on kuitenkin voinut kuuluttaa sanomalehdessä. Siksi arvelimme, että lehtien arkistot olisivat yksi tapa päästä Alman ja hänen puolisonsa jäljille. Etsimme kihla- ja vihki-ilmoituksia Helsingin Sanomista, Uudesta Suomesta, Hufvudstadsbladetista, Suomen Sosialidemokraatista, tamperelaisesta Aamulehdestä ja Viipurin seudun suurimmasta päivälehdestä Karjalasta, mutta marraskuussa 1937 kihlautumisesta tai naimisiin menosta ei ollut ilmoittanut yksikään Alma.

On hyvin mahdollista, että sormus on kadonnut sota-aikana. Toinen maailmansota alkoi kaksi vuotta sormuksen hankkimisen jälkeen, ja Säkkijärven kuntaan kuuluneessa Santasaaressa käytiin taisteluita sekä talvisodassa että jatkosodassa. Yan Kuznetsov kertoo löytäneensä sormuksen juoksuhaudan reunamilta. Lähistöllä oli ammusten hylsyjä. Olisiko Alman puoliso kuollut saareen?

Kansallisarkisto pitää tietokantaa Suomen sodissa 1939–45 kuolleista. Tietokannan mukaan Santasaaressa kaatui vain kolme sotilasta: sotamies Karl Hemming Lindholm elokuussa 1941 ja korpraali Reino Turkki sekä alikersantti Salomon Ahtiainen heinäkuussa 1944.

Reino Turkki vaikutti lupaavalta. Hänen kotikunnakseen oli merkitty Vuoksela, joka sijaitsee Karjalankannaksella, Viipurin itäpuolella. Ja kun etsimme Siirtokarjalaisten tie -osoitehakemistosta naisia, joiden sukunimi on Turkki, löysimme peräti kaksi Alma Turkkia. Toinen heistä oli muuttanut sodan jälkeen luovutetuilta alueilta Lempäälään, toinen Lohjalle.

Mutta nämä johtolangat johtivat harhaan. Sodassa kuolleista löytyy tarkempia tietoja Kansallisarkistossa säilytettävistä kantakorteista, joita on laadittu kaikista asevelvollisista. Reino Turkin kantakortista selvisi, että hän oli kyllä ollut naimisissa, mutta hänen vaimonsa ei ollut nimeltään Alma vaan Hilma. Myös sotamies Lindholmin ja alikersantti Ahtiaisen puolisot olivat erinimisiä.

Hieman myöhemmin löysimme tiedon neljännestä sodan aikana Santasaaressa kuolleesta. Kesän 1944 perääntymisvaiheessa Santasaarta puolustaneen joukko-osaston sotapäiväkirjasta selviää, että 9. heinäkuuta saarella kuoli Reino Turkin lisäksi toinenkin suomalaissotilas, korpraali Edvard Ketola. Kansallisarkiston tietokannassa hänen kohdallaan mainitaan vain kuolinkunta Säkkijärvi. Ketola oli naimisissa, mutta ei hänkään Alman kanssa.

Kesän 1944 sekavuus

Kesä 1944 voi kuitenkin olla avain arvoituksen ratkeamiseen. Se oli sekavaa aikaa, ja silloin Santasaaren läpi kulki paljon sotilaita. Neuvostoarmeija oli aloittanut Karjalankannaksella suurhyökkäyksen ja rynni voimalla eteenpäin. Umpiväsyneet suomalaiset perääntyivät kaottisesti, ja miehistötappiot olivat suuret.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla Santasaaresta hieman kaakkoon sijaitsevalla Teikarsaarella käytiin rajuja taisteluja, joissa kuoli noin 150 suomalaista sotilasta. Viitisenkymmentä jäi venäläisten vangeiksi, mutta noin 300 sotilasta pääsi pakoon. On todennäköistä, että osa heistä on uinut mantereelle Melansaaren ja Santasaaren kautta, koska siten matka on selvästi lyhin. Tuohon aikaan Santasaarelta pääsi mantereelle siltaa pitkin.

Ei olisi mitenkään outoa, että pakomatkan aikana joku olisi kadottanut tai unohtanut sormuksensa sammalmättäälle. Tai saattoihan olla, että jollakulla oli mukanaan kaatuneen toverinsa kultasormus, joka sitten pääsi hukkumaan. Mutta vaikka nämä arvelut osuisivat oikeaan, Alman puolison nimen selvittäminen ei siltikään olisi helppoa. Ensin pitäisi tietää kaikkien alueella liikkuneiden sotilaiden nimet ja sitten etsiä yksitellen heidän kantakorteistaan puolisoiden nimet.

Hankalaa etsintää arkistosta

Sodanaikaisten joukko-osastojen miehistöluetteloja ei ole arkistoitu keskitetysti mihinkään. Niitä voi löytää Kansallisarkistossa säilytettävistä kirjallisista päiväkäskyistä ja muista sota-ajan dokumenteista.

Tässä etsintää hankaloittaa se, että kesällä 1944 Viipurinlahden saarilla liikkui sotilaita monista eri joukko-osastoista ja kriittisimmissä vaiheessa lisävahvistukseksi tuotiin saksalaisiakin: ahtaalle ajautunut Suomi pyysi apua aseveljeltään, ja Saksa siirsi Suomeen kaikkiaan kymmenentuhatta sotilasta. Niinä päivinä, jolloin puna-armeijan hyökkäys sai lähisaarilla suomalaiset sotilaat hyppimään mereen, Santasaaren puolustamisesta oli päävastuussa saksalaisten Greif-divisioona.

Sotatoimet Viipurinlahdella loppuivat 10. heinäkuuta, eikä Neuvostoliiton armeija ehtinyt edetä Santasaareen asti vaan jäi asemiin naapurisaarille. Suomalaisten torjuntavoittoa pidetään merkittävänä, sillä jos venäläiset olisivat tulleet mantereelle asti, he olisivat päässeet hyökkäämään kannaksella taistelleiden suomalaisjoukkojen selustaan.

Kenties täysin hakoteillä

Voi toki olla, että olemme täysin hakoteillä. Ehkä sormus on jäänyt saareen jo sotia edeltävinä vuosina. Santasaaresta on lyhyt matka mantereelle, joten siellä lienee käynyt esimerkiksi retkeilijöitä. Partioleirejä saaressa ainakin järjestettiin. Ja vaikka sormus olisikin kadonnut sodassa, yhtä hyvin se on voinut tapahtua talvisodan taisteluissa tai esimerkiksi silloin, kun suomalaiset jatkosodan viimeisinä viikkoina vahvistivat Santasaaren puolustusta miinoittamalla ja vetämällä maastoon piikkilankaa.

Taistelujen tauottua Santasaarta pitivät hallussaan jalkaväkirykmentti 58:n eri komppaniat (9., 11., 3. ja 2.). Elokuun 1944 lopulla saari luovutettiin sotapäiväkirjan mukaan ”rannikkorykmentti 1:lle”. Kyseessä lienee 1. rannikkodivisioonaan kuulunut rannikkojalkaväkirykmentti 1 (RJR 1). Välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19. syyskuuta 1944. Sen jälkeen Santasaari ja koko Karjalankannas luovutettiin Neuvostoliitolle. On tietysti mahdollista, että sormus on kulkeutunut saareen senkin jälkeen, pitkänkin ajan kuluttua, vaikkapa jonkun evakon tekemän kotiseutumatkan yhteydessä.

Alkoi vaikuttaa selvältä, että Alman ja hänen puolisonsa henkilöyden selvittäminen on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Jokusen mahdollisen pariskunnan onnistuimme löytämään, mutta noidenkin parien osalta selvitykset ovat vasta alussa.

Kaksi pariskuntaa

Palasimme vielä lehtiarkistojen pariin sillä oletuksella, että syksyllä 1937 kihloihin mennyt pariskunta on viettänyt häitään viimeistään seuraavana kesänä – sellainen oli maan tapa.

Jotkut lehdet julkaisivat ilmestymisalueellaan sijainneiden seurakuntien listauksia, joissa kerrottiin, ketkä seurakuntalaiset oli kuulutettu avioliittoon ja ketkä oli vihitty.

Kävimme läpi Ilta-Sanomat marraskuusta 1937 kesäkuuhun 1938, sillä lehti julkaisi viikoittain kuulutus- ja vihkimislistat kolmesta suuresta helsinkiläisestä seurakunnasta: Pohjoisesta suomalaisesta seurakunnasta, Eteläisestä suomalaisesta seurakunnasta ja Sörnäisten suomalaisesta seurakunnasta. Lisäksi se listasi siviilirekisterissä vihityt. Näin löytyi seitsemän pariskuntaa, joissa naisen nimi oli Alma.

Lisäksi kävimme läpi oikeusministeriön julkaisemat luettelot tehdyistä avioehtosopimuksista syksyn 1937 ja kevään 1939 välillä. Näin löytyi vielä neljä helsinkiläistä pariskuntaa, joissa naisen nimi oli Alma. Seuraavaksi selvitimme kunkin miehen syntymäajat ja tilasimme heidän kantakorttinsa nähdäksemme, oliko mies kenties palvellut Santasaaren lähettyvillä tai syntynyt sielläpäin.

Näistä mahdollisista ehdokkaista suljimme nopeasti pois neljä pariskuntaa. Viisi pariskuntaa totesimme mahdollisiksi, vaikka syntymäpaikka tai miehen palvelushistoria ei viitannutkaan siihen, että sormus olisi päätynyt Viipurinlahdelle. Kyseiset pariskunnat ovat (siltä varalta, että joku tietää sormuksen kadonneen joltain noista pareista):

– Arvo Tuomas Aleksander Reponen ja Alma Eufrosyne Salava
– Sulo Birger Björkman ja Alma Aurora Ekström
– Martti Johannes Jyry ja Alma Lyydia Heinonen
– Albin Algot Bergman ja Alma Regina Sjögren
– Toivo Oskari Mäki ja Alma Rebekka Visa

Kaksi muuta pariskuntaa vaikuttaa jopa kohtalaisen lupaavilta.

Putkiasentaja Toivo Einar Kumpulainen meni naimisiin Alma Tapanilan kanssa kesäkuussa 1938. Jatkosodassa Kumpulainen palveli rannikkotykistörykmentti 2:ssa Viipurinlahden alueella, joten kenties hän osallistui myös kesän 1944 hurjiin taisteluihin. Mutta olisiko työläismiehellä ollut varaa tavallista kalliimpaan sormukseen?

Toinen kiinnostava pariskunta on Karl Axel Selenius ja Alma Nieminen. Selenius on talvisodassa palvellut rannikkotykistörykmentti 1:ssä, joka ainakin helmi-maaliskuussa on liikkunut Säkkijärvellä ja Viipurin lähellä. (Päivitys 20.8.2018: Tavoitimme Seleniuksen lähiomaiset, jotka tarkistivat Karlin ja Alman kihlajais- ja vihkipäivät. Valitettavasti sormus ei ole voinut kuulua Seleniukselle.) 

Vinkkejä etsijöille

Sattuukohan joku lukijamme tietämään näistä pariskunnista lisää? Kaikki muukin apu ja vinkit otetaan kiitollisina vastaan. Ja jos joku haluaa uppoutua itsekin arkistojen kätköihin, mahdollisuuksia on monia:

– Kihla- ja vihki-ilmoituksia voi etsiä muista lehdistä. Ei kuitenkaan kannata tehdä päällekkäistä työtä! Olemme tarkistaneet nämä lehdet: Hufvudstadsbladet 1.11.–13.11.1937, Suomen Sosialidemokraatti 1.11.–30.11.1937, Uusi Suomi 1.11.–30.11.1937, Karjala 1.11.–30.11.1937, Aamulehti 1.11.–30.11.1937 ja Helsingin Sanomat 1.10.1937–30.6.1938.

– Pääkaupunkiseudulla oli 1930-luvulla muitakin seurakuntia kuin Pohjoinen suomalainen seurakunta, Eteläinen suomalainen seurakunta ja Sörnäisten suomalainen seurakunta. Helsingissä toimi Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren seurakunnat sekä ruotsinkielisiä seurakuntia. Espoossa oli oma seurakuntansa. Listauksia seurakuntien kuulutuksista ja vihkimisistä löytynee paikallislehdistä. Myös mainittujen kolmen seurakunnan listauksia voisi tarkastella vielä heinäkuusta 1938 saman vuoden loppuun.

– Säkkijärvellä ja Santasaaren lähettyvillä kaatuneita voi kartoittaa Kansallisarkiston tietokannasta. Silloin tietokannasta kannattaa sulkea pois ne sotilaat, jotka eivät olleet naimisissa. Talvisodassa alueella kaatui paljon pääkaupunkiseudulta kotoisin olevia sotilaita. Heidän nimilistojaan emme ole vielä käyneet lainkaan läpi.

– Siirtokarjalaisten tie -osoitehakemistosta löytyy yhteensä 23 Almaa, jotka asuivat Säkkijärvellä ennen sotia. Voisiko joku heistä olla se oikea?

Tiedätkö jotain kultasormuksesta tai jutun pariskunnista? Tai onko sinulla hyvä vinkki sormuksen omistajan jäljittämiseen? Ole yhteydessä Antti Järveen (antti@longplay.fi) ja/tai Ilkka Karistoon (ilkkak@longplay.fi).