Harvinainen metsäpeura kilpailee elintilasta tuulivoiman kanssa

EU:n luontodirektiivi määrää turvaamaan metsäpeuran elinolot. Kunnalle ainoa palkkio määräysten noudattamisesta voi kuitenkin olla verorahojen valuminen muualle.

TOUKOKUUSSA 2025 pieni keskisuomalainen Pihtiputaan kunta keskeytti kolmen tuulivoimahankkeen valmistelun. Kunnanvaltuuston päätös oli yksimielinen, siitä ei edes ”herännyt isompaa keskustelua”, Keskisuomalainen-lehti kirjoitti.

Oliko valtuustolla lopulta vaihtoehtoja? Luonnonsuojelulakia valvova viranomainen, ELY-keskus, oli todennut yhdestä käsitellystä hankkeesta muun muassa, että se “tulisi aiheuttamaan merkittävää haittaa ympäristössään”.

Suunniteltujen tuulivoimaloiden lähistöltä löytyi retkeilyreitistöä, Keski-Suomen suurin hiljainen alue ja petolintujen reviirejä. Kaiken lisäksi tuulipuistot olisivat uhanneet harvinaisen metsäpeuran elinalueita.

Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) on poron lähisukulainen. Se on EU:n luontodirektiivin suojelema eläin, jota on koko maailmassa jäljellä vain viitisentuhatta yksilöä. Niistä puolet elää Suomessa, joten Suomella on erityinen vastuu metsäpeuran turvaamisessa.

Arjen luontosanaston ei pidä antaa hämätä: Etelä-Suomessa paikoin riesaksi asti lisääntyneet pienet ”peurat” ovat virallisesti kauriita. Metsäpeuroja tavataan vain kahdella alueella: Kainuussa ja niin sanotulla Suomenselällä, Keski-Suomen järviseudun ja Pohjanmaan lakeuden välisellä vedenjakaja-alueella, johon Pihtipudaskin kuuluu.

Luonnonsuojelulaki vaatii peura-alueen kuntia huomioimaan eläimen maankäytössään. Ja niin Pihtipudas tuulivoimapäätöksessään tekikin.

Yksi keskeytetyistä hankkeista, Kettukangas-Hanhikangas, ulottui myös naapurikunta Kinnulan puolelle. Sekin on metsäpeuran elinaluetta, mutta omituista kyllä, siellä tuulipuiston valmistelua ei keskeytetty.

Se, että kaksi vierekkäistä kuntaa päätyivät päinvastaisiin ratkaisuihin, kuvaa hyvin pulmaa, jonka uhanalainen laji voi sen asuinalueen kunnille muodostaa.

SUOMENSELKÄ ON loivasti kumpuilevaa, kivikkoisten metsien ja suoaukeiden hallitsemaa saloa – syvänmaata, kuten paikalliset sanovat. Aluetta halkovat maakuntien rajat; osa Suomenselästä kuuluu Keski-Suomeen, osa Pirkanmaahan, osa Etelä- Keski- tai Pohjois-Pohjanmaahan.

Suomenselän kunnat ovat sellaisia kuin Pihtipudas ja Kinnula: pieniä, syrjäisiä ja maaseutuvaltaisia. Asukkaita on enintään muutama tuhat, elinkeinoissa korostuvat maa- ja metsätalous.

Metsäpeura on Suomenselällä paluumuuttaja.

Aikoinaan metsäpeuroja liikkui kaikkialla Suomessa, mutta 1900-luvun alkuun mennessä laji oli metsästetty sukupuuttoon.

Sotien jälkeen metsäpeura kuitenkin palasi. Aluksi niitä vaelsi Kainuuseen itärajan takaa, jossa kanta oli säilynyt. 1970-luvulla peuroja siirrettiin myös Suomenselälle. Siellä oli paitsi tilaa, myös vähemmän suurpetoja, mikä auttoi kannan kasvua. Nykyisin Suomenselän metsäpeurakanta on selvästi suurempi kuin Kainuun.

Kun Suomenselän kunnat markkinoivat itseään, ne ovat osanneet ottaa peurasta ilon irti. Sarvipäiden kuvat tervehtivät tulijaa Reisjärven verkkosivuilla ja Perhon keskustassa. Seudun pisin vaellusreitti on nimeltään Peuran polku.

Todellisuudessa peuran ja ihmisen yhteiselo ei aina suju ihan yhtä auvoisesti kuin mainoksissa.

Peuran talviravintoa eli jäkälää tarjoavat vanhat mäntymetsät ovat metsäteollisuuden myötä käyneet vähiin. Hyviä kesälaitumia eli heinäisiä avosoita on vuosikymmenten mittaan ojitettu.

Ja sitten on tuulivoima. Vihreää sähköä kaivataan, mutta sen tuottaminen vaatii maata. Siksi monen yhtiön katse on kääntynyt harvaan asutulle Suomenselälle.

Peuroille tuulivoimalat aiheuttavat monenlaista harmia. Humina ja välke voi karkottaa niitä. Melu saattaa myös estää peuraa kuulemasta lähistöllä liikkuvia petoja. Rakentamisen sääntelyssä pyritään varmistamaan, ettei tällainen häiriö osuisi etenkään hyville vasomis- eli lisääntymisalueille.

Voimaloiden vaatimat huoltotiet ja sähkönsiirto luovat metsään aukeita linjoja, mikä helpottaa susien saalistustyötä.

Keskipohjanmaa-lehti uutisoi viime syksynä ely-keskusten tiukentuneista vaatimuksista metsäpeuran suojelemiseksi. Luonnonsuojelun valvontaryhmän ryhmäpäällikkö Johanna Kullas Etelä-Pohjanmaan elystä kommentoi jutussa, että ”väljyyttä ja väistövaraa ei enää ole”.

Kunnille tuulimyllyt ovat kuitenkin tärkeitä. Ne ovat lupaus verotuloista, jotka syrjäseudulla muuten ovat niukassa.

KINNULAN KUNNANVIRASTO on vaaleanharmaa parakki, jossa toimi aiemmin hammaslääkäriasema. Kunnanjohto on paennut tänne vanhan kunnantalon sisäilmaongelmia.

Kunnanjohtaja Marja Lehtosen toimisto sijaitsee vanhassa vastaanottohuoneessa. Siellä hän on luvannut selittää tarkemmin Kinnulan suhtautumista tuulivoimaan ja metsäpeuraan.

Lehtonen on johtanut kuntaa useaan otteeseen, tällä kertaa vuodesta 2023. Eläkepäivät häämöttävät, seuraajaa etsitään jo.

Kinnulaan Lehtonen muutti jo vuonna 1988. Metsäpeura tuli heti tutuksi.

”Aluksi katsoin, että onko nuo poroja – ei me kuitenkaan Lappiin oltu muutettu. Kyselin, ja joku paikallinen sitten selitti, mitä ne oikein ovat.”

Kuntapomona peuraa on oppinut katsomaan monipuolisesti.

Ei Lehtonen sen suojelua vastusta, mutta arkikokemuksen perusteella metsäpeura ei myöskään tunnu ihan niin harvinaiselta – se on tavallinen kotiseudun eläin. Viimeksi tänä aamuna eräs kollega oli nähnyt peuroja pellolla.

Peuran pärjääminen ei huoleta: ”Kanta on vahvistunut ja voi hyvin.”

Naapurikunta Pihtipudas kuitenkin perui tuulipuistohankkeita peuralle aiheutuvien häiriöiden vuoksi ja perusti päätöksensä viranomaisen arvioon. Mitä kunnanjohtaja ajattelee siitä?

Lehtosen mielestä ei ole selvää, miten paljon tuulivoimalat peuraa häiritsevät. Haitta-arviot perustuvat siihen, miten porot ovat reagoineet tuulimyllyihin, ja toisaalta Pohjois-Amerikan metsäkaribuista (Rangifer tarandus caribou) tehtyyn tutkimukseen. Metsäpeuraa koskeva tutkimus on Luonnonvarakeskuksessa vasta työn alla.

Paikallisten Lehtonen kertoo havainneen peuroja useasti aivan tuulivoimaloiden lähellä. Hän sanoo myös olevansa huolissaan siitä, että arkikokemus ja tutkimustieto eriytyvät eri foorumeille.

”Miten me saataisiin näitä kohtautettua? Nyt se on ajoittain sellaista juupas-eipäs -väittelyä siitä, mihin tietoon voi luottaa.”

Kinnulassa tuulipuistojen kohtalo on kuitenkin vielä epäselvä.

Kunta päättää kaavoituksesta, mutta kaavat eivät kumoa lainsäädäntöä. Viime kädessä voimalahankkeen kohtalon ratkaisee tuomioistuin.

Naapurikunta Perhossa on siitä jo esimerkki. Ely-keskus ja Metsähallitus valittivat  kunnan hyväksymästä Ahvenlammen tuulivoimakaavasta Vaasan hallinto-oikeuteen, joka kumosi kaavan joulukuussa 2025. Perusteena oli nimenomaan metsäpeuran elinympäristöön kohdistuva häiriö. Perho valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa käsittely on yhä kesken.

Kinnula yrittää vielä tutkia, voisiko tuulipuiston haittavaikutuksia lieventää vähentämällä myllyjen määrää, Lehtonen kertoo.

”Odotamme siitä viranomaisen perusteltua päätelmää, jonka mukaan sitten toimitaan.”

MITEN PALJON tuulivoima metsäpeuraa häiritsee?

Tutkijat eivät odota, että metsäpeurat kaikkoaisivat kerralla voimaloiden ympäristöstä. Todennäköisemmin kanta vain vähitellen kutistuu, koska eläimet eivät pysty toimimaan maastossa totuttuun tapaansa. Entistä harvempi vasa selviää hengissä, aikuisten peurojen kuolleisuus kasvaa – tai sekä että.

Pihtiputaalainen maanviljelijä ja luontoharrastaja Martti Mäkelä on kerännyt havaintotietoja eläimistä, jotka saattaisivat kärsiä tuulivoimasta, ja jakanut niitä myös kotikuntansa päättäjille.

Mäkelän mukaan metsäpeura on paikallisille tuttu, mutta hieman yllättäen myös ”aika neutraali”. Siihen ei liity intohimoja, toisin kuin vaikka suurpetoihin. ”Ja onhan ne hienon näköisiä.”

Monet paikalliset ajattelevat samoin. Kuntakeskuksissa haastatellut ihmiset kuvailevat peuran ulkonäköä ja käyttäytymistä, osa kehuu  eläintä komeaksi tai kauniiksi.

Kukaan ei mainitse tuulivoimaa. Onko sen ja peuran ristiriita sittenkään kovin polttava?

Vastaus riippuu kunnan maantieteestä. Pihtipudas on kaksi kertaa Kinnulan kokoinen, mikä tuo pelivaraa suunnitteluun. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen huomauttaa, että vaikka kolme tuulivoimahanketta hylättiin, vireille jäi neljä.

”Jonkin verran on toki tullut maanomistajilta kommentteja, että harmi, kun ei pääse vuokraamaan maita yhtiöille.”

Kun laki vaatii suojelemaan uhanalaista eläintä, se merkitsee kunnille vähemmän mahdollisuuksia vero- ja vuokratuloihin. Suojelusääntöjen noudattamisesta taas ei rahapalkkioita ole jaossa.

Mutta voisiko harvinainen metsäpeura tuoda Suomenselän kuntiin rahaa? Maksavathan ihmiset saimaannorppasafareistakin.

NOIN KYMMENEN kilometriä Kinnulan kuntakeskuksesta luoteeseen lainehtii kristallinkirkas Valkeinen-järvi. Rannan karulla mäntykankaalla seisoo maisemaan sulautuva talo: tontilta aikoinaan irrotettu kuntta – maan pinta varpuineen päivineen – kukoistaa nykyään viherkattona.

Täällä toimii riistaravintola Pikku-Peura. Paikan omistaja Marja Hakkarainen istuu ravintolasalissa seuranaan toinen matkailuyrittäjä, Kinnulassa majoituspalvelua pyörittävä Jenni Numminen.

Kaksikon luulisi osaavan kertoa, muuttuuko metsäpeura matkailurahoiksi.

Peura kyllä kiinnostaa, sanoo Numminen. Hänen yrityksessään kirjataan vuosittain noin 2 000 yöpymistä, ja vieraista moni käy luontoretkillä.

”He saattavat kysyä minulta, missä peuroja voisi nähdä.”

Täsmävinkkejä on vaikea antaa, vaikka tietyntyyppinen maasto tiettyinä vuodenaikoina parantaakin mahdollisuuksia. Kaupallista kuvaus- tai bongaustoimintaa peurojen ympärille ei ole syntynyt.

”Siinä on ihan selkeä aukko. On puuttunut yrittäjä, joka lähtisi siihen erikoistumaan. Toivottaisimme kyllä tervetulleeksi”, tuumii Hakkarainen. Numminen on samaa mieltä.

Suomenselkä on syrjässä suurilta liikenneväyliltä eikä Lapin tai Järvi-Suomen kaltaista perinteistä matkailualuetta.

Moni paikallinen ei toisaalta toivoisikaan massaturismia. Seudun rauhaa ja tietynlaista salaperäisyyttä arvostetaan.

ON HELPPO KATSOA metsäpeuraa vain ihmisen näkökulmasta: Miten peuran suojelu rajoittaa ihmisen toimintaa? Millä tavoilla ihminen voi hyötyä sen olemassaolosta?

Mutta entäpä peura itse? Mitä se tarvitsee?

Luontokuvaaja ja vaellusopas Hannu Virtanen tuntee metsäpeurojen elintavat tarkkaan ja osaa kulkea niiden jäljillä.

Suuntaamme maastoon Reisjärvellä, Etelä-Sydänmaan luonnonsuojelualueen lähistöllä.

Kuljemme kivenmurikoiden kirjoman mäntykankaan läpi, ohitamme pienen järven ja siirrymme sitten aukealle suolle.

Keskellä suota Virtanen poikkeaa pitkoksilta ja osoittaa sorkanjälkeä: tästä on kulkenut peura. Kun katsetta siirtää kauemmas, heinikossa näkyy mutkitteleva ura, peuran polku eli jotos. Kiikaroimme, mutta itse eläintä ei näy.

Se ei sinänsä ole ihme. Peuran elinalue on laaja, se saattaa vaeltaa vuoden aikana jopa satoja kilometrejä.

Kesäaikana se viihtyy tällaisilla heinäisillä soilla, joilla naaraat eli vaatimet myös hoitavat vastasyntyneitä vasojaan. Talvella peura suosii vanhoja, avaria mäntymetsiä, joissa se kaivaa lumen alta jäkälää ravinnokseen.

Peuran vuodenkierto on säännöllinen. Virtanen osaa kertoa lähes päivän tarkkuudella, milloin peurat saapuvat hänen kotikuntaansa (14. toukokuuta). Tänä keväänä vaellus on kuitenkin ollut etuajassa.

Luonto muutenkin on toiminut oudosti. Talven lumet sulivat nopeasti, eikä niistä ollut kevättulvaksi. Huhtikuussa satoi tuskin pisaraakaan ja maasto jäi rutikuivaksi.

Äärisäät vihjaavat tulevasta. Etenevä ilmastonmuutos on metsäpeuralle jälleen uusi haaste. Se on sopeutunut pohjoiseen havumetsään, mutta entä kun ilmasto alkaa suosia aivan toisenlaista kasvillisuutta?

Vastaavassa tilanteessa moni eläin pyrkisi sopeutumaan vaeltamalla pohjoisemmaksi, mutta metsäpeuralta se tie on tukossa.

Vastassa on poronhoitoalue, jonne peuroja ei kaivata. Kahden lähisukulaisen geenien sekoittuminen halutaan estää. Villipeuran geenit tekevät porosta vaikeammin hallittavan, ja toisaalta poron ominaisuudet heikentävät peuran valmiuksia pärjätä luonnossa.

Sekoittumista estetään kovin keinoin: poronhoitoalueen puolelle eksyvät peurat voidaan lain puitteissa jopa ampua.

Jos peuran halutaan säilyvän, sille pitäisi kuitenkin tarjota tilaa – mieluiten sellaisesta maastosta, joka palvelee sen tarpeita.

Kun suolla ei näy peuroja, jatkamme matkaa. Kuljemme pienen mäntykankaan läpi ja saavutamme Hiisijärven vuokrakämpän. Niemen kärjessä odottaa rantasauna, jonka kuistilta avautuu hieno näkymä järven yli.

Kerran Virtanen näki, kun neljä peuraa putosi vastarannalla heikkojen jäiden läpi veteen.

”Se on yllättävän taitava keplottelemaan itsensä ylös avannosta, tuo peura.”

Peuran tulevaisuus kuulostaa siltä, että selviytymistaidoille todella on käyttöä.

Tänään peurat eivät kuitenkaan näyttäydy täälläkään. Ei auta kuin lämmittää kämpän sauna.

LOPULTA SUOMENSELÄN metsäpeuran kohtaa tavalla ja paikassa, jotka ovat hyvin kuvaavia. Ei suolla tai erämaapolulla, vaan Kinnulan ja Pihtiputaan välisen tien varressa. On aikainen aamu, liikennettä ei juuri nimeksikään.

Peura ilmestyy auton eteen äkkiarvaamatta. Se kipuaa penkkaa ylös ja ylittää tien rauhallisesti vain muutaman metrin päässä. Kohta perässä seuraa lajitoveri.

Peurat köpöttelevät tien yli ja jäävät tarkkailemaan autoa turvallisen välimatkan päähän. Vasta ikkunan avaamisen ääni säikyttää ne liikkeelle.

Peurat ovat kevätpukeissaan: turkki on resuisen harmaa eikä sarvia näy. Ne kulkevat luoteeseen – syvemmälle kahden kunnan rajametsiin. Siellä jylläävät metsäteollisuus ja etenevä ilmastonmuutos, eikä sieltä voi vetäytyä kovin pitkälle pohjoiseen.

Nämä metsät eivät ole ihanteellisia, mutta harva paikka Suomessa on peuralle niitä parempi. Ainakin niissä on nykyään kolme tuulivoimahanketta vähemmän.

Koneen säätiö tukee Long Playn metsätoimitusta.