Tappajahai sai ihmiset vihaamaan haita niin paljon, että jälkiä korjaillaan vielä viidenkymmenen vuoden jälkeenkin

Viisikymmentä vuotta sitten talassofobia, suuren vesimäärän pelko, lisääntyi yleisesti. 

Paniikki levisi elokuvateattereista, joissa vedenalaisesta maailmasta tehtiin uudenlainen vaaran paikka. Sieltä nousi jättikita syömään ihmisiä elokuvassa Tappajahai.  

Yleisö uskoi Amityn pikkukaupunkia vainonneeseen valkohaihin liikaa. Eläimen kokoa liioiteltiin elokuvassa reippaasti, ja muutamat kohtaukset oikeiden haiden kanssa kuvattiin pienillä sijaisnäyttelijöillä. Siksi katsojiin taisi iskeä myös alintajuntainen elävältä syömisen pelko. 

Jo Tappajahain tekeminen oli ollut painajaismaista. 

Kokematon ohjaaja Steven Spielberg halusi viedä ryhmän avomerelle virtauksien vietäväksi.

Välillä vene upposi. Mekaaninen hai toimi vain silloin tällöin. 

Lopulta puute teki elokuvasta poikkeuksellisen pelottavan. Meren läpi kiitävä evä ja John Williamsin tykyttävä musiikki riittivät luomaan eläinkauhuelokuvan, jota ei ole vielä ylitetty.

Tappajahai sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa kesäkuun 20. päivä vuonna 1975, viisikymmentä vuotta sitten. Siitä tuli aikansa tuottoisin elokuva, ylipäätään ensimmäinen kesä-blockbuster.

Oikea painajainen oli kuitenkin vasta alkamassa. Uhreja olivat hait ja laatuelokuvan ystävät.

VAIKKA haista oli kirjoitettu pahis muutamissa aiemmissa elokuvissa, vasta Tappajahai teki eläimestä merten karmeimman hirviön. 

Elokuvan hirviöjahti sai monet innokkaat järjestämään oikeita haintappokisoja. Lahtausta perusteltiin turvallisuudella. Hupia on jatkettu viime vuosiin.

Tappohuuma järkytti elokuvassa työskennelleitä asiantuntijoita, koska he eivät enää saaneet ihmisiä ymmärtämään sitä, että suurin osa hailajeista on harmittomia ihmiselle. 

Myös kirjailija Peter Benchley katui alkuperäisen teoksen, Jawsin, kirjoittamista ja alkoi edistää mertensuojelua.

”Tuntuu, että maailmanlaajuinen yleisö halusi jotain jota vihata, pahiksen, noidan, paholaisen, ja sellaiseksi valittiin valkohairessukka”, Tappajahain tekoon osallistunut haidokumentaristi Valerie Taylor sanoi The Daily Jawsin haastattelussa. 

Se on media, joka käsittelee kaikkea Tappajahaista. Siellä on keskitytään myös haiden ja merien suojelemiseen.

Tappajahai antoi virheellisen kuvan siitä, että hai mieltyisi ihmisen lihan makuun. Tai että yksittäiset hait villiintyisivät saalistamaan yhdellä alueella. Elokuvan takia on tehty monia huonoja suojautumistoimia.

Viidessä vuosikymmenessä haikanta on romahtanut mutta suurimpia syyllisiä ovat pyynti haineväkeittoon, ympäristömyrkyt ja elinolojen heikentyminen. Valkohaista on tullut äärimmäisen uhanalainen.

Valerie Taylorin mukaan hait toimivat meren roskakuskeina: syövät pois vanhat ja sairaat. Viesti on vihdoin purrut. Nykyään kaikki haiden uhritkaan eivät aina syytä haita vammoistaan.

KESÄN 1975 haihuuma jatkui niin pitkään, että hammaskuviot lisättiin peleihin, leluihin, vaatteisiin, koruihin ja vessaistuimiin. 

Jopa kirjat ja dokumentit elokuvan tekemisestä ovat olleet poikkeuksellisen haluttuja, eikä tyrehtymistä näy. Kuuluisa julistekuva on jälleen herätetty henkiin Uniqlon ja H&M:n vaatemallistoissa. 

Universalin huvipuistoissa Los Angelesissa ja Osakassa pääsee edelleen veneretkelle Amityn rannoille, joissa kimppuun hyökkää tuttu leukojen lonksuttaja. Sen ampumiselle ja sähkökäristämiselle saa hurrata joukolla.

Elokuvan menestys antoi Steven Spielbergille valta-aseman, jota hän on kasvattanut vuosikymmeniä. Tunnemaestro pääsee muistelemaan merkkihetkeään jälleen heinäkuussa, kun National Geographicilla saa ensi-iltansa dokumentti Jaws @ 50: The Definitive Inside Story. Siinä joukko nimekkäitä ohjaajia hehkuttaa elokuvan merkitystä. 

Tälle kollegoiden kehuringillekin voisi jo järjestää vuosijuhlia.

HAIHUUMAA yritettiin toistaa surkeilla jatko-osilla, joissa äänetön vesipeto alkoi lopulta karjua.

Haihyökkäyksestä tuli elokuvallinen vitsi. Seurasi kopioita, joissa päälle kävi karhu, mustekala, tappajavalas, piraija ja auto.

Haimania synnytti alalajityypin, sharksploitaation, jossa alunperin luonnollisuudella kauhistuttaneesta haista tuli Godzillan kaltainen kummajainen. Tekijät kilpailevat edelleen haitappojen älyttömyydellä.

Roolihahmoja on silponut hiekkahai, jäähai, haamuhai, kuusipäähai, mustekalahai ja lukuisia haimyrskyjä. 

Samalla haista on tullut luontodokumenttien natsi, aina katsojia houkutteleva paha.

Discovery Channel on melkein neljä vuosikymmentä järjestänyt kesäisin haiviikkoa, jonka alkuaikojen suojelukeskeisyydestä on lipsahdettu puolifiktiivisiin dokumentteihin megalodoneista, sukupuuttoon kuolleesta hirmulajista.

On tehty muutamia kekseliäitäkin haielokuvia – kuten tositapahtumiin pohjautuvat Open Water ja The Reef – mutta ne ovat edelleen alisteisia alkuperäiselle haiteokselle.

Vihdoin vettä viiltää uusi yrittäjä. Perjantaina ensi-illan saavasta Dangerous Animalsista saattaa tulla haikesän hitti.

Uuden ajan haifiktiossa ymmärretään lajin luonnetta. Kauhua aiheuttaa sarjamurhaaja, joka houkuttelee hait syömään ihmisiä.

”Todellinen peto on ihminen”, australialaisohjaaja Sean Byrne kuvaili asetelman kääntämistä RogerEbert.com-sivustolle. 

Kauhuohjaaja Byrne vinkkaa jatkuvasti lajityypin odotuksille. Lehtiotsikko elokuvassa väittää rohkeasti, että ”I Beat Jaws”. Teos ei päihitä Tappajahaita, mutta yhdistää tehokkaasti kieroutuneen murhaamisen, kökköromantiikan ja eläinkauhun.

Vaikka elokuvassa ihaillaan hain kauneutta ja korostetaan, kuinka se on ymmärretty väärin, saavat lajityypin ystävät money shotinsa, hyökkäykseen hyppäävän hain.

MYÖS heinäkuussa katsojia houkutellaan liioitelluilla kidoilla. Jurassic World Rebirthissä vesipedot kiertävät venettä Tappajahaista lainatuissa kuvissa. Hirviöt ovat mosasauruksia, mutta selkäevät ja pintahyökkäykset saavat ne muistuttamaan valkohaita.

Ohjaaja Gareth Edwards on tehnyt dinosauruselokuvien seitsemännestä osasta rakkauskirjeen Spielbergille.

Itsensä lainaaminen ottaa uuden kierroksen, koska Spielberg ajatteli jo ohjaamansa alkuperäisen Jurassic Parkin (1993) tekevän ”Tappajahait maalla”. 

Uuden Jurassic-elokuvan tähden Scarlett Johanssonin voisi ihan hyvin laittaa lausumaan kuuluisan, viisikymmenvuotiaan repliikin:

”Tarvitsette isomman veneen.”

Haista laatua!

Luontodokumentaristi Valerie Taylorin elämäntyötä haiselittäjänä käydään läpi dokumentissa Playing with Sharks (2021).

Haielokuvien älyttömään kehitykseen voi perehtyä dokumentissa Sharksploitation (2023).

Ohjaaja kertoo Tappajahain vaikeuksista elämäkertadokumentissa Spielberg (2017).

Kauhuohjaaja ja Tappahai-fani Eli Roth lähtee haita huvikseen kalastavien perään dokumentissaan Fin (2021).