Suomalaisen elokuvan dominot kaatuvat

1. tukijalka: Erja ja Irja

Erja Malin ja Irja Haavisto ovat lähteneet katsomaan kotimaista elokuvaa.

Niin he tekevät aina, kun näkevät mainoksen suomalaisesta uutuudesta. Varaavat paikat kotikunnan teatterista.

Forssan elävienkuvien teatteri, sinapinkeltainen puutalo, sattuu olemaan myös Suomen vanhin elokuvateatteri.

Joka kerta on kannattanut lähteä. 

”On niin tosi hyviä”, Irja Haavisto sanoo.

Ei haittaa, vaikka aina ei osu. Hehkutettu ryyppäyskomedia 100 litraa sahtia ei naurattanut heitä yhtään. 

Nyt on vuorossa juuri ensi-iltaan tullut Elämä on juhla. Ulla Heikkilän ohjaama juhannusdraamakomedia pyörii samaan aikaan suuressa osassa pienten paikkakuntien elokuvateattereita.

Ystävykset odottelevat elokuvan alkamista pimeässä salissa, vaikka ulkona helottaa kirkkaalta taivaalta alkusyksyn aurinko.

Erja ja Irja ovat suomalaisen elokuvan tukipilareita. 

Heidän lisäkseen elokuvajakkarassa on neljä muuta jalkaa. Jos yksi pettää, koko rakennelma horjuu välittömästi.

2. tukijalka: elokuvat

Helsingin Maximista puhutaan Suomen vanhimpana elokuvateatterina, mutta Forssan Elävienkuvien teatteri aukesi kolme vuotta ennen sitä, vuonna 1906. 

Vuotta myöhemmin sai ensi-iltansa ensimmäinen kotimainen näytelmäelokuva, Salaviinanpolttajat. 

Talkoovoimin kunnostetussa teatterissa käy kymmenisentuhatta katsojaa vuodessa.

Vuosittaisesta Forssan mykkäelokuvafestivaalista on tullut kansainvälisiä katsojia houkutteleva tapahtuma, joka täyttää hämäläiskaupungin ravintolat ja majoituspaikat. Juuri 25-vuotisjuhlaansa juhlinut festivaali teki tänä vuonna katsojaennätyksen, 2500 kävijää.

Mutta ei yksi festivaali pidä teatteria pystyssä. 

Tarvitaan tavallisten arki-iltojen täyttäjiä.

Forssassa huippuhetkiä on ollut monia: Tuntematon sotilas, mikä tahansa Klaus Härön elokuva. 

Paikalliset alkoholistitkin löysivät paikalle, kun esitettiin Juoppohullun päiväkirjaa. Jotkut yleisössä olivat sitä mieltä, että katsomiselämykseen yhdistyivät myös haju ja maku. 

Liikevaihdosta lähes puolet tulee kotimaisista näytöksistä. Se on sääntö ruuhka-Suomen ulkopuolella.

Esimerkiksi Utsjoella ei edes esitetty viime vuonna mitään muita kuin suomalaisia elokuvia. Myös Parikkalassa, Juvalla ja Puolangassa ohjelmisto oli lähes kokonaan kotimaista. 

Helsingissä vain 18 prosenttia katseluista oli kotimaisia, kun Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa ja Kainuussa luku oli lähes 50 prosenttia.

Pääkaupungin viime vuoden kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa oli vain kaksi kotimaista, Myrskyluodon Maija ja Luottomies-elokuva: All in, kun taas koko maan suosikeissa niitä oli puolet. 

Hallitus kertoi syksyn aluksi leikkaavansa yli seitsemän miljoonaa euroa Suomen elokuvasäätiöltä, joka varoitti päätöksen romahduttavan suomalaisen elokuvan tuotannon. Myöhemmin opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) korjasi leikkauksen hieman pienemmäksi mutta silti valtavaksi 5,5 miljoonaksi euroksi.

”On huolia”, Forssan teatteria pyörittävän mykkäelokuvayhdistyksen puheenjohtaja Ville Koivisto sanoo.

”Koko kehitys loppuu, jos ei uskalleta laittaa rahaa johonkin muuhunkin kuin kassamagneetteihin. Ei mitään uutta synny.”

Forssan teatterin alkuaikoina nimismies kävi katsomassa elokuvat ja kertoi, mitä oli soveliasta näyttää. Nyt massat voivat vaikuttaa ohjelmistoon. Myrskyluodon Maija viipyi pari viikkoa pidempään kuin alun perin suunniteltiin.

Elämä on juhla ei ole osoittautunut suurmenestykseksi, mutta teatterinpyörittäjien odotukset kohdistuvat muihin ensi-iltoihin. Toimintaelokuva Sisusta on tulossa jatko-osa. 

Erja Malin ja Irja Haavisto ovat iskeneet silmänsä kotimaiseen parisuhdedraamaan Täydelliset vieraat. Sitä he odottavat. Monissa heidän suosikeissaan saa nauraa. Teräsleidit, Napapiirin sankarit. Erityisesti 70 on vain numero.

”Joskus kuulee jonkun kommentin, että 'se on ihan tyhmä elokuva'. Ja sitten kun olet tullut katsomaan, niin ei se kuitenkaan omasta mielestä ole ollut”, Erja sanoo.

”Kaikki ihmiset ovat erilaisia siinäkin mielessä”, Irja sanoo.

3. tukijalka: laitteet

Elokuva on alkamassa.

Kahdeksan katsojaa istuu nojatuoleilla, joiden selkänojiin on myyty forssalaisten yritysten plakaatit. 

Alkuperäiset puupenkit on korvattu mukavilla istuimilla, mutta seiniä koristavat vielä teatterin perustaneen taidemaalari Albert Lindforsin alkuperäisen maalaukset.

Uusitusta äänijärjestelmästä raikaa SF Studiosin, Ylen ja Elokuvasäätiön tunnukset.

Elämä on juhlan ensikuvissa näyttelijä Jani Volanen yrittää tapetoida seinää, mutta tapetti rullautuu päälle. 

Salissa joku hekottaa hieman.

Valkokangasta valaisee upouuden projektorin laservalo.

Elokuva on teknologinen taiteen laji: sen huiput ja romahdukset ovat johtuneet yleensä laitteiden kehittymisestä. 

Forssassakin ongelmia on riittänyt.

Aluksi ei ollut sähköä. Hankittiin generaattori, sitten äänekäs höyrykone.

Näytökset loppuivat 1930-luvulla, kun teattereita järisytti elokuvan koko historian merkittävin teknologinen muutos, äänen tulo.

Paikka aukesi jälleen 2000-luvun alkuun, kätevästi suomalaisen elokuvan uuteen katsojabuumiin. Nopeasti loppu oli kuitenkin taas yllättävän lähellä, ja syynä oli jälleen teknologia. 

Vuonna 2012 hankittu digiprojektori pelasti. 

”Se olisi loppunut tämä teatteri, jos ei sitä olisi tullut”, Ville Koivisto sanoo.

Viitisentoista vuotta sitten hätä oli maanlaajuinen. Filmit piti vaihtaa tiedostoihin. Opetusministeriö myönsi Elokuvasäätiölle erillismäärärahaa yli neljä miljoonaa euroa. Sillä teatterit siirtyivät digiaikaan.

Kaikkialla Euroopassa tukea ei tullut ja teattereita hävisi runsaasti.

4. tukijalka: Elokuvasäätiö

Siinä missä vanhat filmiprojektorit kestivät vuosikymmeniä, digiaika kuluttaa laitteita nopeasti. 

Suomalainen elokuva on elänyt hyviä vuosia, mutta voittokulku saattaa katketa, jos teattereita ei onnistuta pelastamaan uudelleen. 

Tarvittaisiin taas uusia laitteita, joita ei ole varaa ostaa.

Kaikki jumittaa. Vikapikselit pilaavat kuvan. Tekstitykset takeltelevat.

Suomifilmin neljäs tukijalka, säätiötuki, horjuu eniten. Elokuvasäätiön perusrahoitusta ei ole nostettu yli kymmeneen vuoteen, viime vuosina sitä on päinvastoin leikattu. OKM:n ensi vuoden budjetissa Elokuvasäätiön tuista ollaan leikkaamassa 5,5 miljoonaa euroa. Elokuvasäätiön johtajan Lasse Saarisen mukaan se asettaa koko elokuva-alan mahdottomaan tilanteeseen.

Koko ekosysteemi on nopeasti vaarassa: mikäli suomalaisia elokuvia julkaistaan vähemmän, se näkyy heti pienempien paikkakuntien teatterien lipputuloissa. Se taas tarkoittaa pahimmillaan kymmenien teatterien sulkemisia. 

Vastavuoroisesti mikäli teattereita ei pystytä lainkaan tukemaan digiprojektorien vaihtamisessa, joutuvat jotkut pienten paikkakuntien teatterit panemaan lapun luukulle. 

Se näkyy hyvin pian suomalaisen elokuvan teatterituotoissa, ja jos tuotot pienenevät, pienenee myös julkaistavien elokuvien määrä – julkinen tuki kun ei ainakaan ole kasvussa, vaan vähenemässä jopa katastrofaalisen paljon.

Elokuvasäätiön pitäisi siis jälleen tukea teattereita projektorien vaihdossa, jotta ekosysteemi säilyisi jotakuinkin ennallaan. Tukeminen on kuitenkin käynyt hankalaksi, kun raha vähenee ja salien määrä on kasvanut. Digitalisaation myötä saleja on jo lähes neljäsataa.

Tänä vuonna tekniseen vaivaan saatiin kuitenkin pieni laastari.

Maaliskuussa Elokuvasäätiö myönsi 18 hakijalle yhteensä 300 000 euroa laitehankintatukea. Se saatiin eduskunnan erillismäärärahoista. Kolmannes hakijoista jäi kuitenkin ilman.

Forssa sai uuden koneen kesällä. Uudistus maksoi noin 45 000 euroa, josta yli puolet maksettiin yhdistyksen vuosien säästöistä. 

Enää ei tarvitse vaihtaa xenon-lamppuja, vaan elokuva heijastetaan laserilla. Se säästää sähköä.

5. tukijalka: teatterit

Myös länsirannikolla on kärsitty teknologian vanhenemisesta.

Kristiinankaupungin Bio Dux joutui ongelmiin hajoilevan serverin kanssa. 

”Koko ajan sai pelätä, koska se hajoaa”, teatterin vetäjä Sirkka Högnäs sanoo.

Högnas sai uuden laitteen hankintaan puolet rahoista säätiöltä, mutta loput noin 40 000 euron projektorista hän maksaa pankkilainalla. 

Tilanne on sama pohjoisessa. 

Kemiläisessä Kinopirtissä alkoi tulla vikakoodeja kovalevyihin, ja kuva jäätyili kankaalla. 

Teatteri sai säätiöltä 31 000 euroa ja hankki 77 000 eurolla laserprojektorin servereineen.

”Tyhjennettiin kassa”, teatteriyrittäjä Juha Åhman sanoo.

Hän on ottanut yhteyttä Lapin päättäjiin mahdollisten säätiöön kohdistuvien leikkausten takia. Yleisö painottuu vanhoihin ikäluokkiin, jotka suosivat kotimaista elokuvaa.

Hänestä päättäjät eivät ymmärrä tukien työllisyysvaikutuksia tai teatterien merkitystä pienten paikkojen elinvoimalle ylipäätään. Pienillä paikkakunnilla elokuvateatteri voi olla ainoa merkittävä kulttuuripalvelu.

”Koettaisivat ymmärtää sen, että se on sijoitus.”

Pahimmillaan kymmeniä teattereita voi joutua sulkemaan, mikäli digiprojektorien uusimiseen ei löydy rahaa, Elokuvasäätiön esitys- ja levitystoiminnan asiantuntija Ilmari Arnkil sanoo.

Viides tukijalka, elokuvateatteriverkosto, saattaa lahota lähivuosina.

Puolet teattereista sijaitsee alle 20 000 asukkaan paikkakunnilla, joista suurimman osan asukasluku on muutamia tuhansia ihmisiä. 

Arnkilin mukaan joidenkin suomalaisten elokuvien kohdalla jopa puolet lipputuloista tulee suurten elokuvaketjujen ulkopuolelta. Toisin sanoen hyvin merkittävä osa tuloista tulee pieniltä tai keskisuurilta paikkakunnilta.

”Jos tämä verkosto romahtaisi kokonaan, se näkyisi todella nopeasti kotimaisten elokuvien lipputuloissa, mikä puolestaan näkyisi välittömästi levittäjien tuloissa ja tuotantoyhtiöiden tuloissa”, Arnkil sanoo.

Hänen mukaansa tilanne on erityisen huolestuttava kotimaista elokuvaa tekevien tuotantoyhtiöiden kannalta. Tv-kanavat ovat Yle mukaan lukien erinäisissä vaikeuksissa ja tilaavat entistä vähemmän elokuvaa. Samalla Elokuvasäätiön rahoitusta on jo leikattu ja nyt rahoitus aiotaan panna suoraan silppuriin.

”Jos sitten vielä lipputulojakin aletaan tästä yhtälöstä poistaa niin siinä alkaa jäädä todella vähän liikkumatilaa tuotantoyhtiöille”, Arnkil sanoo.

Arnkilin mukaan ”ei ole liioiteltua sanoa, että koko alan infrastruktuuria ja toimintaedellytyksiä ollaan nyt purkamassa täysin näennäisten säästöjen vuoksi”. 

”Jos elokuvalla menee huonosti, kaikki kärsivät, jos menee hyvin, kaikki voittavat.”

Edes kiertävät teatterit eivät alaa pelasta.

Liikkuva teatteri Filmipyörä sai tukirahoja projektoriin, jonka kanssa se kiertelee Tampereen lähikunnissa. Keskisuurilla paikkakunnilla, kuten Nokialla, Ylöjärvellä ja Lempäälässä, ei ole omaa teatteria.

Katsojien määrä laskee hissukseen, tuottaja Henrik Mäki sanoo. 

”Senioripainotteista”, hän sanoo. Heille esitetään suureksi osaksi juuri kotimaista.

Filmipyörä yrittää tavoitella nuorisoa elokuviin Tiktokissa, mutta tulokset ovat heikonlaisia. 

Tulevan nuorisokomedia Cancelin kohdalla yritetään uudelleen. Tuukka Temosen ohjaamassa tuotoksessa esiintyy tubettajia.

6. tukijalka: ei ole kuudetta tukijalkaa

Uutta tukipilaria ei ole elokuvalle luvassa, vaikka niin halutaan väittää.

Elokuva- ja tv-alan pelastajaksi odotetaan AVMS-direktiiviä, jonka avulla suoratoistopalveluita velvoitettaisiin käyttämään rahaa suomalaisiin tuotantoihin. 

Se voisi tarkoittaa miljoonien eurojen panostusta, mutta kotimainen teatterilevitettävä elokuva jäisi todennäköisesti heikoille tienesteille.

Suoratoistopalvelut ovat tähän mennessä onnistuneesti rikkoneet elokuvateatterien markkinoita, kun monia elokuvia ei päästetä lainkaan teatterilevitykseen.

Näin kävi ensimmäistä kertaa Suomessa maaliskuussa, kun Dome Karukosken pikkukaupungista kertovaa toimintakomediaa Pikku Siperiaa ei nähty pikkukaupunkien teattereissa. 

Ensimmäistä kansainvälisen suoratoiston rahoittamaa suomalaiselokuvaa on voinut katsoa vain Netflixissä.

Jopa elokuvan ohjannut Karukoski kirjoitti syyskuussa Facebookissa, että tulevien leikkausten myötä tuotot katoavat useammin ulkomaisille yrityksille. 

Tolkienin ohjaaja kehotti Variety-elokuvalehdessä nuoria elokuvantekijöitä pakenemaan Tanskaan tai Irlantiin. Suomessa kun joutuu jatkossa keskittymään lähinnä ralliin tai jääkiekkoon.

Tekijät ovat älisseet painokkaasti, että Elokuvasäätiön tuet tuovat valtiolle rahaa takaisin ”jopa kaksinkertaisesti”.

16 elokuvaa ja sen tekijöitä edustavaa järjestöä julkaisi kannanoton, jossa huomautettiin, ettei AVMS-direktiivi ole luovien tekijöiden kultakaivos.

Ei voi olettaa, että kansainväliset suoratoistojätit haluaisivat edistää monimuotoista suomalaista elokuvakulttuuria. Pienellä kielialueella julkinen tuki on käytännössä välttämättömyys, jos pieni kielialue haluaa edistää omaa elokuvailmaisuaan.

ELOKUVA on ohi. 

Ystävät Erja Malin ja Irja Haavisto ovat jääneet epäselvään tilanteeseen. 

Elämä on juhla oli heistä sekava. Se alkoi hitaasti ja töksähti lopussa. Silti se käsitteli synkkiä asioita – alkoholismia, perheriitoja ja masennusta – ovelasti.

”Irjalla oli hyvä pointti siihen, että kun olin, että mikä oli juoni”, Erja sanoo. 

”Oliko se sitten se, että kun elämä on juhlaa, mutta joillekin ihmisille se elämän käänteinen puoli on sitä yhtä juhlaa. Vaikka se ei sitten kuitenkaan olekaan.”