Poliittinen sarjakuvaessee porskuttaa

Erilaiset dokumentaariset sarjakuvat ovat olleet maailmalla iso trendi jo pitkään. Muun muassa elämäkertoja on tehty runsaasti. Suomessa laji näyttää ilmenevän taiteellisesti pari astetta kiinnostavammin, sarjakuvaesseinä.

Lajin aallonharjalla purjehtii Jessi Jokelainen, jonka Femokratia ilmestyi vuosi sitten marraskuussa. Ensimmäinen painos myytiin loppuun alle kuukaudessa. Teoksesta on juuri otettu kolmas painos.

Aallon sijaan pitäisi tosin ehkä puhua laineesta. Menestys on kovin suhteellista. Femokratiaa on painettu yhteensä 2000 kappaletta. Se ei ole kovin kummoinen luku, mutta suomalaisen taidesarjakuvan maailmassa se on jättimäinen. Monia sarjakuvakirjoja painetaan vain 300 kappaletta.

Varsinkin pienelle Suuri Kurpitsa -kustantamolle menestys on poikkeuksellinen. Viime vuosina sen julkaisuista samaan on päässyt vain Emilia Laatikaisen Ei ois susta uskonut (2023), henkilökohtainen kertomus alkoholismista.

FEMOKRATIA on tarkkanäköinen kartoitus sukupuolten epätasa-arvosta Suomessa. Sen ilmestyminen osui hetkeen, jolloin Jokelainen (s. 1996) nousi Oulun kaupunginvaltuuston nuorimmasta jäsenestä varasijalta kansanedustajaksi.

Jokelainen lähti politiikkaan vuonna 2019, kun Sipilän hallitus petti lupauksensa olla leikkaamatta opiskelijoilta. Hän kuuluu Vasemmistoliittoon.

Aloittaessaan Femokratian tekemisen Jokelainen ei siis ollut kansanedustaja mutta jo mukana politiikassa. Kirjan aihe on tietysti poliittinen eikä Jokelainen peittele omaa rooliaan.

”Sitä luetaan varmasti eri tavalla, kun olen eduskunnassa. Kansanedustajan teoksen todenmukaisuutta tarkkaillaan huolellisemmin kuin pelkän poliittisen aktivistin. Mutta demokratiassahan on olennaista, että vallankäyttäjiin suhtaudutaan kriittisesti”, Jokelainen miettii.

”Yritin pitää tasapainon tieteellisen tutkimuksen ja oman poliittisen kokemukseni välillä. Olen tyytyväinen, että otin tieteellisen kirjoittamisen asenteen – myös siksi, että lähdeviitteiden avulla lukijakin voi löytää tietoa ja tarkastaa sitä.”

Jokelainen korostaa, että naisten asemasta on tietoa yllin kyllin. Silti epätasa-arvo jatkuu. Femokratia ei oikeastaan kerro paljon uutta, mutta kun Jokelainen kerää tiedot yhteen, kuva tilanteen räikeydestä hätkähdyttää.

”Kun olin kyllästänyt itseni tutkimustiedolla, käytän sitä osoittamaan, että kyse on laajasta ilmiöstä eikä yksittäistapauksista. Kirja on ennen kaikkea vertaistukea naisille, mutta on se kuulemma avannut miestenkin silmiä.”  

Ennen Femokratiaa Jokelainen oli julkaissut blogia mutta ei sarjakuvia. Jokelainen oli harrastanut myös piirtämistä pitkään, joten kuvallinen kerronta tuntui hänelle luontevalta.  

”Olen lukenut aina sarjakuvia ja tykännyt yhteiskunnallisia aiheita käsittelevistä. Art Spiegelmanin Mausin luin useita kertoja. Tympeät tytöt näytti, että Suomessakin voi tehdä tällaista sarjakuvaa. Minulle oli kasautunut hirveästi ajatuksia pitkältä ajalta. Ensin ajattelin esseekirjaa, mutta kun halusin sekä kirjoittaa että piirtää, sarjakuva oli ilmeinen valinta.”  

Vuonna 1992 Pulitzerilla palkitussa Mausissa Spiegelman kertoo puolalaisten vanhempiensa tarinan Auschwitzin keskitysleiriltä New Yorkiin ja kokemusten jättämistä traumoista perheen elämässä. Se on nykysarjakuvan merkkipaaluja.

Riina Tanskasen Tympeistä tytöistä on ilmestynyt kaksi kirjaa, Aikuistumisriittejä (2021) ja Luokkakipuja (2025). Nuorille suunnatuissa sarjakuvissaan Tanskanen käsittelee epätasa-arvoa, kehonkuvaa, ulkonäköpaineita, seksuaalisuutta, rasismia ja seksismiä.

Sarja on ollut suosittu ja Tanskanen sai ensimmäisestä kirjasta tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2022.

FEMOKRATIA muistuttaa ruotsalaisen Liv Strömquistin sarjakuvakirjoja. Sekä Jokelainen että Strömquist ovat sarjakuvissaan kertojahahmoina. Molemmat viljelevät ärhäkkää asennetta ja piikikästä huumoria.

”Toki olen lukenut myös Strömquistia, Femokratian pohjiksi useita kirjoja. Pitihän minun tietää, mitä lajityypissä on tehty. Omaa työtään suhteuttaa aina alan kaanoniin, mutta en varsinaisesti ottanut mallia hänestä.”

Strömquistilta on suomennettu seitsemän kirjaa. Niitä on käännetty myös yli 20 muulle kielelle ympäri maailmaa. Strömquist lienee Pohjoismaiden kansainvälisesti laajimmin julkaistu sarjakuvantekijä.

Esikoisteoksensa vuonna 2006 julkaissut Strömquist on ruotsalaisen feministisen sarjakuvan aallon näkyvin tekijä, mutta muitakin riittää. Pelkästään nerokkaasti nimetyssä Dotterbolaget-kollektiivissa ja -kustantamossa on ollut ajan mittaan melkein 20 jäsentä.  

Menestyksensä vuoksi Strömquist on ilmeinen vertauskohta kaikille muille sarjakuvaesseisteille. Jokelainen tosin piirtää teknisesti paremmin kuin ruotsalainen.

”Kirjoittaminen on minulle luontevaa. Joskus tuntuu, että ajattelen asiat kunnolla vasta kirjoitettuina. Sarjakuva pakotti tiivistämään tekstiä, jotta tasapaino kuvien kanssa säilyi. Silti tekstiä on paljon. Se on myös harkittu valinta.”

Tieto on yleensä abstraktia, tekstiä ja numeroita. Liika teksti on sarjakuvakerronnalle myrkkyä. Se on ennen kaikkea visuaalinen väline. Kuvat kertovat tehokkaammin tapahtumia kuin tietoa. Sen ongelman kanssa joutuvat painimaan kaikki dokumenttisarjakuvien tekijät. Useimmat onnistuvat huonommin kuin Jokelainen.

Nyt Jokelainen tekee uutta esseesarjakuvaa. Epigenesis on puolivälissä ja se ilmestyy ensi vuonna. Se kertoo sotatrauman yhteiskunnallisista vaikutuksista. Lähtökohta on jälleen omakohtainen, sodan jäljet omassa suvussa. 

”Siitäkin on paljon tutkimustietoa, joka ei heijastu politiikkaan, vaikka sen perusteella esimerkiksi pakolaispolitiikka pitäisi hoitaa ihan eri tavalla.”

MYÖS Pinja Meretojan (s. 1982) syksyn alussa ilmestynyt Tissilogia on feministinen esseesarjakuva ja esikoisteos. Aiemmin Meretoja on tehnyt lehtikuvituksia ja julkaissut lasten kuvakirjoja.

”Halusin käsitellä naisten tasa-arvoa. Molemmat isoäitini kuolivat rintasyöpään. Siskonikin sairastui siihen, mutta selvisi hengissä. Tissit ovat siis olleet paljon mielessäni. En tosin tiennyt niistä aluksi paljon mitään”, Meretoja sanoo.

Meretoja tukeutuu runsaaseen taustatutkimukseen samoin kuin Jokelainen. Hän sanoo perehtyneensä aiheeseen vuoden verran muiden töiden ohessa. Hän aloitti kirjastohaulla ja alkoi hahmottaa aihettaan.

”En esimerkiksi tiennyt, että kuudella prosentilla ihmisistä – miehistäkin – on enemmän kuin kaksi nänniä. Tissit ovat tosi sukupuolittava piirre ja iso identiteettikysymys. Feminismi ja tissit loksahtivat yhteen ja ajattelin, että yhdistelmästä saisi mielenkiintoisen.”

”Tosin kustantamo halusi poistaa feminismi-sanan kirjaesittelystä. Suostuin, kun kirja on tarkoitettu myös miehille eikä vain naisten omaan kuplaan. Feminismi voi pelottaa miehiä.”  

Tissilogian julkaisi Tammi, joka ei ole vuosiin julkaissut juuri lainkaan sarjakuvia aikuisille. Se ilmestyikin kustantamon tietokirjaosastolta. Ensimmäinen painos loppui kahdessa kuukaudessa.

Piirtäminen vei kaksi vuotta. Meretoja toteaa, että Strömquist on vaikuttanut varmasti lopputulokseen.

”Strömquistilla on tosin joskus liikaa tekstiä. Minä karsin sitä aika paljon. Yritin saada asiaa mahdollisimman paljon kuviin. Tyyli on aika lähellä lastenkirjojani, joten sikäli hyppäys sarjakuvaan ei ollut suuri. Sovelsin kerrontaan myös punk-zinejen tyyliä.”

Meretoja on saanut pidettyä tekstin määrän kurissa hyvin. Myös selkeisiin väripintoihin nojaava kuvitus notkistaa kerrontaa. Paikoin erilaisen kuvamateriaalin kollaasimainen käyttö muistuttaa Strömquistia.

Vaikkei Meretoja ole julkaissut sarjakuvia aiemmin, hän on opiskellut sarjakuvaa ja kuvitusta Buenos Airesissa. Hän lähti sinne vuoden vuorotteluvapaalle mainostoimistosta, mutta viipyi Argentiinassa kaikkiaan viisi vuotta.

”Olin ollut kymmenen vuotta mainostoimistossa ja halusin johonkin miettimään, mitä tekisin elämälläni. Siellä oli halpa asua. Taidekoulussa opetus oli käytännönläheistä ja keskustelevaa. Siellä opetettiin myös perusasioita kuten perspektiiviä ja anatomiaa. Sen jälkeen suoritin siellä kolmevuotisen kuvittamisen tutkinnon yliopistossa.”

Meretojasta tuli siis kuvittaja. Tissilogiasta hän harkitsi ensin kuvakirjaa, mutta niitä ei julkaista Suomessa juuri ollenkaan aikuisille. Sarjakuvalla voi myös kertoa tiiviimmin. Meretoja arvioi, että kuvakirjana Tissilogia olisi 500-sivuinen.

Tissilogia katselee aihettaan monelta kannalta. Mukana on yliseksualisointia, estetiikkaa, taidehistoriaa, biologiaa, lääketiedettä, politiikkaa ynnä muuta.  

Jopa 70 prosenttia maailman naisista on tyytymättömiä rintojensa kokoon – suuntaan tai toiseen. Ihminen on ainoa kädellinen, jolle rinnat ylipäänsä kasvavat muuten kuin imetysaikana.

Yllättävimpiä tietoja on, että 150 vuodessa murrosikä on aikaistunut viisi vuotta. Se ei ehkä kuulosta suurelta erolta – paitsi kun sen suhteuttaa lasten ikään. Suomessa rinnat alkavat kehittyä keskimäärin kymmenvuotiaille tytöille. Se aiheuttaa ongelmia, koska hyvin nuoret saatetaan mieltää seksuaalisesti kypsiksi.

”Murrosiän aikaistuminen oli yllätys minullekin. Se on tapahtunut myös pojille. Mutta enää se ei aikaistu. Kehitys lähes pysähtyi 60-luvulla.”

Tissilogian tekeminen sai Meretojan innostumaan sarjakuvasta ja hän tekee jo uutta kirjaa. Sekin on tietokirja, mutta aihetta hän ei halua vielä paljastaa.

RUOTSISSA esseistinen sarjakuva ja sarjakuvapamfletit ovat olleet ennen kaikkea feminismin ja naisten väline. Siihen suuntaan laji näyttää kehittyvän Suomessakin. Tänä syksynä on ilmestynyt myös Hanna Kukon Katso eläintä, julistus eläinten asemasta ja lihansyönnistä.

Miehiltä on ilmestynyt pari käännöstä. Joe Saccon Gazan sota on pamfletti Yhdysvaltain osallisuudesta Israelin tekemään kansanmurhaan.   

Taneli Kempin Kerrosten välissä -kirjan on julkaissut Zum Teufel samoin kuin Kukon kirjan. Se onkin suomalaisen sarjakuvan suuri pienkustantamo, joka julkaisee vuosittain kymmeniä nimikkeitä.  

Kempin kirja etenee hänen omien kokemustensa kautta ja on jutun kolmesta teoksesta lähimpänä omaelämäkertaa. Se on myös kerronnallisesti muita hieman perinteisempää sarjakuvaa ja etenee sikäli sujuvimmin.  

Kempillä (s. 1994) on myös aiempaa kokemusta sarjakuvista. Hän aloitti yläasteella sarjakuvablogeista. Hän on julkaissut omakustanteita ja osallistunut Rikkinäisen mielen kuvat -antologiaan (2017), jossa on sarjakuvia mielenterveysteemasta.

”Myös aiemmat työni ovat pohdiskelevaa omaelämäkertaa. Antologiaan tein sarjakuvan mielenterveysongelmien merkityksestä suolistosairauksissa. Sekin oli omakohtainen”, Kemppi kertoo.

Kerrosten välissä on Kempin esikoiskirja, kuten muutkin tässä jutussa. Siinä hän kertoo etenkin elämästään ylipainoisena, josta häntä syyllistettiin jo lapsena. Joka puolelta tunkeva valistus on tuntunut hänestä aina ahdistavalta ja väärältä.

Meretojan Tissilogiaa ja Kerrosten välissä -kirjaa yhdistävät ulkonäköpaineet, joista kärsivät kaikki sukupuolet. Kemppi korostaa kirjassaan, että lihavuuteen kohdistuva viha on yhteiskunnallinen ongelma.  

”Asiantuntijoiden on helppo patistaa liikkumaan ja jättää huomiotta, että köyhillä ei ole varaa kuntosaleihin tai edes liikuntavarusteisiin. Työttömän elämä byrokratiassa voi olla kiireisempää kuin vakinaisessa työssä käyminen. Ylipainoisia on helpompi syyllistää kuin vaatia rakenteiden muutosta."  

Muistuu mieleen, että Yhdysvalloissa lihavuusepidemia vaivaa etenkin köyhiä. Terveellinen ruoka on kalliimpaa kuin roska. Kun meillä revitään elintasokuilua leveämmäksi, mennään samaan suuntaan. Suomalaisista on tullut alle kymmenessä vuodessa Euroopan kolmanneksi lihavin kansa.  

”Vaikka Kerrosten välissä on ensin omaelämäkertaa, se on toiseksi yhteiskunnallinen tietokirja. Omakohtaisuus on hyvä tapa saada lukijat kiinnostumaan tiedosta. Omat kokemukseni eivät riittäneet kaikkeen. Perehdyin esimerkiksi Ozempic-tapaukseen.”  

Ozempicia ja muita diabeteslääkkeitä on määrätty painonpudotukseen. Ongelma on, että paino palaa, jos lääkitys lopetetaan vaikkapa rahapulassa. Joillekin lääkkeet ovat aiheuttaneet myös vakavia sivuoireita. Pelkkään lääkintään nojaavissa ratkaisuissa on alettu nähdä eettisiä ongelmia. Ne eivät ota ihmisen hyvinvointia huomioon kokonaisuutena.

PAINON aiheuttamat itsetunto-ongelmat ovat aiheuttaneet Kempille ongelmia myös elämässä homoyhteisössä. Kertautuva toiseus on heijastunut sekä fyysisenä että henkisenä pahoinvointina. Kerrosten välissä -kirjan tekeminen on ollut Kempille merkittävä tapaus.

”Sen avulla sain päässä olevat ajatukset kasaan. Kaikesta tiedosta huolimatta on helppo mennä itsekin mukaan sisäistettyyn läskivihaan ja epäillä vain olevansa laiska. Paikoin halusin kertoa visuaalisesti, miltä tuntuu, ja vetää bodyhorrorin överiksi. Nyt minulla on terveempi suhde itseeni kuin ennen kirjan tekemistä.”

Kerrosten välissä on herättänyt huomiota, joka tuo Kempille tyydytystä. Eräs psykologi pyysi häneltä luvan käyttää kirjasta näytteitä luennolla lääkäreille. Siinä suunta on vastakkainen kuin aiemmin, kun Kemppi on kiertänyt terveydenhuollon rattaissa.

”Käsikirjoitan seuraavaa sarjakuvaani suomalaisesta terveydenhoidosta pitkäaikaissairaan näkökulmasta. Olen kohdannut noin 60 lääkäriä muun muassa kolmessa yliopistosairaalassa. Omien kokemusteni lisäksi haastattelen myös muita pitkäaikaissairaita.”

Kempin sarjakuvat sopivat myös terveyssarjakuvien suuntaukseen, englanniksi graphic medicine, josta on kasvanut maailmalla dokumenttisarjakuvan alalaji. Suomessa sitä ovat edustaneet erinomaisesti muun muassa Emmi Valveen Armo (2017) ja Tiitu Takalon Memento mori (2020).

Jessi Jokelainen: Femokratia (Suuri Kurpitsa).
Pinja Meretoja: Tissilogia (Tammi).
Taneli Kemppi: Kerrosten välissä (Zum Teufel).

Pinja Meretojan Tissilogia-näyttely on Oksasenkatu 11 -galleriassa Helsingissä 30.11. saakka.