Neljä kustannustoimittajaa avautuu alan ongelmista

Syökää perseenne. 

Kirjailija Pontus Purokurun lausahdus on jäänyt elämään viime syksyn ja talven kirjailijoiden toimeentulokeskustelusta. Purokurun Substack-tekstissä toivotus on osa tekstin kaunokirjallista osiota, jossa tiivistetään kirjailijoiden tuntoja. 

Se on osoitettu kaikille kuukausipalkkaisille kirja-alan ihmisille, jotka hehkuttavat kirjallisuuden tärkeyttä samalla kun kirjailijat köyhtyvät. 

”Tämä koko syökää perseenne -juttu… Mietin kollegoitani, jotka itkevät pöytiensä alla yhdeltätoista illalla ja yrittävät niitä kirjoja toimittaa. Sitten kirjailijat sanovat, että ette ole koskaan tehneet meidän hyväksemme mitään. Ymmärrän turhautumista, tietysti ymmärrän, mutta silti tekisi välillä mieli sanoa rumasti.”

Näin vastaa eräs kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja, joka on ollut alalla yli kymmenen vuotta. Hänellä on työkokemusta eri kokoisista kustantamoista. 

Kustannustoimittaja sanoo, ettei tunne yhtäkään kollegaa, joka ei olisi palanut loppuun työssään ”vähintään kerran”. 

”Ihmisillä on mielikuva, että siellä kustantamoissa juodaan kahvia, lueskellaan ja keskustellaan kirjallisuudesta. Todellisuudessa tuntuu, että välillä joka viikko joku itkee toimistolla.” 

Long Play haastatteli tätä juttua varten neljää kaunokirjallisuuden parissa työskentelevää kustannustoimittajaa. He kertovat alan ongelmista sisältä käsin ja anonyymisti, jotta heidän ei tarvitse pienellä alalla varoa sanomisiaan. 

He myös kommentoivat kirjailijoiden ja kustantamoiden jännittyneitä välejä.

Ensimmäinen ongelma: Luottamuspula kirjailijoiden ja kustantamoiden välillä

KUSTANNUSTOIMITTAJA on kirjailijan ja kustantamon välissä, eräänlainen välittäjähahmo. Hän on kustantamon edustaja kirjailijalle ja samalla hän edustaa kirjailijaa ja tämän teoksia kustantamon sisällä. Toisaalta kustannustoimittajilla ei ole varsinaista päätösvaltaa esimerkiksi kirjailijoiden sopimuksiin tai vaikkapa lukuaikapalveluiden korvauksiin. 

Silti moni kirjailija vaati varsinkin sosiaalisessa mediassa kustannustoimittajia pitämään julkisesti kirjailijoiden puolta ja kommentoimaan kirjailijoiden taloudellista asemaa. 

Koko Hubara esimerkiksi kirjoitti Spotify-äänikirjauutisen jälkeen Instagramin tarinoihin: 

”Voisiko edes yksi kustannustoimittaja osoittaa edes yksityisesti edes sekunnin empatiaa, jos ei ballsit riitä tehdä sitä julkisesti.”

Eräs isomman kustantamon kustannustoimittaja kommentoi, että mieli teki tuoda esiin kustantamon rivityöläisen näkökulma.

”Mutta ei se tavallaan kuulu kustantamon työntekijän rooliin. En ole työnantajani puhehenkilö, joka voisi julkisuudessa kommentoida vaikkapa työnantajani tekemiä sopimuksia”, kustannustoimittaja sanoo. 

Kirjailijan rooli taas mahdollistaa eri tavalla julkiseen keskusteluun osallistumisen, hän lisää. 

Toinen ison kustantamon kustannustoimittaja sanoo, että hän on seurannut vierestä, miten ihmiset uhraavat kirjallisuudelle oman aikansa, rahansa ja jopa mielenterveytensä. 

”Silti kustantamon tarkoitus ei ole tarjota kirjailijalle toimeentuloa vaan kustantaa teokset.” 

”Samalla olen sitä mieltä, että kustannussopimukset voisi tehdä reilummin, mutta kustannustoimittajat eivät neuvottele niistä”, hän sanoo. 

VASTAKKAINASETTELUA kärjistävissä puheissa kirjailijoiden asetelmaa on verrattu kustannustoimittajiin ja jopa palopelastajiin. Mitä jos nämä ammattiryhmät tekisivät työtään 1700 eurolla vuodessa? Ei siinä kustannettaisi kirjoja eikä sammutettaisi tulipaloja! 

Kustannustoimittajien mielestä vertaus on ontuva. Siinä missä taiteilijat tekevät työtään itselleen, kustannustoimittaja tekee palkkatyötä työnantajalle. Toisin sanoen kustannustoimittajalla on työajat ja työvelvoite. Työnkuvaan kuuluu perinteistä tietotyöläisen arkea, tietojärjestelmien kliksuttelua, palavereita sekä useiden teosten samanaikaista toimittamista ja suurten kokonaisuuksien hallintaa. 

Kustannustoimittaminen on myös tunnetyötä. Kustannustoimittajan pitää olla hyvä ihmisten kanssa, säädellä omia tunteitaan ja jaksamistaan niin, että pystyy olemaan jatkuvasti läsnä ja tukena kirjailijalle – välillä vaikka keskellä yötä. 

Pienemmissä kustantamoissa työtehtäviin saattaa kuulua lisäksi myös teoksen kansien suunnittelua, painomateriaalien valintaa sekä painon ja kirjakauppojen kanssa neuvottelua. 

Tällaisessa kustantamossa työskentelevä kustannustoimittaja sanoo, että kirjailija on valinnut työkseen taiteen, joka on tunnetusti taloudellisesti riskialtista. 

”Minä olen valinnut sen, että autan muita tekemään heidän taidettaan. Saan siitä palkkaa, mutta en ehdi tekemään omia projektejani”, hän sanoo.

”En usko, että Jumala on tullut taivaasta ja pakottanut ketään uhraamaan itseään kaunokirjallisuudelle.”

KUSTANNUSTOIMITTAJAT myös kyseenalaistavat luokkasotaisat elementit, joita puheissa on esiintynyt. ”Ikään kuin kaikilla kustannustoimittajilla olisi omistusasunto kantakaupungissa”, yksi kustannustoimittaja tuhahtaa. 

Toinen kustannustoimittaja sanoo, että on ensimmäistä kertaa vakituisessa työsuhteessa. ”Olen myös hakenut apurahoja ja ollut pätkätöissä. Tiedän, mitä se on.” 

Yksi kustannustoimittajista pohtii, että kenties he ovat itse luoneet illuusion luksustyöstä kirjailijoiden suuntaan.

”Kuuluu työnkuvaan esittää, että olen paikalla ainoastaan ja vain yksittäistä kirjailijaa varten. Mitä jos kertoisin kirjailijalle, että heräsin viime yönä stressaamaan, tilasinko väärää paperia teosta varten? Ei sekään varmaan hyödyttäisi ketään.”

Kaikki kustannustoimittajat korostavat, miten tärkeää on luottamus kustannustoimittajan ja kirjailijan välillä. Kaikki he myös tunnistavat ilmiön, jossa kirjailijat horjuttavat tuota luottamusta. 

”Silloin tällöin tulee vastaan, että kirjailijat eivät hahmota sitä, että se luottamussuhde on molemminpuolinen. Kirjailijat ajattelevat, että voivat sanoa kustantamosta, yhteistyöstä tai toimitusprosessista ulospäin mitä vain. Mutta kustantamon näkökulmasta se vähän rikkoo luottamusta ja tuo yhteistyöhön hankausta.”

Ison kustantamon toimittaja sanoo, että kyseessä on pitkälti sosiaalisen median synnyttämä ilmiö.

”En tarkoita, etteikö kustantamoa saisi kritisoida. Totta kai saa. Tarkoitan sitä, jos levitellään vaikkapa kustannustoimittajan sanomisia tai tekemisiä. Toivoisin, että kaikki yhteistyössä olevat voisivat luottaa toisiinsa, koska siihen luottamukseen tämä homma loppu viimein perustuu.”

Kaikki Long Playn haastattelemat kustannustoimittajat nostavat esiin sen, että toimeentulo-ongelma on syvemmällä kirja- ja kulttuurialan rakenteissa.

”Vaikka ennakot tuplattaisiin tai triplattaisiin, niin ei se pelastaisi tilannetta. Kirjojen tuottaminen on tosi kallista ja harvat kirjat tuottavat niin paljoa edes takaisin. Se on monimutkainen kuvio, mutta sen monimutkaisuuden kommunikoinnissa kestää. Ehkä siinä on epäonnistuttu”, eräs kustannustoimittajista kommentoi. 

Toinen ongelma: Luottamuspula kustantamon työntekijöiden ja johdon välillä

KUSTANTAMOIDEN johdon julkiset kommentit kirjailijoiden toimeentulosta herättävät nekin närää kustannustoimittajissa. Etenkin tiedotus Spotify-yhteistyöstä ja reaktiot kirjailijoiden reaktioihin ovat olleet välillä kummallisia. Kun Spotify-uutinen tuli julki, WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen sanoi Helsingin Sanomissa, että he olivat osanneet odottaa ”porun nousevan”.

”Tunteet ovat suuria tällä meidän toimialalla. Se on vakio”, Julkunen kommentoi. 

”Leukani loksahti auki, kun luin nuo kommentit”, yksi kustannustoimittajista sanoo. 

Hän lisää, että kustantamoiden viestintä näyttäytyy välillä ylimieliseltä.

”Kustantamoiden pitäisi tehdä aivan selväksi se perusasia, ettei kustantamoja olisi ilman kirjailijoita. Kaikki tämä on kirjailijoiden työn varassa. Vähän nöyryyttä toivoisin lisää”, hän sanoo. 

Myös toinen ison kustantamon toimittaja sanoo, että kustantamot ovat epäonnistuneet viestimään suoratoistoon ja kirjailijan asemaan liittyvistä asioista niin sisäisesti kuin ulkoisesti. 

”Huono viestintä laittaa kustannustoimittajan vaikeaan välikäteen. Koko ajan pitää tasapainoilla siinä välissä, ottaa vastaan ja ohjata kritiikkiä eteenpäin. Samalla pitää olla varuillaan, ettei aiheuttaisi lisää mielipahaa. Kaikki tämä on pois oikean työn tekemisestä”, hän sanoo.

Hän sanoo, että jännite on lisääntynyt myös kustantamon johdon ja työntekijöiden välillä. 

”Nämä [Spotify-yhteistyön kaltaiset] ratkaisut ovat sellaisia, että itsekin on koko ajan sellaisessa mielentilassa, että mitähän tässä seuraavaksi tapahtuu.” 

Toisaalta kustannustoimittajan tietoon ei ole tullut sellaisia vaatimuksia, jotka olisivat lopulta johtaneet kirjailijan tuotannon poistamiseen Spotifysta. Poistovaatimuksia on tullut paljon vähemmän kuin some-postauksista voisi päätellä.

Kolmas ongelma: Työn kuormittavuus ja loppuunpalamiset

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN henkilökohtaiset työmäärät vaihtelevat paljon. Yksi haastateltavista kertoo kustantavansa noin kymmenen kirjaa vuodessa. Toinen kustantaa yli kaksikymmentä. Moni kustannustoimittaja etsii samalla uusia teoksia ja lukee käsikirjoituksia myös omalla ajallaan. 

Lukemisen suhteen käytännöt ovat kirjavat. Vanhemman sukupolven kustannustoimittajat ovat pitäneet normaalina sitä, että käsikirjoituksia luetaan myös omalla ajalla, iltaisin ja viikonloppuisin. Nuoremman sukupolven toimittajat taas haluavat pitää kiinni työajan rajoista ja kirjaavat lukemisesta tulevat ylityöt. 

”Käsispostilaatikkoon tulleiden käsisten lukeminen on sellainen asia, jolle ei ole käytännössä koskaan aikaa, vaikka se olisi todella olennaista työtä. En usko, että tätä on missään kustantamossa pystytty ratkaisemaan tyydyttävästi”, eräs kustannustoimittaja sanoo. 

Jotkin asiat ovat terveemmällä pohjalla kuin ennen. Aiemmin kustannustoimittaja on saattanut olla kirjailijan käytettävissä kellon ympäri. Tällaista kulttuuria on nykyään paljon vähemmän, eräs kustannustoimittaja kertoo.

Silti halu olla kirjailijoiden tavoitettavissa saattaa edelleen uuvuttaa tunnolliset työntekijät.

”Työmäärää voi olla vaikea rajata ja asioita priorisoida itsenäisesti, kun jonossa on aina useita, palkatta teoksiaan työstäviä kirjailijoita odottamassa palautetta, läsnäoloa ja kannustusta”, eräs kustannustoimittaja kertoo ja lisää:

”On myrkkyä yhteistyölle, jos kirjailijalle tulee olo, että kustannustoimittaja on kiireinen tai että tällä on jotain muuta, mahdollisesti tärkeämpää asialistallaan. Kirjailijat myös vertailevat keskenään, miten paljon kustannustoimittajan aikaa kukin on saanut, vaikka se ei välttämättä ole mikään tärkeyden mittari vaan kertoo enemmän kulloisenkin projektin tarpeista.”

KUSTANNUSTOIMITTAJAN työnkuva on muuttunut 2000-luvulla muiden tietotyöläisten tavoin. Kaikenlainen sälä on lisääntynyt ydintyön ohella. 

”Olen kuullut, että vielä 2000-luvun alkuvuosina kustannustoimittajan tehtävä oli yksinkertaisesti toimittaa tekstejä. Nyt ison osan ajasta vie kirjan tuotantoprosessin hallitseminen.”

Jos ydintyötään ei saa tehdä kunnolla, intohimoiset työntekijät kuormittuvat ja joutuvat tappelemaan arvojensa kanssa.

”Tehdään hirveästi hirveän pienillä resursseilla”, sanoo kustannustoimittaja, joka jutun alussa kertoi, ettei tunne yhtään kollegaa, joka ei olisi palanut loppuun. 

Kustannustoimittaja pohtii, voiko alan naisvaltaisuudella olla jotain tekemistä tällaisen burnout-kulttuurin kanssa. 

Eräs ison kustantamon kustannustoimittaja kertoo, että häntä on suoraan kannustettu käyttämään käännösteokseen vähemmän työtunteja, vaikka jälki olisi huonompaa. Kotimaisen kirjallisuuden kohdalla julkaisutahti on niin tiheä, että laadukas lopputulos vaatii joustamista sekä kustannustoimittajalta että kirjailijalta. 

Hän on myös pannut merkille, että uupuminen koskee kustantamon väen lisäksi myös talon ulkopuolisia avustajia, freelancer-toimittajia ja kääntäjiä. Myös kirjailijat ovat kovilla, kun julkaisutahtia on kiristetty. Kustannustoimittaja on huolissaan etenkin niistä kirjailijoista, jotka tekevät tiukasti aikataulutettuja kirjasarjoja.

Niiden kysyntä on lisääntynyt paljon äänikirjapalveluiden suosion vanavedessä. 

Neljäs ongelma: Alustataloutuminen ja nimikkeiden kasvu 

TULEVAISUUDESSA niin sanottu korkeakirjallinen taideproosa todennäköisesti vähentyy ja viihdeteosten määrä kasvaa entisestään. Oikeastaan tämä kehitys on jo käynnissä.

”Lukijakunta, joka lukee taiteellisesti kunnianhimoista kirjallisuutta, on supistunut jo todella pitkään. Yhä pienempi porukka lukee sitä. Samaan aikaan äänikirja on tuonut tilausta viihteellisemmälle kamalle”, eräs ison kustantamon kustannustoimittaja kuvailee. 

Toinen ison kustantamon toimittaja sanoo, että vaikka kustantamon arvoissa korostetaan kulttuurityön tärkeyttä, todellisuudessa liiketoiminta pitkälti määrittää kustannuspolitiikkaa. 

”Kustannustoimittajan työhön kuuluu myös pitää ei-kaupallisten teosten puolta. Mutta todellisuus on, että todella taitavia tekijöitä ja hyviä käsiksiä jää pois. Eli tietyssä mielessä seula on tiukentunut. Toisaalta samaan aikaan nimikkeiden määrä on kasvanut hirveästi ja tehdään isoja satsauksia ja aluevaltauksia siellä, missä on todennäköisemmin myyvempiä teoksia.”

MOLEMMAT isojen kustantamoiden kustannustoimittajat pitävät kestämättömänä, että suoratoistopalvelut alkavat määritellä kirjallisuuden julkaisupolitiikkaa.  

”Tässä pelataan mielestäni aikamoista uhkapeliä. Samaan aikaan on täysin selvää, että kustantaminen Suomessa näyttäisi aivan erilaiselta, ellei äänikirja olisi tullut pelastamaan tätä alaa laskevien printtikirjamyyntien keskellä. Olisimme nähneet paljon konkursseja.”

Kirjailijoiden jo valmiiksi epävarman toimeentulon heikkeneminen, nimikkeiden kasvu ja työntekijöiden kuormituksen lisääntyminen johtuvat lopulta kaikki samasta ongelmasta: kirja-alalla ei  mene taloudellisesti hyvin. Kulta-ajoista on tultu kauas, mutta varsinkin isommat kustantamot ovat onnistuneet löytämään paikkaavaa kasvua äänikirjoista. Rahaa on silti yksinkertaisesti vähemmän jaettavaksi kuin ennen. 

”Kustantamot ovat firmoja, jotka toimivat hyvin pienillä katteilla. Kun painetun kirjan myynnit ovat vuosien kuluessa laskeneet, asiaa on yritetty ratkaista laajentamalla listoja, siis julkaisemalla suurempi määrä nimikkeitä. Nykyään julkaistaan joka vuosi paljon isompi määrä esimerkiksi esikoisteoksia kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Nimikkeiden määrän lisääntymisestä ei ole kuitenkaan seurannut markkinan kasvua, vaan se, että samat myynnit jaetaan entistä suuremman joukon kesken”, yksi kustannustoimittajista selittää. 

Pienen kustantamon toimittaja sanoo, että hänelle ei ole väliä, onko teos niin sanotusti viihdettä vai korkeakirjallisuutta. Tärkeintä on se, että kaikki kirjan luomisen prosessiin kuuluvat yrittävät tehdä laatua.

Hänen mukaansa iso osa työhön liittyvistä ongelmista on seurausta aina kiihtyvän kapitalismin tulospaineista, ja niitä riittää muillakin aloilla.

KUSTANNUSTOIMITTAJAT kertovat yhtenäiseen sävyyn, että he ovat tulleet alalle rakkaudesta kieleen.

”Mukana on hillittömästi rakkautta lajiin, on pakko olla, että jaksaa. Ja haluaisin, että kirjailijat ihan oikeasti tietäisivät myös sen.” 

Kaikkia haastateltuja kustannustoimittajia huolestuttaa, miten kirjallisuudelle käy. Onko meillä kohta enää kirjoja? Onko taiteella enää merkitystä?

”Olen valinnut uskoa siihen, että tämä on tärkeää. Se, että kohtaan ihmisen silmästä silmään, kuulostelen tekstiä, yritän löytää sen potentiaalin ja saada sen toteutumaan. Se on se pieni maailman siru, jonka olen valinnut itselleni”, yksi kustannustoimittajista vastaa.