Maailma palaa, Gabriella Smith säveltää

KESÄKUU 2025, Louis M. Davies Symphony Hall, San Francisco, Kalifornia.

Sinfoniaorkesteri ei ole ehkä koskaan kuulostanut tältä.

San Francisco Symphony kurnuttaa, kaakattaa ja sirkuttaa, sihisee ja kihisee. Jouset vaakkuvat. Vasket tööttäilevät.

Lavan vasemmassa takanurkassa lyömäsoitinsektio soittaa milloin pyöränrenkaita (lavalla on kaksi nurin käännettyä polkupyörää), milloin taas kuorellisia saksanpähkinöitä.

Kun perkussiosettiin kuuluvien pyöränrenkaiden pinnoja päristetään puukepillä tai kun mikrofonin ääressä katkotaan eripaksuisia tikkuja, on helppo kuvitella itsensä viilettämässä fillarilla puolivillissä maisemassa. Bay Arean eli San Franciscon lahden alueen flora ja fauna ovat akustisesti läsnä.

Konsertissa soi kalifornialaisen Gabriella Smithin uusin sävellys Rewilding. Maailman kantaesityksen kapellimestarina on teoksen tilannut Esa-Pekka Salonen, orkesterin taiteellinen johtaja, joka tekee viimeisiä konserttejaan San Franciscossa. Hän on johtanut useita Smithin teoksia, ja yhteistyö jatkuu.

Teoksen nimi Rewilding viittaa ennallistamiseen. Ekosysteemin luonnontilaan saattaminen on säveltäjälle tuttua useammastakin projektista, joissa hän on itse ollut mukana.

Luonto ja etenkin sen tuottama ilo ja mielihyvä ovat mukana useimmissa Smithin sävellyksissä. Kun tapaan hänet San Franciscossa konserttien jälkeen, hän kertoo pitävänsä luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjumista sekä kuulijoiden ympäristötietoisuuden lisäämistä tärkeimpänä tehtävänään – mutta enemmänkin nautinnon kuin ahdistuksen kautta.

Ympäristöhätätilasta voi perustellusti potea ahdistusta ja syyllisyyttä, mutta auttaako se meitä toimimaan? Jos ei, olisiko musiikista välineeksi vaikuttamiseen?

BERKELEYSSÄ kasvanut Gabriella Smith (s. 1991) aloitti säveltämisen jo lapsena, samoihin aikoihin kun alkoi soittaa pianoa ja viulua. Hän oli tieteistä kiinnostunut, hiljainen lapsi, jolle suurten sävellysten kuunteleminen ja omien kappaleiden säveltäminen tuntui alkuun palapelin kokoamiselta tai arvoituksen ratkaisemiselta.

Minkälaisista palasista kuulemani musiikki muodostuu, hän pohti. Mikä on tämä asia, joka soi päässäni? Onko se ok? Jos on, miten saisin sen kuulumaan muillekin?

Teini-ikäisenä Gabriella Smith osallistui Yhdysvaltain merkittävimpiin nykysäveltäjiin kuuluvan John Adamsin nuorten säveltäjien ohjelmaan. Adamsista tuli hänen mentorinsa ja myös yksi hänen pitkäaikaisimmista ystävistään. 17-vuotiaana Smith pääsi opiskelemaan säveltämistä huippulahjakkuuksia kouluttavaan Curtis-instituuttiin Philadelphiassa.

Smith kiinnostui jo lapsena myös biologiasta ja luonnonsuojelusta ja aloitti 12-vuotiaana vapaaehtoisena kymmeniä vuosia jatkuneessa laululintujen tutkimusprojektissa Point Reyesissä Kaliforniassa. Hän vietti muutenkin mahdollisimman suuren osan ajastaan luonnossa retkeillen, pyöräillen ja patikoiden ja opetteli tekemään muun muassa vedenalaisäänityksiä hydrofonilla.

Sen sijaan että olisi alkanut opiskella ekologiaa, Smith jatkoi musiikkiopintojaan Princetonin yliopistossa. Hän on sittemmin asunut kumppaninsa Erik Petersenin tutkijantyön vuoksi Marseillessa ja Oslossa, nykyään he asuvat Seattlessa.

Ekologisen tietoisuuden lisäksi opiskeluvuosina virinnyt koti-ikävä ja etenkin kaipuu Bay Arean runsasta luontoa kohtaan sai Smithin säveltämään yhä enemmän teoksia, joissa musiikki kietoutuu yhteen luonnonäänien kanssa.

Ennen Rewildingia hän on ehtinyt säveltää yli 40 teosta, joita ovat esittäneet niin New Yorkin kuin Los Angelesinkin filharmonikot, Kronos-kvartetti sekä newyorkilainen yMusic-sekstetti.

Tilaustöitä olisi jonoksi asti, mutta Smith työskentelee mieluiten tuttujen muusikoiden ja orkesterien kanssa, eikä kaipaa enempää menestystä tai omaisuutta, saati julkisuutta. Häntä motivoivat muut asiat.

Los Angeles Times on kutsunut Smithin sävellyksiä uskomattomiksi, San Francisco Chronicle taas häkellyttävän kekseliäiksi. The New York Timesin mukaan hänen musiikkinsa huokuu helposti lähestyttävää omaperäisyyttä ja synnyttää kuulijoissaan energiaa sekä virtaavaa iloa.

Tunnistan! Olen kuullut Smithin teoksia myös konserteissa ja todella inspiroitunut niistä. Tai kokenut, kuten The New York Timesin Joshua Baronekin kirjoittaa, ”grooving joy”, jolle on vaikea löytää hyvää suomenkielistä vastinetta. Groovaavaa iloa!

SUOMESSA eletään nyt pienimuotoista Gabriella Smith -buumia.

Hänen teoksensa Breathing Forests (2021) uruille ja orkesterille kuullaan Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa Musiikkitalossa syyskuun 19. päivä. Viikkoa myöhemmin Smithin mentori, säveltäjä ja kapellimestari John Adams, johtaa orkesteriteoksen Tumblebird contrails (2014) osana Sinfonia Lahden konserttia Sibelius-talossa. Adams ja hänen vaimonsa Deborah O’Grady olivat aikanaan myös kyseisen teoksen tilaajat.

Rytmisesti koukuttavasta Tumblebirdistä on helppo löytää jälkiä tuulesta, aalloista ja lokkien huudoista, ja sitä on esitetty eri puolilla maailmaa, myös Salosen johtamassa Nobel-konsertissa Tukholmassa joulukuussa 2023.

Smith oli paikalla itsekin ja piti puheen kuninkaallisille, nobelisteille ja muulle iltapuvuissaan kimaltelevalle yleisölle.

”Ilmastokatastrofeista on tullut yhä isompi osa arkeamme. Silti päättäjien toimet ilmaston puolesta ovat edelleen rikollisen riittämättömiä”, Smith sanoi.

Pitkälti päättäjistä koostuva yleisö oli hyvin hiljaa, joku parvella taputti lyhyesti. Smith jatkoi:

”Niinpä tästä musiikista tuli myös sen surun, menetyksen, pelon ja raivon ilmentymä, jota olen kokenut ilmastokriisin seurauksena. Ja samalla ilon, jonka olen löytänyt työstäni ilmastoratkaisujen parissa. Aikana, jolloin on todella helppoa vajota epätoivoon kaikesta siitä, mitä kohtaamme, haluan kaikkien ymmärtävän, että heidän ympärillään on ihmisiä, jotka kieltäytyvät luovuttamasta ja jotka omistavat elämänsä – meidän elämämme – ilmastoratkaisuille, vieläpä uskomattoman myönteisillä tavoilla.”

JAZZAHTAVASTI ja paikoin folkahtavasti svengaava Porkkanavallankumous (2015) on kuultu Suomessa jo 2018 ja myös aivan hiljattain heinäkuussa, molemmilla kerroilla Kamus-kvartetin esittämänä Meidän Festivaaleilla Järvenpäässä. 

Suomalaiseen tekee vaikutuksen sekin, miten täydellisesti Smith ääntää teoksen suomenkielisen nimen. ”’Porkkanavallankumous’ on yksi niistä noin viidestätoista sanasta, jotka osaan suomeksi!” hän sanoo ja nauraa.

(Mainittakoon, että teoksen nimi on peräisin Cézannen lausumaksi oletetusta sitaatista: ”Tulee päivä, jolloin yksi ainoa, tuoreeltaan havaittu porkkana käynnistää vallankumouksen.”)

Meidän Festivaaleilla Smith tutustui myös yhteen viulisti-idoliinsa, tapahtumaa pitkään johtaneeseen Pekka Kuusistoon. Vähän myöhemmin Los Angeles Philharmonic tilasi Smithiltä viulukonserton, jonka kantaesitys kuullaan ensi vuoden tammikuussa. Johtajana on silloinkin Esa-Pekka Salonen, ja solistina Pekka Kuusisto, jolle teos myös on omistettu.

Smith soittaa edelleen itsekin viulua.

”Olen kokeillut kaikkia kirjoittamiani viulujuttuja varsinkin nyt, kun teen konserttoa Pekalle – mutta en todellakaan halua, että kukaan muu on kuulemassa! Soitan kyllä viulua ja laulan silloin tällöin myös hyvän ystäväni, sellisti Gabriel Cabezasin kanssa. Tutustuimme teini-ikäisinä Curtisissa, ja olen omistanut hänelle Lost Coast -nimisen sellokonserttoni. Duomme keikkailee epäsäännöllisesti silloin tällöin, ja käytämme keikoilla paljon myös elektronisia instrumentteja ja liveluuppausta.”

Lisäksi hän demonstroi haluamiaan ääniä kulloinkin harjoiteltavan teoksensa kapellimestarille ja soittajille. Esimerkkejä tarvitaan, sillä vaikkapa sammakoiden ja lintujen ääntelyä muistuttaviin ”säveliin” on vaikea kehittää riittävän selkeää kirjallista notaatiota.

MUSIIKKIA on viime kädessä mahdotonta kääntää myöskään sanoiksi. Gabriella Smith puhuu silti mielellään teostensa valmistumisprosesseista.

Hän käyttää säveltämiseen Ableton-sovellusta, jolla voi esimerkiksi tehdä äänityksiä ja kuunnella niitä päällekkäin.

”Alku on aina kiinnostavaa, kun etsin mielikuviani vastaavia soundeja. Testaan usein asioita ensin viululla ja teen paljon kokeiluita löytääkseni oikeanlaiset äänet. Puhallinosuuksia tutkin yleensä laulamalla, koskettimia ja perkussioita soittamalla itse, vaikka en tietenkään ole minkään instrumentin ammattilainen.”

Kun säveltäjällä on riittävästi materiaalia DAW:ssa (Digital Audio Workstation, suom. digitaalinen äänityöasema), hän siirtää sen nuotinnusohjelmaan.

Musiikkia, jota hän säveltää, olisikin vaikea tehdä mitenkään muuten kuin käytännössä kokeilemalla. Ei voi kirjoittaa sellaista, mihin ei ole riittävän tarkkaa kieltä.

Gabriella Smith kertoo nauttineensa yhteistyöstään Esa-Pekka Salosen kanssa, mutta kaikki hänen kokemuksensa orkestereista eivät ole olleet pelkästään hyviä. Joissakin orkestereissa hänen teoksiinsa suhtauduttiin etenkin aikaisemmin ennakkoluuloisesti tai suorastaan vihamielisesti.

”En sanoisi että se on kenenkään syy. Kysymys on lähinnä tottumattomuudesta”, Smith arvelee diplomaattisesti. ”Ja siitä, että kyseiset muusikot eivät tunteneet minua.”

Smith sävelsi ensimmäiset merkityksellisinä pitämänsä orkesteriteokset Curtisissa. Siellä orkesteri koostui toisista opiskelijoista, joista useimmat olivat valmiiksi tuttuja sekä säveltäjälle että keskenään.

”Ammattiorkestereihin verrattuna tilanne oli ainutlaatuinen, ja tuttuus teki harjoittelemisesta helppoa ja nautittavaa. Toivon, että niin voisi olla aina. Se vaikuttaa myös musiikin sisältöön ja laatuun: ihmiset soittavat paremmin, kun he tuntevat säveltäjän, välittävät siitä mitä soittavat ja sitoutuvat siihen. Orkesterit, jotka soittavat konsertteja viikko toisensa jälkeen, aina eri ohjelmistoa, eivät voi panostaa kovin paljon yhteen teokseen.”

Tilanne on helpottunut sitä mukaa kuin Smith on tutustunut orkestereihin ja ne häneen. Yhteistyö tiettyjen orkesterien kanssa on jatkunut jo usean teoksen verran. Silti se, että Smith on nuori ja nainen, puhuu luontoarvoista ja käyttää omintakeista sävelkieltä, aiheuttaa edelleen jonkin verran ennakkoluuloja.

BREATHING Forests -teoksen solistina Helsingissä soittaa urkuri James McVinnie, jolle sävellys on omistettu.

Teoksen kantaesitys kuultiin Salosen johtamana Los Angelesissa helmikuussa 2022. Kolme vuotta myöhemmin, viime keväänä, maastopalot tuhosivat isoja osia kaupungista ja pakottivat myös peruuttamaan konsertteja.

Kaliforniassa kasvaneena Gabriella Smith kertoo kokeneensa useita alueelle tyypillisiä ja ekosysteemin kannalta hyödyllisiäkin maastopaloja, mutta ei koskaan yhtä tuhoisia kuin nyt. Ilmastonmuutos on pahentanut kuivuuskausia, kuumuus saa palot syttymään herkemmin, ja voimakkaat tuulet levittävät niitä nopeasti aikaisempaa laajemmille alueille.

Breathing Forests -teoksessa urut ilmentävät metsän suuruutta sekä hapen ja hiilidioksidin vaihtumista puiden hengityksenä. Kyseessä oli kuitenkin Smithille uusi instrumentti, eikä useimmilla uruilla voi tehdä mitään niistä asioista, joista hän erityisen paljon musiikissa pitää – kuten glissandoja tai asteittaisia dynamiikan muutoksia.

”Tämä osoittautui lopulta sävellyksen ja oman oppimiseni kannalta hyväksi asiaksi. Se pakotti minut keskittymään asioihin, joita en aikaisemmin asettanut etusijalle, kuten harmoniaan. Pandemian vuoksi emme päässeet kokeilemaan kappaletta yhdessä Jamien kanssa ennen ensimmäistä orkesteriharjoitusta. Suuri osa siitä syntyikin oikeiden urkujen sijasta Midi-koskettimistolla. Hieman erilainen soitin! Minun oli siis pakko käyttää mielikuvitustani.”

Urut ovat myös fyysisesti vaativa instrumentti, joille säveltäessä on otettava huomioon se, mihin soittajan kädet ja jalat yltävät, ja mihin niitä kulloinkin tarvitaan. Smith lähetti McVinnielle ruutukaappauksia ja sai vastaukseksi viestejä: toimii, ei onnistu, mahdotonta, pitää kokeilla.

”Nautin todella paljon tästä yhteistyöstä, meistä tuli Jamien kanssa hyvät ystävät. Urkujen ja orkesterin yhteissoitossa oli silti erityisen paljon asioita, joita en voinut tietää ennen kuin kuulin ne harjoituksissa. Muokkasin teosta aika paljon vielä kantaesityksen jälkeen, niin kuin teen usein muutenkin. Mutta nyt olen siihen todella tyytyväinen.”

MAAILMA palaa, aivan kirjaimellisestikin.

Mitä järkeä on säveltää eksklusiivista taidemusiikkia kalliisti ylläpidettäville sinfoniaorkestereille tässä ajassa?

”Musiikkini on vain musiikkia”, Gabriella Smith sanoo. Hän myöntää kuitenkin kokevansa jonkin verran painetta ja vastuuta kirjoittaa myös musiikkia, jolla on sanoma. 

”Haluan käyttää tilaisuuteni vaikuttaa, koska ilmastokriisistä liikkuu niin paljon väärää ja harhaanjohtavaa tietoa. Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että he eivät voi tehdä mitään tai olla osa ratkaisua, tai ainakaan etteivät he voi nauttia siitä. Tämä estää monia toimimasta – ja juuri sitä fossiilisia polttoaineita tuottavat yhtiöt haluavat.”

Smith sanoo, ettei tiedä, pystyisikö vaikuttamaan asioihin enempää, vaikka olisikin ryhtynyt biologiksi tai ilmastotutkijaksi.

”Minusta jokaisen kannattaisi tehdä sitä mitä osaa ja mistä pitää. Kun aloin itse lähestyä asiaa tästä näkökulmasta, jatkuvan kriisin sijaan osallistumisen ilosta, se muutti elämäni.”

Smith on mukana esimerkiksi Magnuson Parkin ennallistamisprojektissa Seattlessa. Siinä Washington-järven rannalla sijaitsevalle entiselle Sand Pointin sotilaslentokentälle palautetaan ekosysteemiä istuttamalla sinne paikalla aiemmin sijainneita kosteikkokasveja ja metsää.

Hän ylistää yhdysvaltalaista meribiologia Ayanna Elizabeth Johnsonia, joka on muun muassa perustanut meriensuojelua edistävän Urban Ocean Lab -ajatuspajan sekä julkaissut haastattelukirjan What If We Get It Right? Visions of Climate Futures (One World).

Johnson on myös kehittänyt ilmastotyöhön soveltuvan Venn-diagrammin, joka havainnollistaa graafisessa muodossa ja kolmella kysymyksellä sen, miten itse kunkin kannattaisi toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi:

1. Minkälaista ilmastotyötä tarvitaan?
2. Missä olet hyvä?
3. Mikä tuo sinulle iloa?

Näiden kolmen leikkauskohdasta löytyy vastaus siihen, mitä kannattaisi tehdä.

”Ayanna on auttanut valtavasti ihmisiä löytämään oman tapansa osallistua ilmastotyöhön”, Smith sanoo. ”Rakastan levittää tätä hänen ajattelutapaansa, koska se on todella innoittanut itseäni. On monia tapoja osallistua ilmastotyöhön, kaikkien ei tarvitse tehdä samaa asiaa. On paljon sellaistakin, mikä on hauskaa ja yhteisöllistä ja voi tuoda ihmisten omat osaamisalueet hienolla tavalla esiin.”

Smith puhuu mielellään konserttiyleisöille ennen omien teostensa esityksiä. Kun hän kertoo, miltä tuntuu nähdä itse istuttamansa metsän kasvavan, yleisöstä tulee aina konsertin jälkeen joku ja kysyy: mitä minä voin tehdä?

Lyhyen Nobel-puheensa Smith päätti sanomalla, että ilmaston puolesta tehtävää työtä ei tule nähdä ”uhrauksena vaan kunniana – kunniana elää aikana, jolloin meitä tarvitaan ja kutsutaan toimimaan”.

Helsingin kaupunginorkesteri: Luontoon! Musiikkitalossa 19. syyskuuta. Orkesteria johtaa Pekka Kuusisto.

Gabriella Smithin lyhyt puhe sekä Tumblebird Contrails -teoksen esitys ovat katsottavissa 8.12.2024 Tukholmassa järjestetyn Nobel-konsertin taltioinnista, joka on linkattu hänen nettisivuilleen. Kappaleen kesto 12 min. Tukholman kuninkaallista filharmonista orkesteria johtaa Esa-Pekka Salonen.