Kulttuurilehtien rahoitus on kehittynyt ”päin persettä”

Naps.

42 010 euroa pois vuonna 2016.

Naps.

83 100 euroa pois vuonna 2018.

Naps.

144 000 euroa pois vuonna 2024.

Naps.

48 000 euroa pois vuonna 2025.

Naps.

Näin kulttuurilehtituki – viralliselta nimeltään kulttuurilehtien ja verkkojulkaisujen yleisavustus – on supistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Sen myöntää Taide- ja kulttuurivirasto, johon entinen Taiteen edistämiskeskus sulautettiin vuoden alussa.

Vuodesta 2011 vuoteen 2026 lehdille jaetun tuen arvo on pienentynyt lähes 60 prosentilla, arvioi suomenruotsalainen kulttuurilehti Ny Tid keväällä tekemässään raportissa O arma tidskrift!, suomeksi Voi aikakauslehtiraukkoja! 

Vuoden 2011 summa, 956 800 euroa, olisi nykyrahassa mitattuna noin 1 238 000 euroa. Tänä vuonna lehdet saivat 547 000 euroa, eli noin 57 prosenttia vähemmän. Ilman inflaatiota lasku on noin 43 prosenttia.

”Mikä muu kulttuurin muoto Suomessa olisi 2000-luvulla menettänyt puolet valtionrahoituksestaan?” Ny Tidin päätoimittaja Janne Wass kysyi viime vuonna pääkirjoituksessaan.

Valtio tukee siis aiempaa vähemmän julkaisuja, jotka ”ylläpitävät Suomessa monipuolista yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta ja erilaisista maailmankatsomuksista”, kuten Kulttuurivirasto tämän vuoden avustusmyöntöpäätöksessään luonnehti.

Kaislikossa on yhä vähemmän varaa suhista.

”KULTTUURILEHTIÄ ei pidetä ihan niin tärkeinä kuin kuvataidetta, kirjallisuutta, teatteria ja musiikkia, eikä niitä nähdä osana näitä taidemuotoja. Niiden alasajo ei saa ihmisiä barrikadeille”, Janne Wass sanoo lehtensä toimituksessa Kaapelitehtaalla syyskuussa. 

Hän on luotsannut vasemmistolaista Ny Tidiä vuosikymmenen ja tehnyt siitä erityisesti suomenruotsalaisissa piireissä arvostetun vastapainon Hufvudsstadsbladetin ”riippumattoman liberaalille porvarilliselle” journalismille, kuten päivälehti linjansa määrittää. 

Ny Tid on yksi suurimpia kulttuurilehtituen saajia, 50 000 euroa vuodessa, heti 73 000 euroa vuodessa saavan Voima-lehden jälkeen. Päätoimittaja Wassista on myös tullut kulttuurilehtien rahoituksen äänekkäimpiä keskustelijoita, paikoin jopa näkyvämpi kuin alan edunvalvojista. 

”Suomi laiminlyö kulttuurilehtiään”, Wass kirjoitti jo vuonna 2019. Kun 80 lehteä sai Suomessa yhteensä noin 800 000 euroa, Ruotsissa vastaava summa oli 80 lehdelle kolminkertainen, noin 2,4 miljoonaa euroa. Suomen kulttuurilehtituki oli vain 0,18 prosenttia koko kulttuuribudjetista, Wass huomautti.

Metelin pitäminen on jatkunut. Sitä vauhditti ”katastrofivuosi” 2025, jolloin kolme viidestä valtiontukea saaneesta suomenruotsalaisesta kulttuurilehdestä putosi joukosta. Jäljelle jäi Ny Tidin lisäksi vain rauhanlehti Fredsposten.

Ruotsinkielisessä Suomessa esiintyy usein termi domänförlust, ruotsin kielen käyttöalan menetys. Se koskee milloin Finnairin lentojen kuulutuksia, milloin Suomen Ikean verkkosivuja. 

Niiden seurauksena on älläkkä Suomen ruotsinkielisessä mediassa, ja se toimi myös nyt. Vuonna 2026 kulttuurilehtitukea saaneita ruotsinkielisiä kulttuurilehtiä oli jälleen viisi. 

Ankkalammikon ulkopuolella keskustelu lehtitukien hiipumisesta on ollut hiljaista, mutta muilla kulttuurin aloilla on ollut toisin. Kun kotimaisen elokuvan tuotantotukeen suunniteltiin viime vuonna 7,8 miljoonan euron leikkauksia, ala yhdistyi niitä vastaan ja huomiota tuli näkyvästi myös kentän ulkopuolelta.

Wassin mukaan kulttuurilehtien rahoitusleikkaukset ovat vuosittain olleet sen verran pieniä, ettei yleisö ole reagoinut niihin. Salamitaktiikkana tunnettu vähittäinen eteneminen – siivu kerrallaan –  on toiminut.

KULTTUURILEHTIÄ edustaa kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry, jonka puheenjohtajana toimii Voima-lehden pitkäaikainen kustantaja Tuomas Rantanen. Hän kuvaa valittua linjaa ”taktiseksi hiljaisuudeksi”.

"Olemme välillä joutuneet aprikoimaan, miten kovalla äänellä kannattaa lobata tilanteessa, jossa tiedämme edustavamme sen suuntaista kenttää, joka ei ole poliittisten suhdanteiden mukainen", hän muotoile.

Rantanen sanoo saman asian haastattelun aikana myös suoremmin:

”Olemme ajatelleet, että jos me nostamme pään juoksuhaudasta ja alamme möykkäämään, oikeistohörhöt huomaavat meidät, ja leikkauksista tulee kahta kauheampia.”

Taustalla kuuluu äärioikeiston pelko. Lehdet voisivat Rantasen mukaan näyttäytyä epämieluisia arvoja edustavana ”rappiojournalismina”, joka menettäisi tukensa samalla tavalla kuin rauhanliike keväällä 2024.

Myös vanhat pettymykset lannistavat. Kun Timo Harakan ministerikaudella 2020-luvun taitteessa luonnosteltiin ehdotusta mediatueksi, kulttuurilehtiä yritettiin saada mukaan hahmotelmaan. Ministeri ei kuitenkaan vastannut, Rantanen kertoo.

”Me tiedämme, että poliitikkoihin vaikuttamisella ei saada kohdennettua lisärahaa kulttuurilehdille edes silloin, kun olisi meille myötämielinen hallitus.”

KULTTI on tämän seurauksena päätynyt valitsemaan toisenlaisen linjan: poliitikkojen sijaan se lobbaa ensisijaisesti virkamiehiä. Tuomas Rantanen perustelee tätä sillä, että päätös kulttuurilehtituen suuruudesta tulee virkamiesesityksenä. 

Kulttuurilehdet taistelevat siis valtiontukieuroista muita kulttuurin toimijoita vastaan – sen ohella, että ne yrittävät kasvattaa jakovaraa puolustamalla kulttuurin määrärahoja. Kulttuurin valtiontuen suuruudesta eivät kuitenkaan päätä virkamiehet, vaan poliitikot.

Valittu strategia ei ole Rantasen mukaan tuottanut merkkejä rahoituksen kasvusta. Kulttuurilehtituen pienentyminen on sen sijaan jatkunut.

”Päin persettähän se on kehittynyt”, hän sanoo.

Rantanen huomauttaa, että leikkauksia olisi ilman vaikuttamistyötä voinut olla enemmänkin, ja että yhdistyksellä on vain yksi osa-aikainen työntekijä.

Kulttuurilehtien rahoituksen julkinen puolustaminen onkin jäänyt jäsenlehdille – ja suomenruotsalaisille. Ny Tidin Janne Wass on Kultin hallituksen jäsen, mutta hän julkaisi kulttuurilehtiä koskevan raportin oman lehtensä kautta. 

Wass kertoo halunneensa keskittyä suomenruotsalaisiin kulttuurilehtiin, ja siksi 28-sivuinen raportti syntyi Ny Tidille aihetta käsittelevän jutun yhteydessä. 

Silti se käsittelee laajasti myös suomenkielisen kulttuurilehtikentän rahoituksen heikentymistä.

KULTTUURILEHTIEN heikko tuki on osa isompaa mediapoliittista kehystä. Suomalainen media-ala on peräänkuuluttanut parempaa toimialapolitiikkaa jo pitkään: se vertaa tilannetta muihin Pohjoismaihin, joissa on selvästi suuremmat ja suoremmat tuet.

Kun muissa Pohjoismaissa median valtiontuki nähdään demokratiatukena, Suomessa julkaisuilta vaaditaan markkinaehtoisuutta. Kun kansallinen uutistoimisto STT ja kuvatoimisto Lehtikuva kertoivat syyskuun lopussa lakkaamisuhastaan, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra linjasi, että valtion ei pidä ”tekohengittää” mediaa.

Vielä vuosituhannen alussa Suomessa oli silti vakaa rahoitus pienemmille lehdille. 2010-luvun puolivälin jälkeen rahoituspotti alkoi pienentyä ja isot linjat muuttuivat. Kun aiemmin annettiin tukea kaikille vähän, 2020-luvulla alettiin antaa harvoille ja enemmän.

Vastaavanlainen kehityssuunta on tullut myös kulttuuria tukeviin säätiöihin: pienten, aluskasvillisuutta tukevien rahoitusmyöntöjen sijaan halutaan isoja, vaikuttavia hankkeita.

Vuodesta 2000 vuoteen 2012 tukea saaneiden kulttuurilehtien määrä kasvoi 111:stä 149:ään. Sitten niitylle saapui viikate.

Kun vuonna 2015 tuensaajia oli 136, vuotta myöhemmin niitä oli enää 107.

Vuonna 2018 tuensaajia oli 80.

Vuonna 2020 niitä oli 49.

Vuonna 2024 niitä oli 34.

Ja vuonna 2025 niitä oli enää 20.

Taustalla on myös pragmaattisia syitä. Lehtien tuotanto- ja postituskustannukset ovat nousseet huomattavasti, ja juustohöyläämisen sijaan Taide- ja kulttuurivirasto on päättänyt kohdistaa tukieurot pienemmälle joukolle, jotta näillä olisi paremmat edellytykset pärjätä.

”Rädda det som räddas kan”, Ny Tidin raportti kiteyttää. Pelastetaan se, mikä pelastettavissa on. 

Entinen kirjallisuuslehti Nuoren Voiman ja runouslehti Tuli & Savun päätoimittaja Vesa Rantama kirjoitti vuonna 2025, miten pienimmät kulttuurilehdet kärsivät epäoikeudenmukaisesti nykyisestä leikkauspolitiikasta. 

Tuen alarajaa nostettiin 5 000 eurosta 10 000 euroon, jolloin moni pienempi julkaisu karsiutui joukosta. Karsinta tehtiin ilman alan omaa vertaisarviointia, toisin kuin muina vuosina.

Myös Kultin puheenjohtaja Tuomas Rantasen mukaan on väärin, että alarajaa nostettiin. 

”Pienilevikkisillä lehdillä voi olla suuri merkitys, eikä vain pienelle piirille, vaan koko alan seuraamiselle, joka voi kadota nyt”, hän sanoo.

”MONTAKO kulttuurilehteä enää on Taiken tuen piirissä parin vuoden kuluttua? Viisitoista? Kymmenen? Pystytäänkö tällaisella määrällä lehtiä todella takaamaan suomalaisen ja Suomessa tehtävän kulttuurijournalismin moniäänisyys ja alan tekijäkunnan moninaisuus?”

Näin kysyi valtiontukensa vastikään menettänyt kulttuurilehti Mustekala helmikuussa 2025 julkaistussa näkökulmakirjoituksessaan. 

Kysymys on aiheellinen. Jos julkaisuja karsittaisiin samaa tahtia kuin tähän asti, tuettavien kulttuurilehtien määrä laskisi nollaan jo vuonna 2028. 

”Tarvitaan stoppi kehityskululle, jossa kulttuurilehdille jaettava summa laskee vuodesta toiseen", kirjoitti myös Ny Tidin Janne Wass helmikuussa artikkelissaan.

Mustekalan päätoimittajat Alonzo Heino ja Helmi Saukkoriipi sekä julkaisun taustayhdistyksen puheenjohtaja Jutta Tynkkynen jatkoivat keskustelua Voimassa: 

”Moniäänistä keskustelua suomalaisesta taiteesta ja kulttuurista ei ole ilman suomalaisia kulttuurilehtiä. Pienellä kielialueella kulttuurilehtiä taas ei ole ilman valtion myöntämää tukea, vaikka lehdet sitä omarahoitusosuudella täydentävätkin. Ilman kulttuurilehtiä ajattelu omasta kulttuurista köyhtyy.”

Taiteen ja kulttuurin rahoituksen johtaja Henri Terho Taide- ja kulttuurivirastosta lähestyy tukea valtion kulttuuribudjetin kautta. Tällä hetkellä ennakkotiedot siitä ovat ”rauhoittavia” ja ”turvallisia”. Luvassa on ensimmäinen kerta neljään vuoteen, kun talousarviossa ei ole tulossa leikkauksia kulttuurin määrärahaan.

Terho huomauttaa, että kulttuurilehtitukea ei ole turvattu lailla ja sidottu indeksiin, toisin kuin esimerkiksi kirjailijoille, kääntäjille ja taidejournalisteille annettavia taiteilija-apurahoja. Siksi se on voinut pienentyä, niin arvoltaan kuin määrältään.

Mustekalan kritiikkiä kulttuurijournalismin moniäänisyydestä Terho myötäilee. 

”Onhan se vaarassa, ja sitä ei pystytä ylläpitämään niin hyvin kuin olisi tarpeen”, hän sanoo.

Terho lähestyy asiaa myös toiselta kantilta. Mitä paremmin edes muutamien lehtien toimintaedellytyksiä voidaan turvata, sitä paremmin moninaisuus voi toteutua – niiden sisällä. 

Eniten kulttuurivirkamiestä huolettaa monikielisyyden puuttuminen. Kulttuurilehtituen saajien joukossa ei ole julkaisuja, joita tehtäisiin muilla kielillä kuin suomeksi tai ruotsiksi.

”Mikä kyky alalla on tarjota erikielistä laatujournalismia erikieliselle yleisölle?”

KULTTUURILEHTIKENTTÄ on tietoinen ongelmistaan. Tuomas Rantasen mukaan niihin kuuluu  tilaajien vanheneminen, kun julkaisut eivät ole onnistuneet tekemään digisiirtymää, eikä se onnistu nykyresursseilla. Nuoret jäävät tavoittamatta, ja riippuvuus avustuksista kasvaa.

Silti resurssipula uhkaa myös suomeksi ja ruotsiksi tehtävää tiedontuotantoa.

”Isot ja merkittävät, perinteiset lehdet ovat vaarassa. Jos mitään ei tapahdu, kulttuurilehtikentästä on luultavasti jäljellä vain rauniot”, Rantanen sanoo.

Tähän Kultti yrittää puuttua Suomen Kulttuurirahaston tukemalla hankkeella, jossa lehtiä autetaan luomaan digitaalinen julkaisujärjestelmä, parantamaan tilausjärjestelmiä ja kehittämään digitaalista markkinointia. Hankkeella on 100 000 euron rahoitus.

Kurimus ja kulutustottumusten muutokset näkyvät kentällä. Kirjallisuuslehti Nuori Voima teki viime vuonna kampanjan, jossa se myi alusvaatteita. Tänä vuonna lehti jatkoi t-paidoilla. Samaan aikaan se yrittää saada itse lehteä kaupaksi.

Ruotsinkielisellä puolella apuun on tullut säätiökenttä. Siellä tarjolla on kulttuuritoimijoiden himoitsemaa herkkua: perusrahoitusta toimintakuluihin, ilman vaatimusta erillisistä hankkeista. 

Wassin mukaan suomenkielisille lehdille ei ole tarjolla samanlaista säätiöverkostoa kuin ruotsinkielisellä puolella. Ny Tidin raportti näyttää, että ruotsinkielisten lehtien saama säätiörahoitus on kaksinkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä. Samalla se on siirtänyt riippuvuutta julkiselta yksityiselle sektorille.

Suomenkielisille lehdille on ollut tarjolla projektipohjaista säätiötukea, joka on ohjannut julkaisujen sisältöjä. Esimerkiksi Voima-lehden sisällöstä näkyvä osa on rahoitettu Koneen Säätiön Metsän puolella -apurahalla. Julkaisu sai tänä vuonna säätiöltä kahden vuoden jatkoapurahan. 

Kulttuurilehtikentän ratkaisu tilanteensa korjaamiseen olisi kaksinkertaistaa kulttuurilehtituki. Janne Wass esittää ajatuksen raportissaan, minkä lisäksi esimerkiksi Vesa Rantama on ehdottanut asiaa aiemmin blogikirjoituksessaan. Valtion budjetissa summa olisi hänen mukaansa marginaalinen.

”Tuen pitäisi olla tarpeeksi suuri, että se voisi tukea elävää ja elinvoimaista kulttuurilehtikenttää”, Wass sanoo.

”Jos halutaan monipuolista keskustelua kulttuurista ja yhteiskunnasta, on luonnollista, että valtio tukee tätä kenttää ja kansalaisten oikeutta ottaa osaa syväluotaavampaan ja analyyttisempään keskusteluun kuin se, jota uutismedia tuottaa aiheesta.”

Taide- ja kulttuuriviraston Henri Terho sen sijaan ei kannata tuen tuplaamista, jos rahat olisivat muilta tuensaajilta pois. 

”Jos vastaava määräraha taas saadaan meille lisää muualta, se on toinen asia.”

MYÖSKÄÄN kansanedustajat eivät ole tarttuneet kulttuurilehtien rahoitukseen hyvään toviin. Vuonna 2024 lehtien rahoitus siirtyi normaaliin budjettirahoitukseen eli poliittiseen päätöksentekoon, kuten Kultin Lehtiharava-lehdessä nostettiin taannoin esiin.

20 vuotta sitten aihepiiri oli valtiopäiväasiakirjoissa esillä useampanakin vuonna. Yhden talousarvioaloitteen teki vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen osana puolueen oppositiopolitiikkaa. 

Kulttuurilehtituki ei hänen mukaansa ole pääsääntöisesti esillä eduskunnassa. 

”Sitä selittää se, että valtion budjetin näkökulmasta puhutaan hyvin pienistä summista”, hän sanoo.

Toinen näkökulma liittyy Tynkkysen mukaan kulttuuripolitiikan vähäisempään arvostukseen ja sen heikompaan edunvalvontaan. Hän ei esimerkiksi muista, että kulttuurilehtien edunvalvojat olisivat koskaan lobanneet häntä.

”Perinteisesti kulttuuriala on edunvalvonnan näkökulmasta ollut huonosti järjestäytynyttä.”

Jotta kulttuurilehtituki tulisi politiikan agendalle, se tarvitsisi Tynkkysen mukaan julkista painetta. Mediassa pitäisi nousta keskustelu, edunvalvontaporukan olisi pidettävä ääntä, tai kansalaisten pitäisi esittää näkemyksiä tai huolia.

Kulttuurilehtiä on puolustanut myös Journalistiliitto. Se on pitänyt aihetta esillä kulisseissa, muun muassa tuoreessa kulttuuripoliittisessa strategiassaan ja kommentoidessaan valtion kulttuuripolittista selontekoa. Näkyviä kannanottoja se ei kuitenkaan ole tehnyt vuosikymmeneen, vaikka esimerkiksi elokuvan tukileikkauksien uhkaan se reagoi heti äänekkäästi.

Tynkkysen mukaan kulttuurilehtien perushaaste on lopulta se, että ne tavoittavat pieniä kansanjoukkoja.

”Ihmisiä, jotka kokisivat, että pitäisi nousta barrikadeille tämäntyyppisen asian puolesta, on aika vähän.”

Yksi ongelma voi myös olla vähään tottuminen. Wassin mukaan kulttuurilehtien talousluvuista oli ylipäätään vaikea löytää tietoa, ja niitä on totuttu tekemään talkoovoimin. 

Siksi toimintakin voi monesti jatkua, vaikka rahoitusta vähennettäisiin ja vähennettäisiin.

Artikkelin tausta-aineistona on käytetty Janne Wassin koostamaa taulukkoa kulttuurilehtien rahoituksesta. Jutun kirjoittaja on työskennellyt viimeisen vuoden aikana neljän kulttuurilehteä tukea saavan tai aiemmin saaneen julkaisun kanssa ja istuu Journalistiliiton valtuustossa. Long Play sai vuonna 2026 kulttuurilehtitukea 30 000 euroa. Vuosina 2020–2023 se sai tukea 45 000 euroa vuodessa ja vuosina 2024–2025 tukea 40 000 euroa vuodessa. Long Playn metsätoimituksella on artikkelissa mainittu Koneen Säätiön Metsän puolella -rahoitus.

Lisäys 7.10 kello 11.45: Lisätty tieto Kultin hankkeesta, jossa jossa lehtiä autetaan luomaan digitaalinen julkaisujärjestelmä, parantamaan tilausjärjestelmiä ja kehittämään digitaalista markkinointia Suomen Kulttuurirahaston tuella.