Essee: Kasvojen muokkaus on arkipäivää, mutta siitä ei osata keskustella

Erilaisten esteettisten toimenpiteiden hankkiminen on juuri nyt helpompaa kuin koskaan. Helsingissä voi lounaalla kävellä vaikka Aleksanterinkadun kauneusklinikalle ja antautua tosielämän body horrorille. Ruiskua sinne, ihon täyteainetta dermafilleriä tänne. Pieni punoitus kasvoilla voi palata takaisin toimistolle.

Todellisuus on jo aikaa sitten ohittanut julkisen keskustelun päivittelyn.

Runoilija Sylvia Plath kuvaili vuonna 1961 itsensä uudelleen synnyttävää naista osuvasti: 

Now she's done for, the dewlapped lady
I watched settle, line by line, in my mirror—
Old sock-face, sagged on a darning egg.
They've trapped her in some laboratory jar.
Let her die there, or wither incessantly for the next fifty years,
Nodding and rocking and fingering her thin hair.
Mother to myself, I wake swaddled in gauze,
Pink and smooth as a baby.

Face Lift -runon helttakaulainen nainen näytepurkkiin vangittuna, vanhat kasvot löysänä kuin näivettyneet sukat parsinsienen päällä. Antaa hänen kuihtua pois, ohuita hiuksiaan hipelöiden, Plath kirjoitti.

Runon nainen hankkiutuu eroon vanhasta ruumiistaan, entisestä minästään ja syntyy uudelleen vaaleanpunaisena sekä sileänä kuin vastasyntynyt vauva. Kasvojenkohotus tai -leikkaus toimii vertauskuvana minuuden uudelleen luomiselle. 

Runo sisältää lähes yhtäläisiä body horror -elementtejä kuin Coralie Fargeat’n vuoden 2024 elokuva The Substance. 

Elokuvassa näyttelijä Demi Mooren (s. 1962) esittämä 50-vuotias Elisabeth Sparkle saa mahdollisuuden syntyä uudelleen piikittämällä itseään ”substanssilla”, eräänlaisella soluja uudistavalla hämäräperäisellä seerumilla. 

Sparkle tarttuu piikkiin. Taustalla soi kokeellinen elektroninen musiikki, kun ihon alta alkaa möyriä esiin uutta. Selkärangan iho repeää ja haavasta työntyy ulos polvi. Kohtaus on eritteinen, limainen ja äänimaailmaltaan painostava kokonaisuus. 

Lopulta ruudulle levähtää Margaret Qualleyn esittämä Sue täydellisine vartaloineen ja limasta kiiltävine takapuolineen. Elisabethin ruumis makaa velttona lattialla, kun Sue ihailee itseään peilistä. 

ELOKUVAN dystooppinen nykyajan kritiikki voisi tuntua katsojasta karmivalta, ellei puhelimessa välkkyisi jatkuvalla syötöllä sosiaalisen median kuvasto täynnä julkkisten kasvoja.

Siis aivan upouusia naamoja.

Jonon etunenässä The Substance -näyttelijä Moore itse, nyt 63-vuotias, piukkakasvoinen ja ultra-hoikka hahmo, aivan kuin elokuvasta tuttu liskoihminen Sue tosielämässä. 

Elokuva kysyy, miksi kukaan haluaisi tehdä itselleen tällaista väkivaltaa. Kysymys kuitenkin menettää merkityksensä, koska niin kasvojen kuin ruumiin radikaalista muokkaamisesta on jo tullut arkipäivää.

Plathin runo voi ällöttää (alkaako huimata?), mutta täysin uuden itsen ostaminen on monille uusi tapa kuluttaa.

YHDYSVALTALAISEN Nextech-terveysteknologiayrityksen mukaan kauneusleikkausten ja plastiikkakirurgian suuri trendi on niin sanottu ”stealth aesthetics”. Ihmiset haluavat luonnollisen näköisiä, mutta tehokkaita ulkoisia kohennuksia.

Potilasaineiston perusteella yhä nuoremmat asiakkaat ovat valmiita istahtamaan leikkauspöydälle, kun sosiaalisen median luoma paine ja toimenpiteiden yleinen hyväksyntä kasvavat. 

Kansainväliset kauneusleikkausmarkkinat kasvoivat vuonna 2025 yli 50 miljardiin euroon ja kasvun odotetaan jatkuvan lähivuosina, ennustaa Fortune Business Insights -konsulttiyritys.

Ylen MOT:n kolme vuotta sitten teettämän kyselyn mukaan kukaan ei tarkalleen tiedä, kuinka paljon Suomessa tehdään kauneusleikkauksia vuosittain. Alan yritysten liikevaihdosta voi kuitenkin päätellä, että suomalaiset käyttävät toimenpiteisiin vähintään kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Helsingissä itselleen voi hankkia rintaimplantit noin 5 000 euron hintaan Cityklinikalta tai esteettisin perustein noin 6 000 euron hintaan Plastic Surgery Centeristä. Luomen voi pikaisesti poistaa vaikkapa Estetic-lääkärikeskuksessa, hinta alkaen 300 euroa. 

Suomalaisten kauneusklinikoiden ja -kirurgien kotisivuilla kuvaillut toimenpiteet ovat parhaimmillaan varsin runollisia. Muotosairaala kuvailee kasvojenkohotusleikkausta veltostuneiden kudosten hoitona, joka voi myös sisältää ”kudosten hellävaraista irrottelua”.

Mutta mitä tapahtuu Muotosairaalan ”smash-tekniikan” aikana? 

Ja mikä on kasvoilla sijaitseva ”hamsteripussialue”? 

Estetic-lääkärikeskuksen kotisivu kääntää ”luomen poisto” -toimenpiteen englanniksi virheellisesti ”bone removal” -leikkaukseksi.

Alkaa huimata, tai ehkä tunne muistuttaa sitä The Substance -elokuvasta tuttua keinuntaa, joka syntyy, kun tarinan hahmon keho on lähdössä vaihtoon. 

KUN veitset heiluvat kansainvälisesti ja arkisesti niin valkokankaalla kuin yksityisillä klinikoilla, Suomessa kehonmuokkauskeskustelu laahaa yhä lähtökuopissaan. Helsingin Sanomat pohtii ”järjettömiä” ja ”tiukentuneita” kauneusihanteita kahdesti saman viikon sisään. Sitten keskitytään pohtimaan tilannetta (”Miten tähän oikein päädyttiin”) tai vaihtoehtoisesti hyvin vähäpätöisiä, nykyään täysin rutiininomaisia Botox-ruiskeita (”Toimittaja tutustui botoxiin, ja alkoi nähdä ulkonäössään pelkkiä virheitä”). 

Vaarallista on!

Todella moni sosiaalisessa mediassa aktiivisesti pyörivä törmää kuitenkin paljon kovempaan kamaan. Body horroria muistuttavat kokonaisvaltaiset muutokset ovat nykyaikaa, jota suomalainen keskustelu ei uskalla edes tunnustaa.

Keskustelu päivittelee ja painii arvoviidakossa, jollaista some ei enää edes tunnista.

Juna meni jo, ja kaikilla on uudet kasvot!

Viime vuosien aikana on ollut pyörryttävää seurata, mihin kauneuskirurgialla nykyään pystytään. Kuluvan vuoden aikana ainakin Emma Stonen ja Gwyneth Paltrow’n on väitetty hankkineen täysin uudet naamat. Viime vuonna puhututti Jenner-Kardashian-klaanin matriarkka-äiti Kris Jennerin muodonmuutos.

Kyse ei Jennerin kohdalla ole suomalaisen sivuston mainitsemasta ”smash-tekniikasta” vaan SMAS-kasvojenkohotuksesta (Superficial Musculoaponeurotic System), jossa pelkän pinnallisen ihon kiristämisen sijaan ihon alla olevaa sidekudoskerrosta nostetaan ja asetellaan uudestaan. 

NAISEN uudet kasvot voivat olla käytännössä hänen koko omaisuutensa, tai vähintään tärkein tapa tehdä rahaa.

Samaa sivusi kiinnostavasti Milja Sarkolan romaani Pääomani vuonna 2020. Romaani alkaa kuvauksella optimoinnista. Kyse on raha-asioista, mutta lopulta parannellaan myös muita elämän osa-alueita. Pääoman minäkertoja on neuroottinen, pinnasta kiinnostunut henkilö, jonka pakkomielle oman elämän tehostamiseen uhkaa muodostua taakaksi. 

Päähenkilö suhtautuu mahdollisesti radikaalilta vaikuttavaan toimenpiteeseen eli koko kehon karvojen poistamiseen arkisesti ja käytännönläheisesti. Luonnollinen kauneus on nykyään ostettavissa.

”(Mielikuva luonnollisuudesta on karvattomuuteni nautinnon edellytys, samalla lailla kuin muhkeiden rintojen puoleensavetävyys edellyttää mielikuvaa silikonittomuudesta).” 

Pelkkä mielikuva ja uskottava vaikutelma luonnollisuudesta riittää. Kertojan mukaan 800 euroa käynniltä maksavia operaatioita on kertynyt noin kymmenen, mutta prosessi on lopulta hinnan ja vaivan arvoinen:

”Olen arvioinut karvattomuudesta koituvan kokonaishinnan edullisemmaksi kuin karvahäpeästä koituvan kokonaiskärsimyksen. Silti sijoitukseeni liittyy joka kevät lievä epätasapainon tunne suhteessa muihin menoharkintoihin.”

SARKOLAN kirjan ja nykyhetken välillä on kuitenkin tapahtunut valtava loikkaus.

Yhä harvempi kyseenalaistaa, onko omaan ulkonäköön sijoittaminen kannattavaa, koska se todella on. Entistä harvempaa hävettää kertoa, mitä itselle on tehty tai paljonko toimiin on kulunut rahaa. 

Luonnollisen lopputuloksen vaade on kova, ja siinä raha ratkaisee.  

Kuvasto levittäytyy etenkin Pohjois-Amerikasta ja suodattuu koko kansan kasvoille käytettävissä olevan budjetin mukaan. Huulet, halvat – koko naaman korjaukset, kalliit. Toimenpiteisiin käytetyistä materiaaleista paistavat nyt investointien suuruudet. 

Se, jolla on rahaa, saa kasvonsa näyttämään silotetuilta. Se, jolla on vähemmän, näyttää operoidulta tai botched, sohlatulta.

Nyt jo todella huimaa.

Ennen kaikkea pyörryttää epäsuhta. Todellisuus, jossa jo elämme, ja paikallinen keskustelu, jota vielä käymme, ovat niin kaukana toisistaan että tasapainoaisti katoaa.