EMOGONZO 2.0 eli reportaasi Tukholmasta

Sain tietää Elis Monteverde Burrausta noin kolme vuotta sitten. Päädyin kuuntelemaan hänen saman vuoden kesäkuussa julkaistua kappaletta Tartu. Viehätyin välittömästi The Velvet Underground -tyylisestä biisistä. Nopealla googlauksella laulaja paljastui nuoreksi ja hyvännäköiseksi runoilijaksi, joka vierailee säännöllisesti kulttuuriohjelman panelistina primetime-televisiossa. Lainasin Monteverde Burraun kokoelman 6 juni och solen. Runot olivat koskettavia ja hauskoja, mutta poetiikka tuntui vieraalta. Vaivaton ote tuntui erikoiselta, kun vertailupisteenä oli suomalainen nykyrunous.

Päätin ottaa asiasta enemmän selvää, ja tämän vuoden toukokuussa olin kohtalaisilla pohjatiedoilla varustettuna Viking Linen Gabriellassa määränpäänä Tukholma. Olin menossa haastattelemaan Monteverde Burrauta ja runoilija Ali Alonzoa. Lisäksi tarkoitus oli vierailla Polly Aaro Thörnebyn esikoiskokoelma Prinsen av Korallerin julkkareissa.

Tukholmasta oli paljastunut varsin nuori ja aktiivinen runouden kenttä, ja sen toimintaa oli helppo seurata netin kautta. Tapahtumia on jatkuvasti ja niissä käy paljon ihmisiä, pääasiassa nuoria. Monteverde Burrau näyttäytyy tietynlaisena keskushahmona. Uransa alussa vuonna 2015 hän nousi näkyvästi kirjallisuuskentälle yhdessä kollegansa Anna Axforsin kanssa. He lähtivät systemaattisesti uudistamaan ruotsalaista runoutta. 

Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin Monteverde Burrau kertoo, miten runoilijoita kiinnosti silloin lähinnä ranskalaisten filosofien namedroppailu ja runojen kirjoittaminen toisille runoilijoille. Kenttää lähdettiin uudistamaan maanlaajuisella runouskiertueella, manifestilla ja perustamalla Facebook-kustantamo Fame Factory. Axfors debytoi 2015, ja Monteverde Burrau seuraavana vuonna. 

SAAVUN Tukholmaan tiistaiaamuna kello 10 ja pyörin Söderillä pari tuntia, kunnes koittaa aika mennä Alonzon kanssa lounaalle. Olemme sopineet paikaksi Blekingegatanin Pelikanin, joka tarjoilee edullista lounasta. Tilaamme molemmat silakkapihvit muusilla, 110 kruunua. Ravintolan jykevä puolipanelointi ja reilu huonekorkeus tekevät tilasta vaikuttavan. 

Alonzo on 23-vuotias tukholmalainen runoilija. Hän debytoi kokoelmallaan Jag tänker bli äcklig (2024), joka voitti viime vuonna Borås Tidningin arvostetun esikoisteospalkinnon. Kokoelma kuvailee kouriintuntuvasti syömishäiriötä ja inhon tuntemuksia. Raskaista aiheista, kuvista ja avoimesta teiniydestään huolimatta vapaasti assosioivat runot tuntuvat lennokkaan kepeiltä. Lisäksi Alonzo on muun muassa julkaissut ystäviensä kanssa BABO-kirjallisuuslehteä ja kirjoittanut kolumneja Svenska Dagbladetiin.

Puheeksi tulee Monteverde Burraun vaikutus. Alonzo muistelee muutaman vuoden takaista aikaa, kun runous oli todella trendikästä ja kaikki trendihakuiset nuoret kirjoittivat Monteverde Burrauta mukailevia runoja. Kupla oli tuomittu puhkeamaan, ja se tapahtui meillä ihaillun kulturdebattenin surkeammassa muodossa, kun isojen lehtien kulttuurisivut täyttyivät kritiikistä ”ironista runoutta” kohtaan. Pääsyntipukkeina nähtiin Alonzo ja Monteverde Burrau. Kun keskustelen asiasta myöhemmin jälkimmäisen kanssa, hän painottaa miten kohtuuttomalta tuntui, kun juuri ja juuri 20-vuotiaisiin tekijöihin kohdennettiin epäreilua ja perehtymätöntä kritiikkiä. Alonzo arvioi, että kohun seurauksena jäljelle ovat jääneet ne, joilla on pysyvää kiinnostusta runoutta kohtaan.

Monteverde Burraun ja Axforsin varhaisvaikuttajana toimi etenkin Yhdysvalloista peräisin oleva alt-lit-liikehdintä. Suomeen alt-litin toi tietenkin Oskari Onninen vuonna 2013 esseellään Helsingin Sanomissa. Lauantaiessee ajautuu vertailemaan Tao Linin Taipeita, maineikkainta alt-lit kirjaa, ja Mika Waltarin Suurta illusionia, mutta se tiivistää alt-litin ytimekkäästi: ”Alt.lit [sic] on sateenkaarinimitys uudelle kirjallisuudelle, jossa internet on olennaisessa osassa sekä sisällössä että julkaisukanavana. Teokset ovat usein pienten kustantamoiden julkaisemia tai verkossa ilmaiseksi jaettavia romaaneja ja runoja.”

Carl Österin gradu Alt-lit rörelse, ett metamodernt avantgarde vuodelta 2021 auttaa hahmottamaan laajemmin mitä alt-lit on tai oli. Se kertoo selkeästi 00-luvun loppupuolella käynnistyneestä liikehdinnästä ja siitä, miten liike alkoi vaikuttamaan pohjoismaisessa (skandinaavisessa) kirjallisuudessa. Ruotsiin alt-litin toi runoilija Hanna Rajs, joka oli mukana liikkeessä heti sen alkuaikoina. Hän esitteli blogit Monteverde Burraulle. Nykyään Rajs on palkittu runoilija Bonnierilla.

Alt-litin keskeisiksi piirteiksi voisi nostaa elimellisen suhteen internetiin ja autofiktiivisen otteen. Tekstejä sävyttää usein post-ironia. Sitä kuvaillaan yleensä ironian muotona, jossa totisuus ja vilpittömyys hajoavat turhiksi käsitteiksi, kun ”ironiset” ja ”vakavat” diskurssit sekoittuvat. Öster purkaa alt-litin olemuksen 21 pointtiin ja nostaa ensimmäiseksi alt-litin elämäntyylinä. Ymmärrän kuvailun jonain punkin tapaisena yhteisönä. Oma koodisto ja jutut, ”tietäjät tietää” -asetelma. Yhdysvalloissa liikkeen tunnetuimpiin nimiin kuuluivat muun muassa Tao Lin ja Megan Boyle. Alt-lit toimi suurimmaksi osin kirjailijoiden omien kustantamojen kautta, eivätkä ne välttämättä julkaisseet kirjoja lainkaan fyysisinä kopioina. Kynnys osallistua oli matala, eikä toimintaa hidastanut isojen kustantamojen jäykkyys.

Moni katsoo alt-litin kuolleen, kun liikkeen yhden keskushahmon eli Steve Roggenbuckin saatiin tietää lähetelleen seksiviestejä alaikäisille. Toisaalta liikkeen on ajateltu palanneen niin kutsutun Dimes Square -skenen kirjallisissa tuotoksissa. Manhattanille paikannetusta nettiskenestä on noussut lyhyessä ajassa useita kirjoittajia, joiden toimintatavat ovat samankaltaisia 10-luvun alt-litin kanssa. Lisäksi Tao Lin linkittää kumpaakin skeneä pelkällä läsnäolollaan.

Ruotsissa vaikutteet korostuvat etenkin eetoksessa ja tekemisen tyylissä. Runoudessa itsessään on jälkiä oman kielialueen perinteistä. Esimerkiksi Monteverde Burraun runoudesta löytää yhtymäkohtia Stig Larssonin runouteen ja komediaryhmä Killinggängetin huumoriin.

KESKUSTELEMME Alonzon kanssa lounaalla myös siitä, miten tässäkin artikkelissa tehdyt niputukset eivät useimmiten tee juuri kenellekään oikeutta. Tukholmalaiseen runouteen mahtuu paljon erilaisia ääniä. Esimerkistä käy Aaro Thörneby, jonka julkkareihin suuntaamme lounaalta. Vierailemme kuitenkin ensiksi Söderin ”runoustoimistolla”. Tila mahdollistaa työ- ja tapahtumatilaa kirjoittajille ja julkaisijoille, ja se on ollut olemassa alle vuoden. Toimiston kasvoina on tehnyt virkaa Jonathan Brott, joka tunnetaan etenkin kirjallisuuslehti L’Amour – La Mortin päätoimittajana. Lehti on tukholmalaisen runouden keskeisin areena, johon kaikki nuorista lupauksista aina Tao Liniin asti ovat kirjoittaneet. Brottilta julkaistiin viime vuonna myös esikoisrunokokoelma 100 dikter. Monteverde Burrau puhuu minulle Brottista kauniisti skenen mahdollistavana voimana. Hänen intohimonsa, karismansa ja organisatoriset kykynsä ovat vailla vertaa. 

Toimistolta jatkamme matkaa Alonzon asunnolle. Käymme kaksi kertaa Systembolagetissa, joista toinen jää osaltani turhaksi. Viinipulloni putoaa täyden kassin päältä rappukäytävään. Siivoamme sotkun yhdessä, mutta otamme siitä ensiksi kuvia, jotka postaamme nopeasti Instagramiin. Tilanne ei ole kuitenkaan vakava. Alin pullo jäi ehjäksi ja minä olen ostanut laivan tax freesta Bronx-merkkisen energiajuoman, jossa on kahdeksan prosenttia alkoholia. Juomme ne ja tähtäämme Aaro Thörnebyn kustantamon etkoille.

Pienkustantamon nimi on Cycle Press, ja sitä vetävät Monteverde Burrau ja hänen ystävänsä Baba Stiltz. Heidän edellinen kirjansa oli alt-lit-runoilijan ja menestyneen kuvataiteilijan Bunny Rogersin kokoelma Sadly Glass. Stiltz perusti kustantamon pandemia-aikana. Stiltz on estynyt illan julkkareista, koska hän elää paljolti muualla kuin Tukholmassa muusikontöidensä takia. Hän on viime vuosina siirtynyt herkkään rockiin elektronisesta musiikista, jonka parissa nousi menestykseen. Levyllä Paid Testimony (2023) ei tapaa heikkoja raitoja. Olisi muuten korkea aika ilmoittaa Stiltzin kaksi kertaa perutun Kuudennen linjan keikan uudesta ajankohdasta.

ETKOILLA tapaan ensi kertaa Monteverde Burraun ja monia ikäisiäni, jotka esitellään Cycle Pressin harjoittelijoina. Kustantamo ostaa Bongo Barissa etkoileville työntekijöille skumppaa, ja tämän kerrotaan olevan ainut mahdollisuus maksaa harjoittelijoille jotain. Baari sijaitsee Birger Jarlsgatanilla vastapäätä Rönnelsiä, jossa julkkarit alkavat tunnin päästä. Isoisäni Anssi ylentää antikvariaatin eräässä esseessään sopivasti ”kirjadivarien taivasluokkaan”. Epäselväksi jää, ovatko harjoittelijat tehneet paljoakaan töitä kustantamolle. Runoilijalle kilistetään ja kirjat ovat saapuneet painosta sopivasti julkistusillaksi. Yksi harkkareista esittelee levyostoksiaan. Fläsket Brinnerin debyytti ja John Calen Fear ovat löytyneet sopuhintaan. Puhe Suomesta alkaa nopeasti, vaikka yritän vältellä sitä. Minulle kehutaan Pekka Pohjolaa, jonka muusikkomusiikkista en pidä. Pääsemmekin nopeasti yhteisymmärrykseen: ruotsalainen 70-luvun ”proge” on parempaa kuin suomalainen. Bändit kuten International Harvester, Harvester, Pärson Sound ja Arbete och Fritid vetävät pidemmän korren vertailussa suurimpaan osaan kaikesta muustakin 70-luvun alun musiikista.

Siirrymme kadun toiselle puolelle julkkareihin. Tarjolla on kaksi tonkkaa viiniä ja lava olutta. Ihmisiä on paikalla ainakin 50. Juttelen Gossip Girlista, ja ajaudun taas keskusteluun Suomesta. Tukholmalaismies kertoo, että ”Helsinki on kuin Tukholma ennen”. ”Vanhoja paikkoja ja kulttuuria arvostetaan.” Vastaan, että väite kuulostaa vieraalta, mutta kiva kuulla. Ohjelmanumerot aloittaa illan esikoisrunoilijan toivoma Babyshambles-cover, jonka Alonzo esittää. Hänen jälkeensä esiintyy Ziggy Lindblom, joka lukee erilaisten aseiden ääniä matkivia runojaan. Lopuksi Aaro Thörneby lukee valikoituja runoja kokoelmastaan. Hänen kaunis äänensä ja rytmitajunsa tekevät luennasta ikimuistoisen. Yksi Rönnelsissä luetuista runoista kuuluu: 

Det finns vägar, mark bland stjärnor
i havet, någonstans varmare.
Foton före vi föddes.
Det finns en plats närmare solen. 

Kesäaikana kello yhden jälkeen jokainen hetki on lähempänä aurinkoa. Kolmen keskustabaarin (Bongo Bar, International ja Crazy Horse) jälkeen vaellamme kohti Alin asuntoa Kungsholmenilla ja otamme toisistamme kuvat Strindbergin patsaan edessä. Matka tuntuu erityisen pitkältä. En voi kertoa mistä puhuimme.

Seuraavana aamupäivänä tapaamme Monteverde Burraun kanssa Drottningholmsvägenin Hang Chowssa. Kiinalais-japanilainen buffet on varsin kehno, mutta Monteverde Burrau kertoo pitävänsä siitä, koska siellä ovat aina samat ihmiset juomassa keskipäivästä yöhön. Hän ostaa meille oluet. Keskustelumme pääpointit on kartoitettu jo aikaisemmin. Muuten puhumme musiikista, hänen piakkoin syntyvästä tyttärestään, aurinkolaseista, Tao Linin Tukholman-vierailusta ja kaikesta, mistä ihmiset krapulaisina lounaina yleensäkin puhuvat. Elis ostaa meille vielä toiset oluet. Otamme toisistamme kuvia. Elis postaa kuvan minusta, kirjoittaa siihen päälle ”@raimo.sinnemaki emogonzo 2.0”. Kontekstia kaipaavat löytävät sitä Eliksen Ironi för änglarista (2023).

Lähdemme omille reiteillemme. Kävelen Kungliga Bibliotekenin kahvilaan, jossa huomaan olevani hyvin väsynyt. Saan nukuttua vasta lentokenttäbussissa. Arlandalla istuessani kuuntelen Aldous Hardingia, juon kallista vettä ja selailen paria kirjaa, jotka Elis lähetti minulle pdfnä. Valitettavasti en voi kertoa mitä tein lennolla. Helsinki-Vantaalla minua tullaan odottamattomasti vastaan. Bussi 600 vie meidät ilmaiseksi kotiin.