”Ei Ylessä ole toimettomia ihmisiä, kyllä kaikilla on kädet täynnä töitä”

Johanna Törn-Mangs, Yleisradion hallitus nimitti sinut tämän vuoden tammikuussa yhtiön “Luovien sisältöjen ja median johtajaksi ja vastaavaksi päätoimittajaksi”. (Titteli vaihtui 1.9. muotoon Ylen Kulttuuri ja asia -yksikön johtaja ja vastaava päätoimittaja.) Miksi juuri sinut valittiin tehtävään?

”Olin tätä ennen tehnyt vastaavaa hommaa pienoiskoossa Svenska Ylen johtajana ja vastaavana päätoimittajana. Haluan uskoa, että suurin syy oli vahva taustani journalismissa. Vaikka olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri, suurimman osan työurastani olen ollut toimittajana – toki kaupallisella puolella. Esihenkilönä olen usein ollut johtamassa muutosta, ja uskon, että se myös vaikutti valintaani. Ennen Yleisradioon tuloa johdin Hufvudstadsbladetin ja lehteä tuolloin julkaisseen KSF-Median paikallislehtien digikehitystä. Sitä kautta tulin Yleen verkkopäälliköksi.”

Mitä kulttuuri sinulle merkitsee?

”Henkilökohtaisessa elämässäni lukupiiri on minulle tärkeä, laulan kuorossa ja käyn innokkaasti teatterissa ja näyttelyissä. Näin Tampereelta kotoisin olevana on kuitenkin pakko sanoa, että Eppu Normaali toimii aina.”

Entä mitä ”luovat sisällöt ja kulttuuri” tarkoittavat Yleisradiossa – kaikkea muuta paitsi uutisia?

”Kaikkea muuta paitsi uutisia ja urheilua. Syyskuun alusta lähtien yksikkömme nimi on ollut Kulttuuri ja asia. Ja minä olen sen yksikön johtaja ja vastaava päätoimittaja. Uusi nimi kuvaa paremmin sitä mitä teemme eli kulttuuria ja asiaa laajasti: kulttuurijournalismi, musiikki, RSO, dokkarit, oppimissisällöt, lapset ja nuoret sekä draama – ja lisäksi minulla on vastuu suomenkielisistä radio- ja tv-kanavista eli TV1, TV2 ja Radio Suomi ja niin edelleen.”

Aika moni kysymyksistäni kohdistuu sinne draamapuolelle. Se johtuu siitä, että olen tehnyt neljännesvuosisadan töitä itsenäisille tuotantoyhtiöille, joten tunnen sieltä paljon ihmisiä ja olen katsellut ja kuunnellut heidän huoliaan viime vuodet. Mutta aloitetaan Yleisradion sisältä. Mikä teidän yksikössänne on työntekijöiden yleisfiilis kaikkien potkujen ja muutoksien jälkeen?

”On ollut tosi rankka vuosi takana, ei sitä voi kieltää. Näkyyhän se tunnelmassa. Toivon, että ihmiset ovat saaneet kesän aikana hengähtää. Johdon täytyy maalata näkymää eteenpäin ja kertoa, miksi näitä muutoksia on tehty juuri näin. Mutta uskon, ettei tunnelmaa voi yksipuolisesti rakentaa johdon suunnasta. Ylen vahvuushan on todella sitoutunut henkilöstö. He tekevät työtään suurella sydämellä ja ammattitaidolla. Monet kokevat työnsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Siinä auttaa yleisön tuki – yli 90 prosenttia suomalaista käyttää meidän sisältöjämme joka viikko. En kiellä silti sitä, että työn merkityksellisyys on varmasti ollut koetuksella. Toivon, että se säilyy. Aion kiertää tiimeissä, keskustella ihmisten kanssa ja kysyä, mitä he toivovat johdolta.”

Miten perustelit vaikkapa juuri tämän organisaatiomuutoksen työntekijöille? Lyhyt versio riittää.

”Ensinnäkin haluamme vahvistaa kulttuuritehtäväämme ja kirkastaa mitä se tarkoittaa. Toinen perustelu on kokonaistarjonnan haltuunotto. Se on vähän Yle-jargonia... Mutta siis idea on tämä: Kun me ostamme suuren osuuden sisällöistämme ulkoa ja kehitämme niitä yhdessä tuotantoyhtiöiden kanssa, niin nyt sitä tehdään sellaisella näkymällä, että emme osta ulkoa samoja asioita, joita teemme in-house, talon sisällä. Eli suuressa yksikössämme sekä tilataan talon sisältä että ostetaan ulkoa, jotta kokonaistarjonnassa ei ole päällekkäisyyksiä niiden suhteen.”

Makes sense. Paljonko sinulla on alaisia ja kuinka moni heistä on johtajatittelillä?

”Kuusi päällikköä suoraan alaisina. Vakityöntekijöitä on 650. Kun tämä uusi organisaatio tuli voimaan syyskuun alussa, niin meillä oli takana kaksi isoa muutosneuvottelua. Ensimmäisessä vähennettiin päällikköjen määrää 17 prosenttia ja toisessa esihenkilöiden määrää 16 prosenttia. Heitä on vähennetty suhteessa enemmän kuin muuta henkilöstöä. Johtajia meidän yksikössämme on vain yksi ja se olen minä.”

Siirrytään fiktiiviseen draamaan – tai oikeastaan sen ja muiden sisältöjen tilaamiseen kaupallisilta tuotantoyhtiöiltä. On ollut aika karmeaa seurata niiden tai paremminkin niistä pois potkittujen ihmisten ja alan laajan freelance-työntekijöiden tilannetta. Siis sitä, kun ensin kaupallisilla kanavilla alkoi mennä todella huonosti kisassa mainoseuroista suoratoistopalveluja ja sosiaalisen median jättejä vastaan – ja sitten poliitikot alkoivat vääntää Ylen rahoituksesta. Tämä kaikki tarkoitti, että yhtäkkiä kukaan ei ostanut ohjelmia. Mitä linjauksia Yleisradiolla on jäljelle jääneen budjettinsa suhteen ulkopuolisista ostoista?

”Monet eivät ymmärrä kuinka iso merkitys Ylellä on rahoittajana ja tilaajana koko Suomen luovalle alalle, mutta eivät myöskään sitä, kuinka suuri merkitys luovalla alalla on Ylelle ja sitä kautta kaikille suomalaisille. Yli puolet Ylen kanavilla ja Areenassa näkyvistä luovista sisällöistä on kaupallisten tuotantoyhtiöiden tekemiä. Vuonna 2024 Yle osti sisältö- ja ohjelmatoiminnan palveluja sadalla miljoonalla eurolla. Siihen kuuluu tietysti paitsi sisältöjä, myös ohjelmien ja musiikin esitysoikeuksia tekijöille. Työllistimme yli neljää tuhatta freelanceria. Siihen kuului säveltäjiä, näyttelijöitä, tuotantotyöntekijöitä ja monenlaista luovaa ammattiryhmää.”

Mistä johtuu sitten se, että niin moni on kertonut minulle, että Yleltä tuli pitkään lähinnä sellaisia vastauksia, että ”ennen kevättä ei tehdä mitään päätöksiä” ja sitten että ”ennen syksyä ei tehdä mitään päätöksiä tilauksista”?

”Varmasti kevään useat isot muutosneuvottelut tässä meidän yksikössämme heijastuivat henkilöstöön. Voi olla, että siinä on ollut jotain sellaista epäselvyyttä ja varovaisuutta… Mutta se on ihan fakta, että me emme ole vähentäneet hankintoja.”

Millaisia linjauksia on nyt siis tehty – mitä Ylen säästöt tarkoittavat ulkopuolisille sisällöntuottajille tulevaisuudessa?

”On tehty nimenomaan linjaus, että se raha lisääntyy. Parlamentaarinen työryhmä linjasi mietinnössään, että meidän tulee lisätä kotimaisten tuotantojen, tuotantopalvelujen sekä esityskorvausten ostoja 15–20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tässä tulee esiin se Ylen merkitys koko alalle. Olemme merkittävä rahoittaja ja tilaaja, mutta teemme nimenomaan yhteistyötä luovan alan kanssa. Kehitämme sisältöjä yhdessä ja autamme tekijöitä kansainvälistymään.”

Poliittisten päättäjien ja muiden vaikuttajien tuntuu olevan vaikea ymmärtää – tai en usko, että he välttämättä edes haluavat ymmärtää tai välittävät siitä – että se, että Ylellä on joku budjetti, ei tarkoita, että se kaikki raha käytetään siihen, että Pasilassa tai Tohlopissa hiipii käytävillä toimettomia ihmisiä sandaaleissa tai Reino-tossuissa.

”Ei Ylessä ole toimettomia ihmisiä, kyllä kaikilla on kädet täynnä töitä. Kulttuuri ja asia -yksikössä lisäksi tosiaan yli puolet sisällöistä tehdään kotimaisissa kaupallisissa yhtiöissä, joiden ansiosta voimme tarjota suomalaisille paljon sellaista, mitä meillä ei muuten olisi.”

Puhuit aiemmin tuosta sisältöjen kehittelystä yhdessä ulkopuolisten yhtiöiden ja tekijöiden kanssa. Miksi se sujuu niin huonosti? Miksi suomalaisen tv-draaman tila on niin surkea, että meiltä ostetaan vain jo valmiita sarjoja suoratoistopalvelujen jämäslotteihin?

”Minä en ole samaa mieltä kanssasi suomalaisen draaman tilasta. Täällä luodaan kansainvälisessä vertailussa pärjääviä, yllättäviäkin tarinoita, joissa pystytään tavoittamaan jotain hyvin yleisinhimillistä ihmisyydestä ja joita on myös näytetty maailmalla. Esimerkkejä on monta: Invisible Heroes, Rauhantekijä tai [ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen elämään perustuva] Jarno ja Minä. No, seuraava kysymys on tietysti, että miksi täältä ei ole tullut sitten mitään isoa hittiä. Se ei tietenkään ole helppoa, tarvitaan vähän tuuriakin.”

Jarno ja minä -sarjan käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä on muuten mun ystäväni.

”No sehän on ihan loistava se Jarno ja minä! Se on yksi henkilökohtaisia suosikkidraamojani.”

Kiva kuulla, että se on laadukas sarja. Sami on siinä mielessä laadukas ystävä, että hän auttoi minua, kun oma elämäni oli aivan sekaisin. Sami avasi ja setvi laskupinojani, kun itse sekoilin mielenterveyteni ja läheisteni kustannuksella ja itkin tätä kaikkea hänelle. Tosin samalla Sami hihitteli ääneen, että ”sä olet Riku kyllä hyvä hahmo fiktioon – on oikein huvittavaa katsoa tuota sinun itsetuhoista amok-juoksuasi”. Mutta pakko sanoa, että aina kun hän hekotteli hölmöilyjeni syitä tai motiiveja, niin se osui varsin kohdilleen.

”Hän näkee tarkasti. Vähän pelottavaa kyllä.”

Välillä se sattui, mutta samalla auttoi. Hyvä ystävä sanoo totuuksia. Mutta kaipa tarkkanäköinen havainnointi on osasyy sille, että joku on kysytty ja hyvä käsikirjoittaja. Palataan siitä keksittyyn draamaan. Miksi tanskalaisilta tekijöiltä tilataan niin paljon enemmän sarjoja suoraan suoratoistopalveluihin ja heidän tuotantojaan rahoitetaan heti alkuvaiheessa?

”Tanskan menestyksen takana on toisaalta aikainen kansainvälistyminen ja sitten tietysti hyvät tarinat eli hyvät käsikirjoitukset. Näihin kahteen asiaan satsattu vahvasti myös meillä. Myös suomalaista draamaa rahoitetaan heti alkuvaiheessa. Vuodesta 2017 lähtien olemme rakentaneet erilaisia kumppanuuksia ja verkostoja, kuten pohjoismainen N12 ja pari vuotta sitten syntynyt eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden New8 – josta esimerkiksi Queen of Fucking Everything sai kansainvälistä rahoitusta. Olemme myös rakentaneet erilaisia prosesseja, joissa käsikirjoituksia työstetään pitkään ja huolellisesti. Esimerkiksi juuri Queen of Fucking Everythingin käsikirjoituksen kehittelyyn varattiin tarpeeksi aikaa. Ylen draamaosasto oli siinä vahvasti mukana, vaikka tietysti mitään ei olisi syntynyt ilman supertalentti Tiina Lymiä.”

Oletteko te hakeneet ulkomailta käsikirjoitus- tai kehittelyprosessioppeja?

”Yleisradio on käyttänyt jo kymmenen vuotta draamasarjojen käsikirjoitusprosesseissa ulkomaista käsikirjoituskonsulttia, keskimäärin neljässä tuotannossa per vuosi. Emme ole vain pyörineet omassa piirissä Pasilassa. Tämä koskee myös viihdettä. Esimerkiksi Uuden musiikin kilpailu UMK:n show’n suunnittelussa on ostettu vinkkejä ja sparrausta ulkomailta. Nyt se on myös ulkomailla arvostettu. Ja totta kai keksimme uusia tapoja. Olemme avoimia sille, että meillä on paljon opittavaa muilta.”

Ei minulla itselläni oikeasti ole käsitystä suomalaisen draaman tasosta. Kanavoin tässä nyt keskimääräistä kommenttipalstaa tai näitä willerydmaneja, joiden mukaan suomalainen draama ja elokuva ovat lähtökohtaisesti paskaa tai vähintäänkin ideologisesti värittynyttä, millä ilmeisesti ei kuitenkaan tarkoiteta niitä elokuvia, joissa tuntematon tai tunnettu suomalainen sotilas tappaa venäläisiä tai natseja eikä draamaa, jossa alkoholisoitunut tai muuten vinksallaan oleva miessalapoliisi selvittää murhaa, jonka uhri on alastomana löydetty nuori kaunis nainen.

”Voi kysyä, että miksi me saisimme rahoittajia ja kumppanuuksia ulkomailta, jos tuotannot eivät täyttäisi niiden laatukriteerejä?”

Ylen rahoitusosuudella on erittäin suuri merkitys sen suhteen, saako joku draama- tai elokuvatuotanto myös muita rahoittajia kotimaasta tai ulkomailta. Tämä ei ole ladattu kysymys: Onko Ylen rahoituspäätösten valta liian harvoissa käsissä Ylen sisällä?

”Mielestäni ei. Ei yksi tilaaja tee yksin päätöstä rahoituksesta tai tilauksesta, vaan se on prosessi. Lopulliset rahoituspäätöksethän tehdään palavereissa, joissa on useampi päällikkö paikalla. Esimerkiksi minä tietysti olen siellä. Ja täytyy muistaa, että tilauksiahan tehdään myös muissa yksiköissä. Niissä tehdään omat itsenäiset päätökset.”

Selvästi monesta tekijästä tuntuu, että valta on harvojen käsissä. Ehkä se johtuu siitä, että yleensä kukaan ei ole tekemissä tietenkään teidän päättävän komiteanne kanssa, vaan jonkun tietyn henkilön. Tähän liittyen olen kuullut vuosien varrelta useammalta taholta, että erityisen ärsyttävää on, että jos rahoitusta ei anneta tai tilausta ei tule, niin Ylen päässä asiasta vastaava henkilö luistelee toisten yleläisten selän taakse. Kukaan ei kanna vastuuta, että ”kyllä, minä esitin, että ei rahoiteta”. Selitykset ovat epämääräisiä. Ei kerrota, miksi tai kuka näin päätti.

”Ymmärrän tämän kritiikin tosi hyvin. Eihän se tunnu hyvältä, jos on laittanut sydämensä ja sielunsa ideaan ja sitten saa ei-vastauksen eikä kunnon perusteluja. Meidän näkökulmastamme tähän liittyy ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin tilaukset lähtevät aina ohjelmallisten tarpeiden kokonaisuudesta. Vaikka idea olisi hyvä, niin se ei ehkä juuri nyt ole se mitä etsitään. Ja vaikka Yle haluaa tietysti olla tosi vastuullinen tässä asiassa, niin jossain pitsauksissahan meille tulee yli 300 ehdotusta. On mahdotonta antaa laadukas ja pitkä palaute kaikille. Volyymi on niin iso.”

Olen kirjoittanut muutaman kirjan ja aina välillä joku kysyy neuvoa siitä, miten tarjota kirjaideaa tai tekstiä kustantamoille. Yritän neuvoessani muistuttaa, että jos jostain sanotaan ei, niin se voi johtua heidän kustannusohjelmastaan. Jos idea tai teksti ei sovi siihen, kielteinen vastaus ei välttämättä kerro ideasi tai työsi laadusta.

”Se ohjelmistollinen tarve tarkoittaa nimenomaan myös sitä, että joku on voinut esittää puoli vuotta aikaisemmin täsmälleen samanlaista ideaa. Mutta emme me voi sitä yleensä kertoa. Tai sitten voi olla joku in-house-idea, joka on täsmälleen samanlainen ja joka on esitetty jo vuosi sitten. Eihän tuotantoyhtiö tiedä, mitä kaikkea meillä tapahtuu, emmekä me voi eri syistä kertoa mitä kaikkea on meillä tai yhteistyönä jo kehitteillä.”

Ihmiset usein kuvittelevat, että heidän ideansa ovat kauhean uniikkeja. Sitten tulee näitä ”ne veivät meidän ideamme, tarjottiin tätä ja heti vuoden päästä se tuli ulos Ylen omana tuotantona”. Usein käy itsellä mielessä, ettei se nyt niin originaali idea ollut... Toinen mistä en teitä kadehdi, on kulttuuriväen sitkeä toive siitä, että kulttuurijournalismin pitäisi olla paitsi parempaa, niin sitä pitäisi olla enemmän. Muistelisin 1990-luvun lopun Aamulehden lukijatutkimuksista, että lehden luetuimpia sisältöjä olivat mainokset, sitten tulivat kuolinilmoitukset ja viimeisenä kaiken muun jälkeen kulttuurisivut. Eli on siis hyvin pieni yleisö, mutta paljon kovaäänisiä taiteilijoita vaatimassa lisää puhetta taiteesta – yleensä kirjailijoita ja heitä, joille oman kirjapiirin esittely sosiaalisessa mediassa ei ihan riitä, vaan itse asiassa Ylen olisi syytä lähettää heidän kirja- ja viinipiirinsä keskustelut kaikille suomalaisille. Millaista on luovia sen paineen kanssa?

”No ei se ehkä ihan noin… Aloitan siitä, että kaikki mitä me teemme, lähtee aina Yle-lain kirjauksista ja Ylen strategiasta. Tehtävämme on luoda, tuottaa, säilyttää ja kehittää kotimaista kulttuuria. Se on pääasia, ei se, kuinka paljon milläkin sisällöllä on yleisöä. Kulttuurijournalismi on osa tätä kulttuuritehtävää. Se on sitten mielenkiintoinen keskustelu, että mitä ’kulttuurijournalismi’ tarkoittaa Ylen kontekstissa. Itse näen, että siihen voi kuulua metallimusiikkia käsittelevä podcast, päivittäinen keskusteluohjelma radiossa, jossa puhutaan välillä kulttuurista, se voi olla suomalaista muotoilua käsittelevä tv-dokumentti, kulttuuriaiheinen uutisinsertti puoli yhdeksän uutisissa tai esimerkiksi Yle X:n tekemä lyhyt pystyvideo. Monesti ajatellaan, että tärkeintä on, että Yle tekee uutisia. Mutta kulttuuri on yhtä tärkeä kuin uutiset. Kulttuuri auttaa ihmisiä jäsentämään todellisuutta, se antaa samaistumispintaa ja rikastuttaa elämää. Olemme olleet esimerkiksi paljon yhteydessä Ukrainan julkisen palvelun mediayhtiön kanssa ja puhuneet siitä, että mikä on ihmisille tärkeätä sodan aikana. Ukrainalaiset kertoivat, että sodan alussa he satsasivat vain uutisiin, koska tietysti se tiedonvälitys oli tosi keskeistä. Kaikkihan sen ymmärtävät. Vähän ajan päästä he kuitenkin tajusivat, että ihmiset tarvitsevat myös naurua, lohtua ja kaikkea muuta. Siksi siellä aloitettiin taas lastenohjelmien tekeminen. Siksi he ovat osallistuneet Euroviisuihin, siksi he ovat tehneet kulttuurisisältöjä ja niin edelleen.”

Julkisen palvelun arvoa on Suomessa nyt kyseenalaistettu huolella. Luuletko, että sota Yleä vastaan pian keikahtaa kohti vähintäänkin välirauhaa?

”Koen, että tämä säästöjen yhteydessä käyty keskustelu on johtanut siihen, että ihmiset ymmärtävät paremmin Ylen sisältöjen arvoa. Perustan näkemykseni siihen palautteeseen, jota meille on tullut yleisöltä ja sidosryhmiltä. Kun jouduimme vähempien resurssien vuoksi lopettamaan ohjelmia, niin jotkut ihmiset sanoivat, että ei juuri tuota olisi saanut lopettaa, vaan tuo toinen ohjelma. Ja sitten toinen sanoi, että ei kun nimenomaan toisin päin. Ehkä ihmiset ymmärsivät sen sisältöjemme laajuuden ja niiden tärkeyden omassa elämässään. Monet myös ymmärsivät, että vaikka juuri tämä sisältö ei ole minulle henkilökohtaisesti niin tärkeä, niin se voi olla se kaikkein merkityksellisin sisältö jollekin toiselle. Ylen ideahan ei ole tehdä kaikkia sisältöjä kaikille, vaan se, että jokainen suomalainen löytää laajasta tarjonnastamme jotain, joka on hänelle merkityksellistä.”

Oikaisu 15.10. kello 11.50: Jutun ingressissä kerrottiin alun perin virheellisesti, että Johanna Törn-Mangs olisi Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja ja vastaava päätoimittaja. Tosiasiassa hän on 1.9. voimaan tulleen organisaatiomuutoksen jälkeen Ylen Kulttuuri ja asia -yksikön johtaja ja vastaava päätoimittaja. Tieto lisätty sulkeissa myös leipätekstin alkuun.