29.05.2019
"Lähes kaikki, jotka tunsin, olivat joko vankilassa tai menossa vankilaan."

Yhdysvallat sulkee enemmän ihmisiä vankiloihin kuin mikään muu valtio. Nyt tuomioita halutaan kohtuullistaa. Pehmeämpää linjaa ajaa jopa presidentti Donald Trump.

Kalifornialainen Miguel Quezada oli 16-vuotias, kun hänet pidätettiin epäiltynä murhasta. Tuomio tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan, 1990-luvun lopulla, jolloin Yhdysvaltain rikoslait olivat ankarimmillaan: alaikäisiäkin tuomittiin elinkautiseen ja jopa kuolemaan. Quezada istui vuosikausia täpötäydessä vankilassa, joka on tunnettu vartijoiden väärinkäytöksistä ja rasismista. Viime kesänä hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen. Ilman poliitikkojen linjanmuutosta hän olisi istunut sellissään 2040-luvulle asti.

Hanna Artman on suomeksi ja englanniksi kirjoittava toimittaja, joka on asunut San Franciscossa vuodesta 2012. Pian hän palaa perheineen Helsinkiin.

Reetta Kemppi on San Franciscossa asuva vapaa toimittaja, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa Yleisradiolle, Turun Sanomille ja matkailumedia Tripsterille.

Aiheeseen liittyvät Sivuäänet

LP 77 Hanna Artman, Reetta Kemppi
29. toukokuuta 2019
35 min
48000
Tuomas Jääskeläinen, kannen lettering: Toni Korhola
ePub, PDF, äänikirja
Antti Järvi

Long Playn pitkät jutut Näytä kaikki jutut