Vaarattomia rikollisia

Pitkät - LP 41

Suomessa oikeus tuomitsee hiv-positiivisia ihmisiä vankeusrangaistuksiin, vaikka lääkärit ovat yksimielisiä siitä, ettei hiv oikein hoidettuna tartu suojaamattomassakaan seksissä.

Syytetyn penkillä istuu usein seksiä myynyt ulkomainen nainen, jolta suomalainen mies vaatii korvauksia henkisestä kärsimyksestä, vaikka ei ole saanut tartuntaa. Joskus on epäselvää, kuka on uhri: eräässä tapauksessa joukko suomalaisia miehiä hankki kielitaidottoman thaimaalaisen naisen yhteiseksi seksikumppanikseen ja vaati häneltä korvauksia. Yksikään miehistä ei ollut saanut hiv-tartuntaa.

 

ILTALEHDEN JULKAISEMASSA kasvokuvassa afrikkalainen nainen katsoo ilmeettömänä kameraan. Hän on 34-vuotias mutta näyttää nuoremmalta. Kasvot ovat rokonarpiset, päässä hiuslisäkkeet. Kuvan alla on kokovartalokuva, jossa naisella on lyhyt, musta talvitakki ja maihinnousukengät.
Kuvan ottoa edeltävänä yönä nainen oli kävellyt vapaana Helsingin katuja. Hän oli ehkä töissä, hänhän myi seksiä.
Ulkoilu lämpimässä elokuun yössä päättyi yllättäen, kun siviilivaatteisiin pukeutuneet poliisit riistivät naisen vapauden. Helsingin poliisin rikoskomisario Jukka Larkio oli päättänyt, että nainen täytyi pidättää.
Kuvat Iltalehti on saanut poliisilta. Lehden verkkosivuilla 31. elokuuta 2015 julkaistun jutun otsikko kuuluu ”Ostitko häneltä seksiä? Tätä naista epäillään HIV:n levittämisestä”. Kuvan julkaisi myös Helsingin Sanomat. Lehdet kertoivat naisen oikean etunimenkin. (Long Play käyttää Länsi-Afrikasta kotoisin olevasta naisesta keksittyä nimeä Charity hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.)
Iltalehti kirjoitti naisen myyneen ”palveluitaan Helsingin keskustassa vuodesta 2011 aina pidätykseensä saakka”. Lehden mukaan naisella ”epäillään olleen jopa satoja asiakkaita”.
Iltalehden jutun ilmestyessä Helsingin käräjäoikeus oli jo vanginnut Charityn. Poliisi epäili häntä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Hänen pieni lapsensa otettiin kiireellisesti huostaan vangitsemisen ajaksi.
Charity oli ennestään tuttu Helsingin poliisille, joka tarkkailee seksikauppaa siihen liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden vuoksi. Virkavalta oli päätynyt Charityn jäljille omien tutkimustensa perusteella.
”Poliisin tulee tietää, mitä kaupungilla tapahtuu”, tutkinnanjohtaja Larkio sanoi minulle äskettäin, kun kysyin, miten rikosepäily alun perin tuli poliisin tietoon.
Helsingin käräjäoikeus on määrännyt tapauksen asiakirjat salaisiksi, eikä Larkio suostu kertomaan rikostutkinnasta kovinkaan yksityiskohtaisesti.
Charity oli puolitoista kuukautta vangittuna esitutkinnan aikana. Kuulusteluista Larkio ei kerro muuta kuin että Charity ”aika pian ymmärsi, mistä oli kyse”.
Naisen kuvan julkaisemiseen Larkio päätyi, koska halusi Charityltä seksiä ostaneet, tartunnalle mahdollisesti altistuneet miehet hiv-testiin. Rikoksesta epäillyn kuvan julkaiseminen on kuitenkin hyvin harvinaista, hänen terveydentilastaan tiedottamisesta puhumattakaan.
”Punnitsin tarkkaan yleistä etua ja yksityistä etua”, Larkio sanoo. ”Yleinen etu painoi vaa’assa enemmän.”

Kirjoittaja