Lain nimessä pysähtykää
Pitkät - LP 112
Nuoret aktivistit uskovat, että ilmastopolitiikkaa voi muuttaa haastamalla valtioita oikeuteen.
Viime vuosina nuoret ilmastoaktivistit ovat nostaneet satoja kanteita valtioita ja yrityksiä vastaan. Tuomioistuimet joutuvat nyt arvioimaan, loukkaako hidastelu päästövähennyksissä tulevien sukupolvien oikeuksia. Virossa nuorten aloittama oikeustaistelu on yhä kesken, mutta Hollannissa ja Saksassa ilmastokanteilla on jo saatu aikaan ilmastopolitiikan kiristyksiä.
JOS MENEE Koillis-Viroon ja alkaa kaivaa maata, sora- ja multakerrosten alta voi löytää ruskeanharmaata kiveä. Virossa sitä kutsutaan nimellä põlevkivi eli palavakivi, mutta muualla maailmassa se tunnetaan öljyliuskeena. Viron maaperään tuota kiveä alkoi kertyä pitkän tapahtumakulun seurauksena. 450 miljoonaa vuotta sitten lähes kaikki elämä maapallolla oli veden peitossa, ja kun meren kasveja ja eliöitä kuoli, ne varastoituivat merenpohjaan. Maan puristuksiin jääneistä kuolleista eliöistä syntyi fossiilisia öljyliuske-esiintymiä eri puolille maailmaa, paikkoihin, jotka nykyisin tunnetaan luonnonvaroistaan: Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Kiinaan, Brasiliaan…
Virossa öljyliuske löydettiin satoja vuosia sitten. Kiven huomattiin olevan varsin räjähdysherkkää. Jos irrotti palasen ja tuikkasi sen tuleen, liekki levisi koko kiveen. Kun Viro sitten vuonna 1918 itsenäistyi Venäjästä, poliitikot halusivat selvittää, voisiko räjähdysherkkää kiveä hyödyntää taloudellisesti. Aluksi kivenmurikoita syötettiin junien, höyrylaivojen ja tehtaiden polttokattiloihin sellaisenaan. Vähitellen öljyliusketta alettiin jalostaa bensiiniksi ja polttoöljyksi. Ylijäämäkivestä saatiin asfalttia kaupunkien katujen päällystykseen.
Tänä päivänä Viro on varsinainen öljyliuskeen suurvalta. Maan sähköntuotanto on perustunut vuosikymmeniä öljyliuskeen käyttöön, ja Viro on ollut pitkään yksi Euroopan harvoista energiaomavaraisista valtioista.
Öljyliusketta on Viron maaperässä niin paljon, että sitä riittää vientiinkin. Valtionyhtiö Eesti Energia myy sitä rahtilaivoille, ja Viron kemianteollisuus on kehittänyt palavastakivestä raaka-aineita esimerkiksi Chanelin hajuvesiin ja Schwarzkopfin hiusväreihin.
Öljyliuskeella on aluepoliittinenkin ulottuvuutensa. Esiintymiä on varsinkin Itä-Virumaan maakunnassa, joka on tunnettu köyhyydestä, työttömyydestä ja sosiaalisista ongelmista. Valtaosa ihmisistä on venäjänkielisiä, ja heidän elinajanodotteensa on selvästi lyhyempi kuin muualla Virossa. Siihen ovat vaikuttaneet sekä huono-osaisuus että teollisuuden saastuttama ympäristö – esimerkiksi astma on Itä-Virossa yleinen tauti. Kaiken tämän keskellä kaivokset ja jalostamot ovat sentään tarjonneet työpaikkoja. Siksi on eräänlainen lottovoitto, että palavakivi jysähti 450 miljoonaa vuotta sitten juuri tuolle seudulle.
Mutta sitten ovat ne ilmastohaitat. Öljyliuskeen jalostaminen ja polttaminen sähköksi kuulostaa jo lähtökohtaisesti järjettömältä toiminnalta.
Itse asiassa Eesti Energian sähkö onkin koko Euroopan likaisinta sähköä. Valtavien kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi sen polttamisesta vapautuu ilmakehään rikkidioksidia ja typen oksideja.
EU on moittinut Viroa sen öljyliuskeriippuvuudesta. Päästöoikeuksien kohonneet hinnat ovat tehneet öljyliuskeen polttamiseen perustuvasta sähköntuotannosta kannattamatonta, ja viime vuosina se onkin vähentynyt Virossa merkittävästi. Muutos näyttää hyvältä tilastoissa mutta ei kerro koko totuutta. Viro ei nimittäin halua lopettaa öljyliuskeen käyttöä. Se vain haluaa jalostaa sitä markkinoille, joilla katteet ovat edelleen hyvät: polttoaineeksi, vientiin.
Maaliskuussa 2020 Eesti Energia julkaisi tiedotteen, jonka otsikossa sanottiin: Hallitus näyttää vihreää valoa Eesti Energian uuden öljynjalostamon rakentamiselle.
Jalostamo haluttiin rakentaa Narvan kaupungin lähistölle. Havainnekuvissa se näytti suuren kauppakeskuksen kokoiselta maamerkiltä. Uusi jalostamo tuottaisi niin paljon öljyä, että Viron öljyntuotanto lisääntyisi yli kolmanneksella.
Jüri Rataksen hallitus oli päättänyt tukea valtionyhtiön rakennushanketta yhteensä 125 miljoonalla eurolla. Valtion rahallinen tuki mahdollisti koko hankkeen.
Eesti Energia oli laskenut, että jo pelkkä rakennustyömaa tarjoaisi töitä 700 itävirumaalaiselle – ehkä jopa saman vuoden aikana, jos vain rakennustyöt päästäisiin aloittamaan nopeasti. Kun jalostamo olisi valmis, työntekijöitä tarvittaisiin tietysti sielläkin.
Työpaikkojen lisäksi luvassa Virolle oli luvassa rahallista hyötyä: jalostamon tuottaman öljyn vuosittaiseksi myyntituloksi arvioitiin 250 miljoonaa euroa.
Tiedossa oli, että uusi jalostamo kasvattaisi Viron hiilijalanjälkeä. Maan talous oli jo ennestään OECD-maiden saastuttavin.
Eikä hupi jatkuisi loputtomiin. Jossain vaiheessa palavakivi loppuu Virosta. Siihen ei mene kuin kolmisenkymmentä vuotta, jos Viro louhii öljyliusketta 20 miljoonan tonnin vuositahdilla niin kuin se on suurimmillaan tehnyt.
Nopeat taloudelliset hyödyt painoivat poliitikkojen vaakakupissa enemmän kuin ilmasto. Päätös jalostamon rakentamisesta syntyi nopeasti. Narva-Jõesuun kaupunginvaltuusto myönsi hankkeelle rakennusluvan heti seuraavana päivänä hallituksen tukipäätöksen jälkeen.
Oli kuitenkin yksi ongelma: 16-vuotias tallinnalainen lukiolainen Kertu Birgit Anton. Hän teki Tarton hallinto-oikeuteen valituksen rakennuslupapäätöksestä. Anton ja hänen ystävänsä olivat sitä mieltä, että jalostamon rakentaminen veisi heiltä tulevaisuuden.
--
Tilaa Long Play ja lue koko juttu täältä.
