Lyhyet

Mitä Tiktok tekee meille, Oskari Onninen?

1.2.2024

Long Playn uusi pitkä juttu, Oskari Onnisen kirjoittama ”Universumi” käsittelee Tiktokia. Kiinalaislähtöistä sovellusta käyttää maailmassa jo yli 1,6 miljardia ihmistä ja käyttäjämäärät kasvavat aina vaan. Samalla länsimaissa on herännyt pelko, että Kiinan turvallisuuspalvelu pääsee käsiksi käyttäjien tietoihin. Oskari, miksi halusit kirjoittaa juuri tästä aiheesta?


”Luin vuosi sitten The New Yorkerista reportaasijutun teineistä, jotka halusivat Tiktokin avulla poptähdiksi. Silloin hoksasin, ettei Suomessa ollut vieläkään kirjoitettu kunnon juttua valtavan suositusta sovelluksesta, vaikka siitä oli tullut päivittäinen osa uutismaisemaa. Päädyin kuitenkin lähestymään asiaa enemmän tutkijoiden ja poliitikkojen kuin teinien kautta. Juttu kertoo myös kauppapolitiikasta ja moraalipaniikeista. Sopivasti tämän vuoden alussa Suomessa alettiin hölistä Tiktokin kieltämisestä. Siinä keskustelussa oikein kukaan ei tiennyt, mistä puhuu, eikä mediakaan heitä osannut siitä haastaa.”
”Teknologia muokkaa elämää, yhteiskuntaa ja politiikkaa, mutta nämä muutokset ovat mediassa alihuomioituja. Teknologiaa myös pidetään hämmentävän epäpoliittisena. Huolestuttavan monet fiksutkin ihmiset suhtautuvat siihen mielikuvapohjalta, mikä on näkynyt erityisesti Tiktokin vaaroista puhuttaessa.”


Mikä yllätti sinut juttua tehdessä?


"Se, miten huonosti Tiktok palvelee henkilökohtaisia tiedonjanojani. Se on tympeä paikka, jos sattuu olemaan nykyajan luonnonoikku, ihminen, joka lukee mieluummin kuin kuuntelee tai katselee. Puhumattakaan siitä, jos haluaa kuulla uutiset ja asiat perinteisen median kautta sen sijaan, että hankkisi ajankohtaistietämyksensä meemien pohjalta."


EU yrittää parhaillaan suitsia digijättejä, ja Yhdysvalloissa on ollut yrityksiä kieltää koko Tiktok. Mitä tässä on pelissä ja kellä kaikilla?


”Tiktokilla on pelissä bisnes, EU:lla on pelissä uskottavuus niin sääntelijänä kuin kauppapoliittisena instanssina, poliitikoilla ura ja kansalaisilla arki. Eletään jänniä hetkiä, kun paraikaa aletaan nähdä, kuinka EU:n tuore sääntely tehoaa suuriin alustasovelluksiin. Onnistuessaan se on tärkeä askel vallan hivuttamiseksi pois sovellusyhtiöiltä. Lisäksi olisi hyvä, jos ihmiset rauhoittuisivat.”


Mikä jää pimentoon tässä aiheessa?


"Kaipaan keskustelua teknologian poliittisuudesta, mutta jarrua muuhun teknologiaan liittyvään moraalipaniikkiin, joka on erikoinen ja historiassa monesti toistunut ilmiö. Toimittajilla on tietenkin tästä iso vastuu. Teknologia, sen kulttuuri ja politiikka ovat Suomessa vaarallisen aliseurattuja alueita. Tiktok-clickbaitiä tehdään liukuhihnalta ja niistä välittyy, että toimittajat harvoin tietävät, mistä on kyse. Keskivertokansalaiselle olisi huomattavasti vakavampiakin tietoturvakysymyksiä kuin Tiktokiin liittyvät. On naurettavaa, että samaan aikaan ollaan hädissään Tiktokin mahdollisesti keräämästä datasta, kun ihmisten salasanat ovat retuperällä ja he siirtävät rahojaan ties minne, jos karkea huijauskirje niin pyytää."

Muuttiko asiaan perehtyminen omia näkemyksiäsi?


”Kirjoitin noin vuosi sitten hyvin kriittisen esseen Tiktokista ja sosiaalisesta mediasta. Olen periaatteessa yhä samaa mieltä, mutta en enää moralisoisi samalla tavoin. Muutosta ei ole tulossa. On hyvä myöntää, että tekstiorientoituneena mediakuluttajan näkökulmasta peli alkaa olla pelattu. En voi silti kyllin korostaa sitä, kuinka merkittävänä uhkakuvana pidän teknologista eriarvoistumista. Yhteiskunnissa tarvitaan jatkossa aiempaa enemmän sekä digitaalisia taitoja että itsesäätelytaitoja. Missä ovat sosiaalipoliittiset keinot, joilla näitä eroja tasataan?"


Kuka tässä voittaa ja kuka häviää?

”Maailman talousfoorumi arvioi Davosissa juuri, että väärän tiedon leviäminen on vakavin ihmiskuntaa kohtaava lyhyen aikavälin uhka. Joten eiköhän kehitys jatku kuten tähänkin asti: teknologiayhtiöt voittavat, ihmiset ja demokratia häviävät.”

 

Lue ”Universumi” täältä.