Väärinkäsitysten ketju

4. toukokuu 2018, Hanna Nikkanen

”Sierra Leonesta tuli juuri maailman ensimmäinen maa, joka päästi kansalaisensa äänestämään lohkoketjun avulla”, otsikoi yhdysvaltalainen talouslehti Business Insider maaliskuussa.

Siitä tuli oitis kansainvälinen uutinen. Pienessä Länsi-Afrikan valtiossa oltiin teknologisen kehityksen eturintamassa!

Lohkoketjulla tarkoitetaan hajautetun rekisterinpidon teknologiaa, jonka pitäisi ainakin periaatteessa olla immuuni väärennysyrityksille. Kun tieto on kerran tallennettu lohkoon, se on pysyvästi tallessa, ja tapahtumahistorian julkisuus ja vankka matematiikka takaavat  tiedon paikkansapitävyyden.

Salaperäinen Satoshi Nakamoto keksi lohkoketjun toimintaperiaatteen kymmenen vuotta sitten samalla, kun hän kehitti kryptovaluutta bitcoinin. Innokkaat harrastajat toivoivat lohkoketjun luovan maailman, jossa tiedon pihtaamiseen perustuvat hierarkiat murtuvat ja paperisota ja huijaukset vähenevät. Niinpä lohkoketjun on luvattu mullistavan vaalit, maarekisterit ja kaikki muutkin yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeiset tiedonkeruun muodot, jotka ovat aiemmin nojanneet paperitositteisiin ja rekisterinpitäjää kohtaan tunnettuun – usein heiveröiseen – luottamukseen.

Lohkoketjuteknologian symbolisesti tärkein läpimurto olisikin ääntenlasku kansallisissa vaaleissa. Harppaus on antanut odottaa itseään. Siksi Sierra Leonesta innostuttiin: vihdoin se tapahtui!

Paitsi ettei tapahtunut.

Sierra Leonen presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin 7. maaliskuuta. Runsas viikko myöhemmin maan keskusvaalilautakunta oikoi Twitterissä uutisia, jotka olivat levinneet maailmalla.

Ei, Sierra Leonessa ei käyty ”lohkoketjuvaaleja”. Äänet laskettiin aivan tavallisesti käsin ja kirjattiin samaan tietokantaan, jota maan aiemmissakin vaaleissa on käytetty. Huhun oli pannut liikkeelle sveitsiläisyritys Agora, joka oli saanut testata omaa lohkoketjuohjelmistoaan Sierra Leonen aidolla vaalidatalla. Agora ei kuitenkaan ollut osallistunut ääntenlaskuun. Tiedotteissaan firma oli paisutellut rooliaan melkoisesti. Agora oli tuolloin juuri käynnistämässä kryptovaluuttapohjaista joukkorahoituskierrosta eli ICO:ta. Se tarvitsi julkisuutta herättääkseen piensijoittajien huomion.

Innostuneiden toimittajien käsissä virhe kasvoi entisestään.

Teknologia on journalismin aiheena vähän kuin urheilu. Siitä kirjoittavat usein ihmiset, jotka rakastavat sitä hieman liikaa. Esimerkiksi kryptovaluuttoihin erikoistuneet toimittajat ovat tavanneet omistaa kryptovaluuttoja itsekin. Sijoitus, joka on kenties tehty alun perin vitsinä tai uteliaisuudesta, on voinut myöhempien kurssiheittelyiden myötä kasvaa hetkittäin satojentuhansien eurojen omaisuudeksi. Se muodostaa hyvin klassisen jääviysongelman, varsinkin kun bitcoinia voi vallan hyvin omistaa salaa. Harva pystyy olemaan neutraali, kun oma äkkirikastuminen tai -köyhtyminen on pelissä.

Tsemppikerholaisuutta esiintyy myös lohkoketjuteknologiaa käsittelevissä uutisissa. Ne harvat toimittajat, jotka aiheeseen tarttuvat, näyttävät toivovan vimmatusti, että teknologia lunastaisi lupauksensa.

Vaikka Sierra Leonen uutinen paljastui ankaksi, luultavasti jokin muu valtio vielä toteuttaa lähivuosina oikeat lohkoketjuvaalit. Informaation hallinta on nyky-yhteiskunnassa sen verran tärkeää, että sitä möyhivät uudet teknologiat ovat merkittäviä – lohkoketjukin.

Mutta kaataako se korruption ja hierarkiat? Tuskin. Jokin byrokraattinen solmu arjessa kenties aukeaa ja jotkin prosessit nopeutuvat. Totumme siihen nopeasti. Ja joidenkin yritysten katteet nousevat.

Valta pysyy näissä kumouksissa kuitenkin yleensä koskemattomana. Nerokkainkin yhteiskunnallinen teknologia nojaa käytännössä kahteen asiaan: ympäröivään järjestelmään ja omiin kehittäjiinsä. Lohkoketjuteknologiaan perustuva maarekisteri ja ääntenlasku ovat tavallisen kansalaisen näkökulmasta tasan yhtä luotettavia kuin oikeuslaitos, joka niitä tulkitsee.

Lue bitcoinista kertova juttumme ”Missä louhimme kerran” täällä.