”Tässä kylässä kaikki kaksoset tapetaan”

27. maaliskuutata 2018, Antti Järvi

Kaksi vuotta sitten matkustin Laosin pohjoisimmissa provinssissa Phongsalissa kylään, jonne ei vienyt tietä. Ensin teimme matkaa veneellä, sitten kävellen.

Ylhäällä vuorenrinteessä kasvoi unikkoa, josta paikalliset valmistivat oopiumia. Kylässä olot olivat alkeelliset, eikä esimerkiksi käymälää ollut. Generaattorin ansiosta ämyreissä soi Rihanna.

Kun katselimme maisemia kauniissa iltavalossa, opas sanoi yllättäen:

”Tässä kylässä kaikki kaksoset tapetaan, sillä heidän uskotaan tuovan pahaa onnea.”

Epäilin miehen puheita. Ehkä joskus muinoin tapettiin, mutta ei kai nyt enää 2010-luvulla?

Opas kuitenkin vakuutti, että näin tapahtuu edelleen, vaikka kulttuuri on hiljalleen muuttumassa. Kyläläiset kuuluivat akhoihin, etniseen vähemmistöön, joka asuu monen valtion alueella Kaakkois-Aasiassa.

Vasta myöhemmin ymmärsin, että kaksosten surmaaminen on ollut käytäntö monessa muussakin kulttuurissa. Näin on tehty esimerkiksi tiettyjen heimojen keskuudessa Nigeriassa ja Madagaskarilla, ja ilmeisesti ennen muinoin myös Japanissa. Kaksosia on pidetty poikkeamana, jolta yhteisö on suojellut itseään.

Kun kirjoitin identtisistä kaksosista kertovaa juttua Kaksinkertaista, rakas Watson Long Playhin, huomasin aluksi uppoavani syvälle hurmeiseen historiaan. Luin esimerkiksi Lucette Matalon Lagnadon ja Sheila Cohn Dekelin hyytävän kirjan Children of the Flames, joka dokumentoi niiden kaksosten kokemuksia, jotka selvisivät hengissä Auschwitzin keskitysleiriltä.

Eugenistinen ajattelu oli 1900-luvun alkupuoliskolla voimissaan monessa maassa, mutta irvokkaimmat mittasuhteet se sai natsi-Saksassa. Natsit uskoivat, että kaksostutkimuksen avulla pystyttäisiin ratkaisemaan perinnöllisyyden salat ja jalostamaan ylivertainen ihmisrotu.

Kun antropologiaa ja lääketiedettä opiskelleesta Josef Mengelestä tuli Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin lääkintäupseeri toukokuussa 1943, hän alkoi tehdä kaksosilla mielivaltaisia tutkimuksia. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä hän yritti tehdä, sillä hänen muistiinpanonsa katosivat sodan melskeissä.

Kaksoset asuivat erillään muista keskitysleirin vangeista, ja he saivat monipuolisempaa ruokaa. Osa heistä sai pitää myös vaatteensa ja hiuksensa. Mengele teki heille monenlaisia tutkimuksia, joista osa muistutti kidutusta: kaksosille annettiin esimerkiksi kivuliaita pistoksia silmiin ja selkärankaan, ja heille saatettiin tehdä leikkaus ilman nukutusta.

Mengelen tutkimuksiin osallistui parin vuoden aikana arviolta noin 3000 kaksosta, joista ilmeisesti hieman yli sata selvisi hengissä.

Juttua tehdessä löysin nopeasti myös valon. Kaksostutkimuksen historia on synkkä, mutta tänä päivänä kaksostutkimuksella pelastetaan ihmishenkiä.

Kaksosten avulla on selvitetty tupakan ja alkoholin haittavaikutuksia, etsitty sairauksien perintötekijöitä, ennaltaehkäisty tauteja ja kehitetty lääkkeitä. Kaksoset ovat nimittäin luonnon oma koeasetelma, jolla voidaan tutkia perimän ja ympäristön vaikutuksia. Vuosikymmenten varrella tieto on voittanut uskomukset.

Juttua kirjoittaessa huomasin senkin, että on hyvin vaikeaa kirjoittaa identtisistä kaksosista sortumatta mystifiointiin. Usein tuntui kuin kirjoittaisin lasin takaa jostain oudosta eläinlajista.

Kaksosiin on liitetty ihannekuvia, jotka kertovat enemmän tarkastelijasta kuin kaksosista. Tutkijat ovat yrittäneet todistaa heidän avullaan hypoteesejaan, ja me muut olemme syyllistyneet vähintäänkin pällistelyyn.

Silläkin uhalla: kaksoset ovat kiinnostavia, koska ne kertovat meistä kaikista.

Haastatellessani maailmankuulua kaksostutkijaa Nancy Segalia sain synninpäästön. Hänestä kaksosten hämmästely on ymmärrettävää, sillä yksilökeskeisessä yhteiskunnassa oletamme lähtökohtaisesti jokaisen ihmisen näyttävän erilaiselta ja käyttäytyvän eri tavalla kuin kaikki muut.

”Kun kohtaamme identtiset kaksoset, se haastaa meidän uskomuksemme siitä, miten maailma toimii”, Segal sanoi.

Lue Antti Järven pitkä juttu Kaksinkertaista, rakas Watson täällä.