Hakaristilippumme

7. joulukuuta 2018, Ilkka Karisto

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ minua lähestyi Helsingin Kampissa ulkomaalainen nainen, joka halusi tietää, miksi Narinkkatorille oli kerääntynyt niin paljon ihmisiä ja mitä nämä oikein huusivat.

Selitin, että on alkamassa natsien vastainen mielenosoitusmarssi. Näytin puhelimestani tuoretta uutiskuvaa, jossa kansallissosialistinen Pohjoismainen Vastarintaliike oli lähdössä omalle marssilleen Kaisaniemenrannassa. Eturivissä kohosivat hakaristiliput.

Nainen kohotti kulmiaan. Tänäänkö, hän varmisti, ihan oikeastiko, vuonna 2018? Sitten hän kertoi olevansa saksalainen. Sen jälkeen oli vähän vaikea keksiä enää mitään sanottavaa. Mumisin jotain siitä, että poliisi kyllä otti lopulta hakaristiliput pois, joku tolkku Suomessakin on ja ei täällä pelätä tarvitse. Samaan aikaan kaiuttimista kuului mielenosoituksen järjestäjien kehotus välttää yksin liikkumista marssin jälkeen, koska kaduilla on paljon vihamielistä porukkaa.

TUNTIA MYÖHEMMIN seisoin Töölössä raitiovaunupysäkillä ja jouduin kuuntelemaan, kun yksi natsi karjui poliisimuurin takana megafoniin palopuhettaan, jonka hän osoitti ”rikollisille vallanpitäjille”, jotka ”yrittävät tappaa Suomen kansan”.

Mies kuulutti olevansa kansallissosialisti ja varoitti kuulijoita ”viattomien suomalaisten lasten monikulttuurisesta aivopesusta kouluissa ja mediassa” ja ”kansallismielisiin kohdistuvasta ajatuspoliisivainosta”.

Meuhkaamista jatkui monta minuuttia. Liikenne seisoi, raitiovaunua ei kuulunut ja natsi huusi uhkauksia poliitikoille: ”Luuletteko kansan antavan tämän kaiken teille anteeksi? Kuvitteletteko te nimenne unohtuvan, kun Suomen itsenäisyyden riistoon syyllistyneet viedään tuomiolle?”

Katselin muita pysäkillä seisojia. Yksi puisteli epäuskoisena päätään, muut tuijottivat asvalttia tai puhelintaan. Kukaan meistä ei sanonut sanaakaan.

MYÖHEMMIN ILLALLA katsoin, miten eturivin poliitikot olivat sosiaalisessa mediassa natseihin reagoineet. Ensimmäisenä hakaristiliput ehti tuomita vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Perässä seurasivat Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.), pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Yllättävin oli vihreiden konkaripoliitikon Osmo Soininvaaran reaktio. Kun Ylen toimittaja Sanna Ukkola julkaisi Twitterissä kuvan hakaristilipuista ja luonnehti näkyä ”häpeälliseksi”, Soininvaara vastasi: ”Minusta nuo ovat säälittäviä rassuja, jotka eivät ansaitse tällaista julkisuutta. Koska he hakevat julkisuutta, juuri sitä heille ei pidä antaa.”

Olen jyrkästi eri mieltä Soininvaaran kanssa. Mielestäni natsien ja hakaristien olisi pitänyt olla tänään lehtien etusivulla. Kuoliaaksi vaikeneminen kun ei internetin aikakaudella ole enää valitettavasti ratkaisu mihinkään: samanmieliset löytävät kyllä toisensa aina jollain alustalla ja saavat vahvistusta mielipiteilleen.

Ja toisaalta: koko Suomi ei ole netissä, eivät läheskään kaikki hahmota, mitä nykypäivän natsit haluavat ja tekevät, jos media ei siitä kerro.

Suurin osa suomalaisista ymmärtänee natsien vastustavan maahanmuuttoa. Mutta ihmeellisen vähälle huomiolle on jäänyt se, että he myöntävät avoimesti ajavansa väkivaltaista vallankumousta. Heidän julkilausuttuna tavoitteenaan on valtio, jossa rotujen sekoittuminen olisi kielletty lailla.

TÄHÄN KAIKKEEN voi tietysti suhtautua Soininvaaran tavoin: antaa poikien leikkiä führeriä omassa hiekkalaatikossaan, todellista vaaraa ei ole.

Totta onkin, että Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen riveissä marssinut porukka oli kooltaan mitättömän pieni –  muutamia satoja ihmisiä ja heistäkin osa oli tullut vahvistuksena Ruotsista – mutta siinä ei näy koko totuus.

Itsenäisyyspäivänä tuli harvinaisen selväksi se, että väkivaltaista vallankumousta ajavat natsit seisovat samassa rintamassa muiden muukalaiskammoisten ryhmittymien, kuten Soldiers of Odinin ja Suomen Sisun kanssa. Suuri osa kansallissosialistien marssille osallistuneista liittyi myöhemmin illalla äärioikeistolaiseen 612 -soihtukulkueeseen, joka keräsi poliisin arvion mukaan 1 800 ihmistä. Mukana oli myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, joka on yrittänyt tehdä julkisuudessa kovasti pesäeroa natsimarssin ja ”epäpoliittisen” 612-kulkueen välillä.  

Tapahtumien luonteesta voi halkoa hiuksia vaikka loputtomiin, mutta fakta on se, että eilen Halla-aho marssi natsien rinnalla – tai natsit Halla-ahon rinnalla, miten päin vain.

PITKÄÄN SUHTAUDUIN itsekin nykynatseihin Soininvaaran tapaan hiljaisella halveksunnalla – mitäpä niistä meuhkaamaan. Kun kerran menin haastattelemaan erästä suomalaista natsia, hän halusi puhua siitä, kuinka Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n agentit käyvät öisin työntämässä muurahaisia hänen nenäänsä. Ei hän muutenkaan vaikuttanut olevan ihan tässä maailmassa.

Juttua ei tehty, ja käsitykseni natseista kajahtaneena, mutta melko harmittomana porukkana vahvistui.

Viime vuosina jokin on muuttunut. Natsit ovat tulleet ulos kaduille ja käyttäneet väkivaltaa. Sen seurauksena Helsingissä on kuollut yksi ihminen.

Kaksi vuotta sitten katselin itsenäisyyspäivän iltana työhuoneeni ikkunasta, kuinka Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktiivit järjestäytyivät kadulle riveihin ja alkoivat huutaa iskulauseitaan. Silloin jouduin ensimmäisen kerran elämässäni miettimään, onko Helsingissä turvallista mennä kadulle kävelemään.

Vastarintaliikkeen natseihin törmää onneksi vain harvoin, mutta muita, yhtä pelottavia ilmiöitä alkaa tulla eteen tämän tästä.

Viime viikonloppuna olin aikeissa viedä 7-vuotiaan poikani parturiin Itäkeskuksen kupeessa sijaitsevaan Puhoksen ostoskeskukseen. Samalla reissulla oli tarkoitus käydä ruokaostoksilla, ja puolisoni ehdotti, että ehkä voisin aikaa säästääkseni jättää lapsen parturoitavaksi ja käydä sillä välillä yksin kaupassa.

Ehdin jo innostua, mutta sitten muistin uutiset Soldiers of Odinin katupartioista, jotka ovat alkaneet pyöriä Puhoksella. Partioiden vuoksi ulkomaalaistaustaiset ihmiset eivät ole uskaltaneet poistua liikkeistä eivätkä autoistaan.

SILLÄ HETKELLÄ fasismin nousu muuttui omalla kohdallani käsinkosketeltavaksi. Kotikaupunkini kaduilla partioi ”turvattomuuden nimissä” miehiä, jotka itse aiheuttavat turvattomuuden tunnetta ja estävät minua liikkumasta viikonloppuna siten kuin haluan.

Omat kokemukseni eivät tietysti ole mitään verrattuna niiden ihmisten pelkoon, joita nämä joukkiot terrorisoivat. Ei minua kukaan ole suoranaisesti uhannut, mutta ongelma koskee myös minua. Se koskee kaikkia. Siksi on tärkeää näyttää hakaristiliput uutiskuvissa.

 

TUE JOURNALISMIA, TILAA LONG PLAY ITSELLE TAI YSTÄVÄLLE LAHJAKSI:
Tätä klikkaamalla Long Playn joulukauppaan!