"Ehkä yhden ihmisen ei pitäisi olla yksin vastuussa paristasadasta elävästä olennosta."

16. syyskuuta 2018, Toimitukselta

Suomessa paljastuu joka vuosi useita tuotantoeläinten joukkokuolemia. Hanna Nikkasen ”Hyvin huono vuosi” kertoo, mitkä asiat johtivat siihen, että keväällä 2018 95 nautaa kuoli laitumelle siikajokelaisella maatilalla.

Hanna Nikkanen, miten päädyit tämän aiheen äärelle?

”Luin vapun aikaan uutisen lähes sadasta laitumelle kuolleesta ylämaannaudasta, jotka olivat löytyneet lumien sulaessa. Ensimmäisissä jutuissa kannettiin huolta siitä, vaarantuisivatko pohjavedet, mutta heräsihän siinä muitakin kysymyksiä. Tilan isäntä oli helppo löytää somesta. Hän on melko aktiivinen keskustelija ja on myös kertonut burnout-historiastaan.”

”Maatila vaikutti olleen pari vuotta sitten oikein mukava paikka. Olisin voinut itsekin joskus poiketa siellä: tila oli myynyt lähiruokaa ja järjestänyt avoimien ovien päiviä, ja eläimet olivat sympaattista alkuperäisrotua. Miksi Vesa oli jättänyt eläimensä hoitamatta? Se jäi vaivaamaan. Tragedia oli silloin vielä aivan tuore uutinen, enkä kehdannut heti ottaa yhteyttä häneen. Pari viikkoa myöhemmin kehtasin."

Miksi tästä piti tehdä juttu?

”Kujanpään tilan tapaus ei ole ainutlaatuinen. Suomessa paljastuu samanlaisia tuotantoeläinten joukkokuolemia joka vuosi, ja niiden taustalla on usein mielenterveysongelmia, vaikeaa uupumusta, ja joskus muistisairauksia. Näiden vaikeuksien rinnalla kulkee usein taloudellinen ahdinko.”

"Minusta tuntuu, että julkisuudessa reagoimme näihin tapauksiin aika kylmästi: isännän olisi pitänyt ruokkia eläimensä ja sillä sipuli. Ja tottahan se on, että olisi pitänyt! Mutta yhteiskuntana se näkökulma ei vie meitä eteenpäin. Halusin ymmärtää, miksi näitä tapauksia on niin paljon, ja miten ne voitaisiin estää.”

”Ne kysymykset alkoivat viedä syvemmälle: ensin kohti viranomaistoiminnan ongelmia, sitten laajempia kysymyksiä maatalouden rakennemuutoksesta, joka on kasvattanut tilakokoja ja eläinmääriä. Muutos on ollut raju, nopea ja tietoisesti tuotettu. Ehkä yhden ihmisen ei pitäisi olla yksin vastuussa paristasadasta elävästä olennosta."

Mikä juttua tehdessä yllätti?

”Eläinsuojelurikostuomioiden kauhea samankaltaisuus. Vietin paljon aikaa tuomioiden ja esitutkinta-aineistojen parissa. Tuotantoeläimiin kohdistuneissa törkeissä rikoksissa noin puolet rikoksentekijöistä muistuttivat toisiaan. He olivat olleet voipuneita ja yksinäisiä, eivätkä he olleet kyenneet katsomaan edes itsensä perään. Ainakin kolmasosalla tuomituista oli jokin voimassaoleva diagnoosi. Heillä oli ehkä aikaisemmin ollut menestyvä tila, mutta rikoksentekohetkellä he olivat olleet sellaisessa jamassa, etten antaisi heille hoitoon edes Tamagotchia. Silti he olivat saaneet jatkaa tilanpitoa usein vuosikausia.”

”Kissoihin ja koiriin liittyvää aineistoa minun ei onneksi tarvinnut lukea kovin paljon: niissä tapauksissa esiintyi paljon puhdasta sadismia.”

Mikä jäi eniten mieleen?

”Seurasin tilan elämää neljän kuukauden ajan tragedian paljastumisen jälkeen, ja varmaan tulen parhaiten muistamaan isännän ikääntyneet vanhemmat, jotka olivat todistaneet tapahtumia hyvin läheltä.”

”Kollegani Ilkka Pernu totesi juuri, että aina kannattaa haastatella jutun päähenkilön äitiä, koska hän tietää ihmisestä sellaista mitä kukaan muu ei tiedä. Tässä tapauksessa vanhempiin tutustuminen valaisi minulle tapauksen eräänlaista kerroksellisuutta. Tapaus ei koskettanut vain Vesaa ja hänen karjaansa, vaan mukana kulki koko suvun ja seudun historia sekä sellainen aika yleismaailmallinen huoli, jota isä ja äiti tuntevat aikuista, turhauttavan tutulla tavalla epätäydellistä lastaan kohtaan.”

Muuttuiko oma mielipiteesi jostain asiasta?

”Aloin tuskastua omaan tietämättömyyteeni. Viljely on kiinnostanut minua, mutta touhukkaasta kaupunkiviljelystäni huolimatta (tai ehkä juuri sen takia!) olen ymmärtänyt varsinaista maataloutta paljon huonommin kuin olen kuvitellut ymmärtäväni.”

”Aiemmin tapasin ajatella, että ruokaa kannattaa tuottaa pääasiassa siellä, missä se on taloudellisesti kannattavaa. Kun ilmastonmuutoksen vaikutukset alkoivat näkyä kunnolla Etelä-Euroopassa, aloin pyörtää ajatteluani. Tämä juttu teki minusta vielä vahvemman kotimaisen ruoantuotannon kannattajan: vähintä, mitä Suomi voi tulevaisuuden globaaleja ruokahaasteita ratkaistakseen tehdä, on ruokkia edes oman väestönsä.”

”Haastattelin juttuun agroekologian professori Juha Heleniusta, joka puhui ‘ruoan tajusta’: siitä, millaiset luonnon prosessit kannattelevat ruoantuotantoamme ja miten ne voivat, mistä viljelijän raha tulee ja mihin se menee, millainen politiikka on luonut nyky-Suomen maaseudun. Sellaisen kokonaisuuden taju on yleisesti ottaen Suomessa aika heikoissa kantimissa.”

”Yhteiskunnallinen keskustelu ruoantuotannon suunnasta kaipaa myös kaupunkilaisia. Esimerkiksi kysymys siitä, minkä tulisi olla eläin- ja kasvintuotannon suhde Suomessa, kuuluu kaikille. Mutta siihen on vaikea osallistua uskottavasti, jos keskivertokaupunkilainen argumentoidessaan sekoittaa laitumen ja pellon.”

Eläinten joukkokuolemat maaseudulla nousevat tämän tästä otsikoihin. Miksi tällainen voi toistua?

”Silloinkin, kun ongelmat on huomattu, kestää yleensä kauan ennen kuin niihin todella puututaan. Tuomioista näkyy, että usein eläinsuojeluvalvoja on havainnut vakavia laiminlyöntejä ja antanut määräyksiä, joita tilallinen ei ole noudattanut. Ajan mittaan olot tilalla ovat pahentuneet, ja on tullut uusia tarkastuksia ja uusia määräyksiä. On kuitenkin voinut kulua vuosia, ennen kuin poliisi on kutsuttu mukaan tai eläimiä takavarikoitu.”

”Silloin, kun laiminlyönnit johtuvat esimerkiksi masennuksesta, on aika selvää että tällainen löysä hirsi on huono lähestymistapa. Joidenkin mielestä juuri tämä on ongelman ydin, ja pakkotoimia pitäisi käyttää paljon nopeammin ja matalammalla kynnyksellä. Se voisi olla tilallisenkin etu.”

”Jutussa kuvatussa tapauksessa alamäki oli poikkeuksellisen nopea, ja kaikki ensimmäisestä huolesta joukkokuolemaan tapahtui alle vuodessa. Viranomaisprosessit eivät ehtineet mukaan.”

”Toisten mielestä suurin ongelma on viranomaisten vaitiolovelvollisuus, joka estää puuttumasta ongelmiin pehmeästi ja varhain.”

Jos olisit itsevaltainen johtaja, miten järjestäisit maaseudun?

”Ryhtyisin heti selvittämään sitä, millainen siirtymä seuraavan vuosikymmenen aikana tarvitaan, jotta Suomen ruoantuotanto kestäisi sitä tulevaisuudessa kohtaavat vaarat. Kukaan ei tunnu kiistävän sitä, että jokin suuri siirtymä tarvitaan, mutta mikään poliittinen ryhmä ei ole toistaiseksi kokenut sen käynnistämistä asiakseen. Maatalous- ja kriisituet pitävät tällä hetkellä yllä vanhaa järjestystä.”

”Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, tehtiin määrätietoisia selvityksiä ja rakenteita puskettiin reippaasti uusiksi. Se koettiin silloin taloudellisesti välttämättömäksi, joten poliittista tahtoa löytyi. Nyt tarvittaisiin samanlaista uudelleenarviointia, mutta lähtökohdat olisivat osin vastakkaiset. Millainen maatalous olisi kestävämpi ilmaston, ravinteiden ja tuottajien kannalta?”

Lue Hanna Nikkasen "Hyvin huono vuosi" täällä.