Oikaisu

11. kesäkuu 2018, Toimitukselta

Jutussamme Hylätyt talot, autiot pihat oli virheitä. Korjattu versio jutusta on nyt päivitetty sivuillemme.

Jutussa kirjoitettiin Homepakolaiset ry:n väittäneen, että Työterveyslaitoksen TOSI-tutkimukseen osallistuminen voisi vaarantaa siihen osallistuvien potilaiden hengen. Homepakolaiset ry. varoitti, että osallistuminen "voi aiheuttaa lisäoireilua ja pahempaa sairastumista", mutta ei viitannut hengenvaaraan.

Katja Pulkkinen on Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja, ei puheenjohtaja.

Harri Aleniusta kutsuttiin jutussa mikrobiologiksi. Hän on kuitenkin koulutukseltaan molekyylibiologi.