McKinsey-perhe pitää huolta omistaan

2. syyskuu 2017, Toimitukselta

Sunnuntaina ilmestyvä Long Playn juttu ”Firma” kertoo McKinseystä, joka on yksi maailman suurimmista liikkeenjohdon konsulttifirmoista. Sillä on yhteensä 27 000 konsulttia 60:ssä maassa ympäri maailmaa. Tunnettuudestaan huolimatta firmaan liittyy paljon salaperäisyyttä.

Jutun kirjoittaja Ilkka Pernu, miten tämä salaperäisyys ilmenee?

”McKinsey ei mainosta, ketkä ovat sen asiakkaita, vaikka se neuvoo monia merkittäviä pörssiyhtiöitä ja myös valtioiden johtoa. Heidän myyntivalttinsa ei ole asiakkaista kertominen vaan ennemminkin asiakkaiden asioista vaikeneminen.”

Siinä ei kai ole mitään väärää?

”Ei tietenkään – eikä McKinsey tee päätöksiä yrityksen tai valtion johdon puolesta. Mutta firma on niin keskeisessä osassa vallankäyttöä, että siitä kirjoittaminen tuntui tärkeältä. Tänä päivänä isot pörssiyhtiöt eivät tee mitään päätöksiä kysymättä ensin heiltä. Tiedämme aika vähän siitä, mitä McKinseyn ja muiden suurten konsulttifirmojen työ oikeasti on, mitä ne konkreettisesti tekevät ja millaista niiden valta on.”

Miten firma vaikuttaa valtioiden asioihin?

”Yritysten ja valtionjohdon neuvominen ovat oikeastaan kaksi eri asiaa. Julkishallinnon neuvominen ei ole samalla tavalla tuottoisaa bisnestä kuin mitä yritysjohdon neuvominen on. Se on pikemminkin lobbaamista vallan ytimessä: erilaisten selvitysten tekemistä, seminaareihin osallistumista ja sen sellaista. McKinsey lobbaa omaa maailmankuvaansa eli puhdasoppista kapitalismia. Sen strategiaan kuuluu päästä vallan ytimeen.”

McKinsey rekrytoi paljon opintojen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita esimerkiksi Aalto-yliopistosta. Mitä heille sen jälkeen tapahtuu?

”McKinsey, kuten muutkin suuret konsulttifirmat, käyttävät paljon aikaa ja resursseja rekrytoidakseen kerman oppilaitoksista. Nuoret konsultit ovat McKinseyn suurin resurssi. He ovat älykkäitä, tehokkaita ja tunnollisia työntekijöitä, jotka kykenevät tekemään pitkiä päiviä tehokkaasti. He hankkivat ja analysoivat tietoa ja lentävät ympäri maailmaa tapaamaan asiakkaita. Tämän kääntöpuoli on se, että he ovat käytännössä koko ajan firman käytettävissä. Työurat McKinseyssä ovat hyvin lyhyitä, keskimäärin kaksi vuotta. Siinä ajassa jotkut palavat loppuun – tai sitten firmassa katsotaan, että työntekijät ovat jo antaneet kaikkensa, eivätkä ole edenneet riittävästi talon sisällä.”

Käytetäänkö nuoria työntekijöitä hyväksi?

”Ei, koska kaikki tietävät kyllä, mihin he ryhtyvät. Mutta ehkä he ovat sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttivat tästä työstä. He myös tietävät, että kun he aikanaan lähtevät McKinseyltä, he eivät jää tyhjän päälle. Usein firma itse osallistuu työntekijöiden jatkosijoitteluun ja hankkii heille työpaikan jostain asiakasfirmasta. Firma pitää heihin yhteyttä myös tämän jälkeen, jolloin syntyy ikään kuin iso McKinsey-perhe.”

Ilkka Pernun "Firma" ilmestyy sunnuntaina 3.9..